Murcia

Joulu on jo kulman takana. Parin viikon sisään suoritettu kaksi tenttiä, toivottavasti onnistuneesti. Lapin avoimen yliopiston kurssit markkinoinnin perusteista ja kuluttujakäyttäytymisestä. Muu aika on mennyt perheen kanssa aikaa viettäessä. Afrikan tähteä on kovasti pelattu ja 5-vuotias poikani toivoi, että leivotttaisiin pipareita. Näin joulun alla käytiin Suomi-kaupassa päivälenkillä, mutta kaikki pipartaikinat oli jo myyty tai varattu. Kilometri lisää kävelyä ja Calle Parisin sivukadulla visiitti skandikauppaan tuotti tulosta. Saatiin vika taikina ja plussaa oli se, ettei ollut pakaste, päästiin heti leipomaan. 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Glögiäkin tässä lämmikkeeksi nautiskellen. Lidlin glögiä ostettiin pari pulloa jo aiemmin. Toinen maisteltiin ja hyväksi todettiin jo aikaa sitten, toinen meni lahjaksi. Tänään kävin Lidlissä ja vielä yhden nappasin mukaan, hinta 1,69 €. Sen verran tömäkkää tavaraa, että jo lasillisen jälkeen posket punoittaa. 

image.jpeg

Joulun alla päätettiin lähteä käymään Murciassa. Suunnistettiin suoraan Ikeaan lounaalle ja poika sai lihapullia. Espanjan lihapullat on ainakin täällä Torreviejassa usein tehty possun jauhelihasta, ei oikein toimi lapselle. 

image.jpeg

Lihapullat maistuivat kaikille. Mattoa ajattelin käydä katsomassa, mutta se unohtui. Pipartaikinaa olisi saanut täälläkin ostaa tai ainekset piparkakkutaloon. Ruotsalaisia herkkuja olisi saanut ja ravintolassa jopa perinteisen joululounaan kymmenellä eurolla. Lihapullat houkutti enemmän. IKEAn kulmalta lähti ratikka kaupunkiin. Jätettiin suosiolla vuokra-auto parkkikselle ja hypättiin ratikkaan. En ollut etukäteen selvittänyt mitä Murciassa kannattaa nähdä ja tehdä, säästelin puhelimen akkua kotiin navigointia varten, joten mentiin fiiliksellä. Jäätiin ratikassa pois Plaza Circulalin pysäkillä ja käytiin ihailemassa jouluisia koristeita. 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Kaupunki vaikutti kovin talviselle Torreviejaan verrattuna. Vaikka lämpötila oli samainen +17 näin muutamaa päivää ennen joulua, niin Murcian katukuvassa on vahvasti vaahterapuita ja haalistuneet, kuivaneet lehdet nurmikolla oli ruskeita. Torrevieja on paikoitellen hyvinkin vehreä. Ihania katuja ja kujia risteili sinne tänne ja paikallinen ”Rambla” oli reunustettu joulukojuin. Päivällä taisi olla monella siestan hetki, monikaan käsityöläiskojuista ei ollut auki. Käytiin muutamassa liikkeessäkin, mutta mitään ei tullut ostettua. Valikoimaa näytti olevan mukavasti, yhdellä kadulla oli paljon meikkikauppoja Inglotia, Sephoraa ja Marvi Mundo. Monesti saman alan kaupat on samalla alueella. IKEAn luona olisi ollut ostari, jossa samat brändit kuin monissa muissa Primark, H & M jne. 

Oli tarkoitus ehtiä takaisin ennen pimeää ja lähdettiin IKEAn parkkiselta kohti San Pedro De Pinataria. Rengasmatkalla oltiin, tultiin eri reittiä kotiin. Navigaattori löysi ensin monta reittiä kotiin ja hetken päästä ei mitään. Ajeltiin hyvin mielenkiintoisia kinttupolkuja ennen kuin päästiin motarille. Motari kohti San Javieria oli kuin maalta päin kohti Helsinkiä Porvoon ohi ajettaessa, hyvin ”aaltoinen”.  Muutoin tiet oli ihan huippukunnossa. Vuorista maisemaa Ford Fiesta kipusi välillä tahmeasti ja vaikka korkeuseroja ei huomannut kuin korvien mennessä lukkoon ja lämpötilojen radikaalisti heitellessä. 

image.jpeg

image.jpeg

San Pedro de Pinatarissa pysähdyttiin matkalla. Oltiin jo niin lähellä kotia, että oltaisiin käyty syömässä, ihailtu hetki kaupunkia. Hiljaiselle kylä näytti, joten jatkettiin matkaa ja jätettiin kylä tarkemmin tutkimatta. Cartagenan reissulla voisi pistäytyä täällä paremmalla ajalla. Kotikulmille päästiin auringon laskiessa. Murcia vaikutti kivalta paikalta, Norwegian lentää Suomesta myös Murciaan. Itse lähtisin kohti rantakaupunkia ja täällä en yöpyisi paria päivää pidempään. El Palmeral jäi reittisekoilun takia näkemättä. Seuraavalla kerralla haluan käydä myös ”The” Palmupuistossa. Sinne ei ollut kovin pitkä matkakaan kaupungista. Otin kuvan autosta käsin vuoresta, jonka päällä on patsas. Tuo maamerkki näkyi hyvin ratikalla ajellessa. Pitää tutkailla mikä sen tarina on seuraavaa reissua Murciaan suunnitellessa. 

Hyvinvointi Mieli Matkat Opiskelu

Parque El Palmeral Alicanten kupeessa

Tytärpuolta lähettiin palauttamaan Alicanten lentokentälle ja samalla käytiin katsastamassa Alicantea. Hänellä oli vielä vähän rahaa jäljellä ja paljon ostoshaluja, joten ajettiin Alicanten ostoskeskukseen Plaza Mar 2:lle. Sinne on helppo ajaa, suora reitti Torreviejasta. Ostari oli onneksi nopeasti käyty läpi ja koska hänen lentonsa lähtöön oli vielä reilusti aikaa, päätettiin katsastaa kaupungin ja lentokentän puolivälin paikkeilla oleva Parque El Palmeral eli palmupuisto. Päivä oli lämmin, 21 astetta. Puistossa käveltiin, vietettiin aikaa leikkipuistossa ja nautittiin kahvit kahviossa kaikessa rauhassa. Puistossa oli paljon kissoja, jotka suikkivat sinne tänne karkuun ja lämmittelivät auringonpaisteessa. Kiva paikka viettää aikaa. Nyt näitä puistoja on tullut käytyä läpi ihan urakalla. Ihana kun on valoa ja kelejä, että voi viettää paljon aikaa ulkona. Saada akkuja ladattua ja rentoutua. Tässä kuvia puistosta

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Vesiputous oli hieno

image.jpeg

Puisto sijaitsee ihan rantatien varressa

image.jpeg

image.jpeg

Tässä viimeisenä vesiputous rannalta päin.

Jos lennon lähtöön on vielä aikaa, tämä on hyvä vaihtoehto rentoutua ja nauttia upeista keleistä. Aurinkohan paistaa täällä lähes aina.

Saatiin tyttö saateltua turvatarkastukseen ja hyvillä mielin oli kulunesta lomastaan. Ainut miinus hänen mielestään oli lomaviikolle osuneet kaksi pyhäpäivää. Silloin ei ole kaupat auki. Tosin se paras ostoskeskus täällä lähempänä eli Zenia on auki muistaakseni 365 päivää vuodessa 🙂 Tytärpuoli tulee tänne seuraavan kerran hiihtoloman aikaan, joten pääsee taas hetken päästä uudestaan ostoksille. Teinityttö oli eniten odottanut Primarkia ja sieltä taisi löytyäkin yhtä jos toista kotiin vietävää. 

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat