Vaikeuksia.

Liikaa kaikkea ja liian vähän aikaa. Ärsyttävää!

IMG_2789.JPG

Sunnuntaina suunnattiin työreissulle Ruotsiin,ja kuten arvata saattaa,reenit ja ruokailut kärsivät tietenkin. Viikonloppu meni hyvin reenaillessa ja ruokarytmi piti. Ruotsissa rytmit lähtivät aivan lapasesta,pitkiä taukoja ruokailussa ja ei niin hyvää syömistä. Tiistaina palattiin reissusta ja jalkapäivä reenit odottivat kalenterissa tekijäänsä. Väsynys vei siis voiton ja jalkapäivä siirtyi seuraavalle,eli eiliselle päivälle. 

Vaikeutta vaikeuksien perään. Töistä ajelin katsastamaan (jo myöhässä olevaa) autoa. Ajokieltoa autolle ja elämää järjestämään. Kuinka reenit?Miten töihin pääsee? Jäi siis se jalkareeni eiliseltäkin kun odottelin miestä töistä kotiin ja siitä viemään autoa korjaajalle. 

Ärsyttää! Elämä tuntuu vaikealta ilman autoa!

No,tänään siivoillaan aamupäivä ja suunnataan illaksi töihin. Ajatuksena on suunnata vielä töiden jälkeen,VIHDOIN hoitamaan se jalkareeni. Ja koska reenit löytyy kalenterista on tälle päivälle merkittynä myös sykkeenkohotusreeni. Perjantaina,eli huomenna olis peruskuntoharjoitusta. Täytyy yrittää jotenkin sumplailla nämä kolmet reenit yhteen tässä parin päivän sisään. Kaupassakin täytyisi pyörähtää jotta saa kaapit täyteen parempaa ruokaa. Pieniä kompastuskiviä siis täällä. Onneksi huomenna alkaa pitkät vapaat ja selvitään miehen autolla niiden yli,täytyy tsemppailla reenit ja ruoka taas ruotuun tämän vaikean viikon jälkeen. Eli tie on ylöspäin!

Tsemppiä kaikille tuleville vapaille jos sellasista saa nauttia!

-Sini

Suhteet Oma elämä Liikunta Työ

Täysillä mennään!

Nyt ollaan päästy treenien makuun ihan täysillä. Kalenteri täyttyy ja säätämistä työn, reenien, arjenelämän ja muiden menojen kanssa. Ei haittaa! kai se joskus palkitsee, ja uskon että ajan kanssa kaikki menee omiin uomiinsa ja elämä helpottuu kuin itsestään. Toivottavasti! Viikonloppu on takana ja reenien ja perheen kanssa se kuluikin.

Lauantaina pääsin kokeilemaan ensimäistä kertaa käsireeniä, tekeminen tuntui mukavalta ja sovihan haastavalta. Tänään maanantaina onkin sitten avattu ovia koko kropan voimin koska kädet ei nouse ja toimi normaalisti, reeni on mennyt siis perille!

098.png

PTn tapasin eilen kahvimerkeissä ja sain palautetta ruokapäiväkirjastani. Liikaahan siellä niitä mättöhiilareita tuntuu olevan, lisää kasviksiakin pitäisi ruokavalioon lisäillä. Kuten sanottu, kaikki suolainen herkku on mun heikkous. Mun puolesta suklaat ja karkit saa jäädä kaupan hyllyille mutta pizzat, patongit ja sipsit kantaisin mielelläni kotiin! Nam!

Viikonlopun aikaisten tai myöhäisten treenien pelastus on virtuaalitunnit. Onko teille tuttuja? Löytyykö saleilta paljonkin? Meidän salilta löytyy ja mä tykkään ainakin ihan superisti. Mun liikuntalukkariin on pt laittanut peruskunto harjoitusta ja sykkeenkohottavia. Sunnuntai aamuna kävin sykettä kohottelemassa bodycombat tunnin verran. Tykkään tosi paljon!

876.png

Tänään ylitin itseni ja suuntasin suoraan töistä reeneihin tekemään jalkapäivää. Oli aika itsensä ylittänyt olo kun marssi salilta treenin ja saunan jälkeen ulos! Hyvä mä! En siis ole tällaista itsensä ylittämistä koskaan kokeillut vaikka mahdollisuuksia toki olisikin ollut. Ei tästä tapa tule mutta hyvin saa pelattua perheelle ja muille menoille illasta aikaa. Ptlle kirjoittelen nyt ruoakpäiväkirjaa sellaisella sivulla kuin fineli.fi.  Onko teille tuttu paikka? Sieltä pääsee aika hyvin tsekkailemaan oman ruokavalion monipuolisuutta. Toivottavasti aika ja motivaatio vain riittää täyttämään sitä, useasti olen aloittanut samantapaisia ruokapäiväkirjoja mutta yhtä nopeasti ne on jäänyt kuin ovat alkaneetkin.

Huomenna ansaittua treenivapaata odotellen..

-Sini

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli