Päiväkodin aloituksesta
Meidän pikkuinen aloitti tämän kuun alussa päiväkodin. Aloitin työt jo syyskuussa, mutta viime syksyn neitiämme hoiti ihana anoppini. Olemme järjestelleet niin, että neiti on hoidossa vain kolmena päivänä viikossa. Minä teen nelipäiväistä viikkoa ja mieheni on saanut järjestettyä työtuntinsa niin, että hän pystyy olemaan yhtenä arkipäivänä kotona siihen asti kunnes minä tulen. Työmatkani takia hoitopäivät venyvät iltapäivästä aika pitkälle, mutta onneksi mieheni vie lapsen päiväkotiin vasta hieman myöhemmin, aamupalan jälkeen.
Näissä kuvissa neiti on lähdössä ”äitin töihin”.
Päiväkodin aloitus ei sujunut aikataulullisesti ihan kuin strömsössä. Saimme jännittää hoitopaikkaa aika pitkälle ennenkuin tieto siitä tuli, mutta onneksi saimme paikan juuri toivomastamme päiväkodista aivan naapurista! Päiväkodit olivat kiinni jouluntienoon, joten harjoittelemassa piti käydä ennen sitä. Asiaa oli pohjustettu neidille jo etukäteen, ja niin tutustumiskäynnit äidin kanssa kuin harjoittelu isoäidin kanssa sujui hyvin. Joulutauon jälkeen arki alkoi, ja neiti jäi koko päiväksi hoitoon. Onneksi mieheni pystyi hakemaan hänet vähän normaalia aiemmin kotiin. Päiväkodin eteiseen itkemään jäänyt lapsi rusensi äidin sydämen rusinaksi, mutta selvisin siitä.
Lapsi oli lopettanut itkun melko pian lähtemiseni jälkeen (niinkuin ne yleensä tekevät) ja päivä oli mennyt ihan hyvin. Siirtymävaiheet olivat olleet hieman itkuisia, mutta siitä huolimatta päivän päätteeksi lapsi totesi isälleen ”päiväkodissa kivaa!”. Toinen päivä oli samanlainen, ikävä itku kuristi hoitoon vieneen isän kurkkua, mutta päivän saldo oli silti lapsen omastakin mielestä plussan puolella. Päiväkodissa siis oli kivaa. Jee! Ensimmäinen viikko olikin vain kaksipäiväinen pyhä- ja vapaapäivien takia. Siltikin ehdimme saada päiväkodista (en keksi mistä muualtakaan) tuliaisina flunssan(/influenssan), joka vei koko perheen vuodepotilaiksi, jopa sairaalaan asti. Toinen hoitoviikko menikin kokonaan kotona sairastaessa.
Tällä viikolla neiti on ollut päiväkodissa kaikki suunnitellut kolme päivää. Ja hyvin on mennyt. Mieheni on vienyt lapsen joka aamu, joten minun ei ole tarvinnut pidätellä kyyneleitä eteisessä. Kuulemma neiti on jäänyt hoitoon aina vähän surkeana, mutta selkeästi tietoisena että hän jää sinne ja isi lähtee töihin. Sen suurempia itkuja ei ole ollut yhtenäkään aamuna tällä viikolla. Neiti viihtyy hyvin hoitajien sylissä, ja ilmeisesti saa syliaikaa hoitopäivän aikana riittävästi. Onneksi pienten ryhmässä on vähemmän lapsia hoitajaa kohti.
Aamupalan hän syö kotona, mutta lounas on maittanut hoidossa hyvin, ja neiti on syönyt hienosti itse. Reipas oma-aloitteisuus on siirtynyt meidän omaankin ruokapöytään, eikä näiden muutaman hoitopäivän jälkeen neitiä ole enää tarvinnut patistella tai auttaa syömisessä, vaan lusikka on viuhunut ääntä kohti ihan itsestään. Vau!
Päiväunille neiti on nukahtanut heti, kuulemma alle minuutissa, ja unta on riittänyt pari tuntia joka päivä. Tämä oli odotettavissakin, sillä neiti on tullut unenlahjoissa onneksi äitiinsä. Meillä on kaksi samanlaista unilelua, toinen kotiin ja toinen päiväkotiin. Ekalla viikolla sitä varaleluakaan ei saanut jättää päiväkodille, mutta nyt toisella hoitoviikolla neiti uskalsi luottaa paikkaan jo tarpeeksi jättääkseen toisen tärkeimmistä leluistaan sinne.
Hauskinta tässä on ollut kaikki muutaman hoitopäivän aikana opitut runot ja laulut, joita neiti rallattelee iltaisin kotona: ”märkä nalle puh, pili poli, pili poli” ”aurinko lettuja paistaa, kiipeän puuhun, pistelen suuhun” ”hämähäkki, sade vei pois, aurinko kuivasi” ”mennään aamupiiriin!”. Tämän laiskan äidin näkökulmasta myös kaksi kertaa päivässä tapahtuva ulkoilu on loistava juttu.
On harmittavaa hakea noin pieni lapsi viimeisten joukossa kotiin, mutta toisaalta hän on hoidossa vain kolmena päivänä viikossa. Ennen ensimmäistä hoitopäivää tyttö nukkui todella huonosti, ja heräsi useasti. Selkeästi siis jännitti uuteen paikkaan menemistä ja sinne yksin jäämistä. Pelkäsin etukäteen, että nukkuminen muuttuisi hulabalooksi, mutta onneksi tilanne rauhoittui nopeasti. Epäilin myös iltojen olevan yhtä äidissä roikkumista ja kitinää, mutta sitä ei ole onneksi ollut. Pientä kiukuttelua ja epämääräistä kiusantekoa sen sijaan on havaittavissa. Ärsyttävää, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää tällaisen ison muutoksen edessä.
Kaikenkaikkiaan päiväkodin aloitus on siis sujunut meillä hyvin. Toivotaan että jatkuukin yhtä mallikkaasti. Tsemppiä myös teille kanssabloggaajille sekä lukijoille, joilla on meneillään samat hoitokuvioiden myllerrykset! :)