Jos on todella väsynyt, toiselle on kovin vaikea selittää, miltä umpiväsynyt olotila oikeastaan tuntuu. Ja kun oikein väsyttää, ei kenellekään jaksa edes kertoa, koska ketään ei jaksa enää tavata. Omasta syvimmästä uupumuksestani on jo vähän aikaa, joten muistelua tämä vaatii nyt itseltänikin. Yritetään kuitenkin. En ihan vielä ole pystynyt unohtamaan, että voimakas väsymys tuntuu siltä […]

Anteeksi. Harjoittelen tuon kuumottavan sanan kirjoittamista ja ääneen sanomista. En voi kovinkaan suurella ylpeydellä myöntää, että harjoittelua on kestänyt jo hyvän tovin, sanoisin että noin kolmekymmentä vuotta. Minusta on paljon helpompaa osoittaa anteeksipyyntö halauksin, teoin tai sovittelevalla hymylllä. Se ei riitä, tiedetään. Omien lasten mukana olen joutunut väkisin opettelemaan tuota taitoa ja se on hyvä. […]

Kaivoin hiljattain esiin vanhan päiväkirjani parin vuoden takaa. En ole oikein uskaltanut palata noihin hetkiin ennen tätä. Mustia lauseita lukiessani ja raskaista ajatuksia muistellessani minulle valkeni aika väkivaltaisella tavalla, että olen ollut jo tuolloin todella uupunut. Melkein loppu. Tuona syksynä 2014, lähti oma jaksamiseni jyrkkään alamäkeen. Syynä siihen oli silloinen työ, joka toi mukanaan niin […]

Ikävä on sitten kummallinen asia. Se voi olla lepattavia perhosia vatsassa: heti huomenna nähdään. Se voi olla myös raastavaa päivien laskua: pääsen luoksesi kolmen kuukauden päästä. Voi se olla myös lopullista ja surullista ikävää: emme tapaa enää koskaan. Sitten on vielä eräs tapa ikävöidä, se kaikista riipivin ja tuskaisin: olet vierelläni, mutta et lähelläni. Asuin […]

Meitä ympäröi keskittynyt tunnelma. Yksi myhäilee pallotuolissa tyytyväisen uppoutuneena lainaamaansa kirjaan. Toinen vaikuttaa hiukan turhautuneelta tiiliskiven kokoisen tenttikirjansa kimpussa. Kolmas skrollailee näyttöä kiinnostuneena. Kauempaa kuuluu pientä puheen porinaa, sanoista ei saa selvää. Istun muhkean pehmeässä sohvassa lapset kainalossani. Luemme kirjan toisensa jälkeen, lapset saavat valita ne itsensä korkuisista hyllyistä vuorotellen. Seuraavaksi vuorossa oleva kirja enteilee […]

Olen miettinyt pidemmän aikaa, ennen kuin aloin kirjoittaa tänne, mikä tämän blogin profiili tai motiivi oikein on. Olenko kenties suunnitellut jonkinlaiset kehykset tai punaisen langan? Minkälaisia aihepiirejä käsittelen tai kenelle oikeastaan kirjoitan? Kyllähän kohderyhmä täytyisi ainakin olla mietittynä, eikö? Valitettavasti näiden asioiden ankara pohtiminen ei ole tuottanut suurta läpimurtoa. Tiedän vain, että kirjoitan siitä, mistä […]

Taas on kiire, vielä täytyy viiden ruuhkassa ehtiä juuri tuohon ratikkaan ja henkihievärissä kiiruhtaa päästämään päiväkodin iltavuorolainen kotiin. Lapset siellä leikkivät ihan tyytyväisen oloisina pihalampun valossa hiekkalaatikolla, omaa rintaani kaihertaa. Töissä olen antanut kaikkeni ja ehkä siivun päälle. Olen kuunnellut, innostunut ja ymmärtänyt. Olen raportoinut, kirjannut ja ideoinut. Olen myöskin ennakoinut, delegoinut ja priorisoinut. Silti […]

Muistatko lapsuudestasi juuri sen rakkaimman polun tai kiven? Entä sen tärkeän kadun tai puiston tai sen parhaimman piilopaikan? Ajattele jos nuo sinulle merkitykselliset paikat ovat pysyneet muuttumattomina montakymmentä vuotta. Jotain todella syvälle menevää turvaa ja rauhaa tuo ajatus siitä, että aina lapsuuden seuduille palatessa, juuri se sama tuttu kiipeilypuu seisoo paikallaan. Mutta mitä tapahtuu jos […]

Tällaisten juttujen kirjoittamisessa on aina oma riskinsä. Jotenkin tämän kategorian tekstejä lukiessa tulee useimmiten sellainen fiilis, että kirjoittaja haluaa loistaa julistajan valkoisessa kaavussa elämänmuutoksen ilosanomaa muka avosylin ja hyväntahtoisesti, mutta kuitenkin omassa mielessään päätään pyöritellen ja ihmetellen, kuinka muut dorkat eivät ole voineet tajuta samaa kuin hän. Hah, tässä siis teille. Minulla on ollut viime […]

Kävelimme poikani kanssa lumipyryssä hiljakseen kotia kohti. Vastaamme taivalsi nuori nainen, ja pojan huomio kiinnittyi heti naisen melko järeän kokoiseen huulilävistykseen. – Äiti, ensin se sattuu ja sit siihen tottuu, eiks niin? Sit siihen tottuu, niin. Ensin tulee alkushokki, koskee niin pirusti. Sitä haluaakin perua koko jutun, mutta kauhukseen ei pääse enää ajassa taakse päin. […]