KALAMAJA HOODS
Viime vuosina Virossa on tullut käytyä melko ahkerasti, mutta joka kerta olen ollut liikkeellä vain päiväristeilyllä. Se on luonnollisesti rajoittanut päivän ohjelmaa niin, että olen pysytellyt aina aika lailla samoilla alueilla keskustan ja Vanhan Kaupungin tuntumassa. Viimeisimmällä Tallinnan-reissulla tyttökavereiden kanssa olimme varanneet myös hotellin aivan keskustasta (Nordic Hotel Forum, suosittelen!), joten meillä oli kivasti aikaa tutkimusmatkailuun. Olimme kaikki kuulleet Kalamajan alueesta erinäisten blogien kautta (ainakin Nata ja Jenni ovat tehneet näistä postauksia), joten ajattelimme käydä katsastamassa hypetetyn hipster-alueen. Alueella luvattiin olevan Jennin sanojen mukaisesti ”rappioromanttista tunnelmaa”, hyviä ravintoloita sekä sisustuspuoteja. Näillä odotuksilla lähdettiin siis liikenteeseen, tarkoituksena löytää tie nimeltä Telliskivi. No se ei sitten ollutkaan ihan niin helppo homma kuin olisi voinut kuvitella, vaikka oli karttakin messissä. Vähän aikaa me siellä palloiltiin ympäriinsä, kunnes lykästi. Ja oli sen arvoista!
Ensimmäiseksi suuntasimme tutkailemaan alueen putiikkitarjontaa. Aika hauskoja pikkukauppoja löysimmekin! En varsinaisesti ollut liikenteessä ostosmielessä, vaan keskityin enemmänkin kiertelyyn. Pari ihana luomukosmetiikkaputiikkia saivat minut pauloihinsa, melkein sorruin törsäämään… Ehkä paras putiikkilöytö oli tämä Telliskivellä sijaitseva Homeart -sisustusliike. Olisin voinut ostaa täältä oikeastaan mitä tahansa. Tämä koko tyyli viehättää silmääni todella paljon: valkoista ja mustaa pienillä väripilkuilla, vintagen ja modernin tyylin sekoittelua, siroja metallikalusteita, upottavan pehmeitä tekstiilejä sekä suloisia säilytyspurkkeja ja purnukoita. Tämä skandinaavisen pelkistetty ilme taitaa sittenkin olla mun juttu. Jotenkin ne jenkkimalliset möhköhuonekalut, tumma puu (ja yleensäkin kokoruskea sisustus) ja tunkkainen yleisilme saa olon lähinnä ahdistuneeksi. Ainoa juttu mikä tässä skandinaavisisustuksessa itselläni alkaa tulla korvista ulos, ovat nuo muka-originellit tekstitaulut ”LIVE-LAUGH-LOVE” -tyyliin – ihan oikeesti! 😀 (Anteeksi nyt, jos joku niistä tykkää, mutta ei ole kyllä yhtään mun juttu. En tiedä, onko tämä sitä, että vieraalla kielellä kaikki näyttää tosi coolilta? On kai sitä länsimailla ihmisillä myös mitä ihmeellisimpiä tatuointeja esim. kiinaksi tai japaniksi, koska kirjaimet näyttävät mielenkiintoisilta. Nojoo, nyt meni sivuraiteille.)
No tää on nyt sitä rappioromantiikkaa. Ai että! Tässä on jotain samaa kuin kotiosavaltioni Flagstaffissa… (Postaukseen tästä.)
Kaunis, ihana ystäväni J.
Putiikkiekskursion jälkeen suuntasimme eteenpäin. Alueella oli meneillään paikallisten kirppis, siellä näkikin kaikenlaista kamaa myynnissä. En oikein jaksanut alkaa kiertelemään ajatuksen kanssa, ja päällisin puolin ainakin vaateosasto oli aika kruusattua tyyliä. Jos asuisin Suomessa, olisin ehkä jaksanut yrittää bongailla sisustustavaraa, mutta Jenkkeihin asti en viitsi kovin isoja tuliaisia kuljetella. Vaikka päivä alkoi pilvisenä, tässä vaiheessa aurinkokin uskaltautui esiin – mikä ihana, lämmin päivä meille tulikaan!
Viron kahvilahinnat eivät kyllä päätä huimaa, ainakaan keskimäärin. Vaihtelua toki esiintyy, mutta alle parilla eurolla voi tosiaan saada höyryävän lattemukin eteensä (lattemamma ilmottautuu…). Kuten aiemmassa Viro-postauksessani totesinkin, niin Vanhan Kaupungin kahviloissa on taas ymmärretty se, että Suomi-turisti kyllä maksaa juuri sen mitä pyydetään, eli kiskurihinnat alkaa olla sielläkin.
Tällä aukiolla oli jotenkin ihana, kesäinen tunnelma. Musiikki soi, ihmisillä oli selvästi aikaa istuskella eikä kenelläkään ollut mihinkään kiire. Moni istuskeli auringossa siemailemassa juomaa. Aurinko porotti lämpimästi. Tähän tunnelmaan on kiva palata nyt, kun ulkona tulee vettä kuin sieltä kuuluisasta Esterin ahterista…
PANTS Zara SHOES Steve Madden PURSE Mango TOP Current Affair SUNNIES Prestige
Jossain vaiheessa tietysti tuli nälkä, ja yritimmekin ensiksi päästä syömään kulttimaineen saavuttaneelle F-Hooneelle. Paikka oli ääriään myöten täynnä, ja tarjoilijat suhasivat edestakaisin. Ystävällisen tarjoilijakundin neuvosta jäimme odottamaan pöydän vapautumista, mutta joku meidän jälkeemme sisään tullut porukka aika röyhkeästi vei sen nenämme edestä. En jotenkin ymmärrä sellaisia paikkoja, missä pitää kyynärpäätaktiikalla vaatia oma pöytänsä: odottaisin tarjoilijan (tai ovella odottavan emännän / isännän) huolehtivan siitä, että asiakkaat saisivat paikkansa istumajärjestyksessä, ja pääsisivät siivottuun pöytään. Ehkä Virossa on muutenkin tämä oma asiakaspalvelukulttuurinsa, mutta yhtä paikkaa lukuunottamatta saimme todella hämmentävää ja toisinaan ihan luokattoman huonoa palvelua. Tarjoilijat olivat välinpitämättömiä, odotuttivat itseään tyhjässä ravintolassa, eivätkä kyllä osanneet alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Asiakaskunta oli juuri tätä ”kaikkimullehetikiitos” -osastoa, eikä kukaan tuntunut osaavan ihan peruskohteliasta kommunikaatiota.
Anyway, jatkoimme sitten matkaa F-hooneelta eteenpäin vähän rauhallisempaan miljööseen. Moderni ja raikas ravintola TRÜHVEL oli hyvin rauhallinen ja elegantti. Ruokakin oli oikein maistuvaa, mutta palvelu tosiaan epäjohdonmukaista ja hämmentävää. Me emme esimerkiksi saaneet juomiamme heti alkuun, vaan vasta ruuan kanssa. Viereisen pöydän asiakkaat saivat salaattinsa kanssa leipää, me taas emme. Näimme tilanteen, jossa tarjoilija kaatoi täyden cocis-lasin asiakkaan päälle, eikä edes pyytänyt anteeksi, vaan katosi vain paikalta! Mutta ehkä tämä tosiaan kuuluu virolaiseen kulttuuriin, sillä paikalliset asiakkaat vaan nauroivat tapahtuneelle hyväntuulisesti.
Viro-postaukset jatkuvat vielä, joten pysy linjoilla!