Romahdus

Noniin. Tämän blogin sisältö tulee varmasti olemaan jonkun mielestä katkeran akan nillitystä. Mutta tiedättekö mitä, se ei haittaa. 

Aloitan ihan alusta. Hetkestä jolloin maailma musertui. (Kuulostaa dramaattiselta, ja sitä se olikin)

Eletään heinäkuun puoliväliä. Herään aamulla ja touhuilen kotona. Siivoilen ja olen juuri laittamassa aamupalaa. 

Istun hetken koneella, ja huomaan kuinka kihlattuni on jättänyt facebookin auki. Uteliaisuus kiehahtaa. Pakko katsoa. 

Tärisevin käsin rupean selaamaan viestit kansiota. Alkuun en näe mitään erikoista. Jostain syystä tuntui sille, että siellä on jotain mitä minun pitää nähdä. Löysin kohdan josta voi etsiä arkistoituja tai poistettuja viestejä. Ja siellä se on. Se mitä tunsin,että minun on nähtävä. Viesti naiselta, ja no sen sisältöä en sen tarkemmin avaa. Mutta viestin sisältö oli selkeästi se, että minua on kustu silmään ja pahasti. Sydän pysähtyy, vatsaa kouraisee ja henki salpaantuu. Luettuani viestiä, kyyneleet valuvat silmille ja hyperventiloin. Tärisen. Mitä minun nyt pitää tehdä.

Soitan ystävälleni, itken ja huudan. Ystäväni (joka onneksi asuu lähellä) tulee luokseni. Ennen kuin hän saapuu, tiedän että minun on päästävä pois yhteisestä kodistamme. Kaivan matkalaukun ja rupean summamutikassa heittämään tavaroita sinne. Kun ystäväni saapuu. Murrun täydellisesti.

Keräämme yhdessä tavarani, tulostan nopeasti lukemani viestit. Jätän pöydälle viestit ja sormuksen. En halua edes soittaa miehelleni. Miksi turhaan. Viestit ovat äärimmäisen selkeät. Mieheni on mestari siinä, että hän kääntää asiat niin, että minä olen se huono, tyhmä ja liioittelija. 

Kuljen kuin unessa. Vedän tupakkaa enemmän kuin koskaan. Pyörryttää. Mitä mä teen?