Viimeisin sijoitus: Fast Invest

Siirsin tässä kuussa 200€ lisää Fast Invest vertaislaina-alustalle. Fast Invest ja Mintos ovat nyt olleet minulla kokeilussa yli kuukauden ajan ja alun perin kiinnsotuin niistä sijoittamisen muotona ainakin mm. Matkalla vaurauteen-blogin kautta. Molemmat palvelut nakuttavat päivittäin 10-14% korkotuottoa alustalla olevalle tileilleen. Molemmissa alustoissa Auto Invest-työkalu hoitaa sijoittamisen puolestani, eli siirtämäni pääoma sekä korkotulot sijoitetaan automaattisesti omiin kriteereihini sopiviin lainoihin. En ole vielä kertaakaan kokeillut nostaa kummastakaan alustasta rahojani pois, mutta muiden käyttäjien kokemuksien perusteella rahojen pois siirtämisenkin pitäisi hoitua vaivatta. Melko suurella epäilyksellä olen suhtautunut näihin ulkomaisiin vertaislainapuljuihin ja myöskin se mietityttää, miten sijoittajan käy mikäli lainaa tarjoavat yritykset ajautuvat konkurssiin. Sen ja puuttuvan ymmärrykseni vuoksi olenkin päättänyt sijoittaa todella maltillisesti näihin paikkoihin, enkä näe vertaislainoja mitenkään riskittöminä sijoituksina. Varsin koukuttavaa kuitenkin on päivittäis seurata molempien kauppapaikkojen sivuilta, miten sentit valuvat tasaisesti tileille. 🙂

Sijoitin alkuvuonna kokeilumielessä myös suomalaisen  Gf Money Consumerin osakkeisiin 2000 eurolla. Kyseinen rahoituslaitos maksaa kuukausittain käyttötililleni 8 % tuottoa ja rahat ovat ilmestyneet tähän mennessä aina täsmälleen ajallaan, eli lupaukset ovat tähän mennessä toteutuneet. Miinusta palvelussa on se, että sijoitus ei kasva korkoa korolle ja rahat ovat 8% tuotolla kiinni osakkeissa 2 vuoden määräajan verran. Aionkin nostaa rahani sieltä heti määräajan loputtua pois, sillä uskon saavani parempaa tuottoa samalla tai pienemmällä riskillä ulkomaisten vertaislainapalveluiden kautta.

Minun vertaislainasalkkujeni tilanne on tällä hetkellä seuraava:

Gf Money sijoitus: 2000€ (kuukausittaiset osingot: 13,33€)

Mintos-salkku: 511,55€,

josta korkotuottoa sekä Affliate-linkin kautta ansaittua bonusta huhti-toukokuun aikana on kertynyt 11,55€.

Fast Invest-salkku: 705€,

josta korkotuloa kertynyt toukokuun lopusta alkaen kertynyt n. 5 €.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *