Budjettiruoat part 1.

20140110_154018.jpg

Tänään meillä syötiin ruokaa ”sitä mitä jääkaapista löytyy” -periaatteella. Kokkaan usein tällaista jämägourmeeta, kun haluan päästä vanhaksi menossa olevista raaka-aineista eroon. Tällä kertaa jääkaapista piti käyttää kinkkua, brie-juustoa ja roppakaupalla kasviksia. Tämän ruuan valmistettuani sain idean: mitä jos tekisin postaussarjan ruoista, jotka ovat lompakkoystävällisiä olematta silti nuudeleita. Tämän pizzapohjan perusainekset löytyvät jokaisen kuiva-ainekaapista, eikä täytteitäkään tarvitse hakea erikoisliikkeistä. (Ei siis spirulinaa, chia-siemeniä tai vaikeasti lausuttavia aasialaiskastikkeita…) Tein sekä liha- että kasvisversiot pizzoista, ja laiskalle kokille tyypillisesti toteutus on lapsellisen helppo. Tee pohja, levitä täytteet, paista 225 celsiusasteessa kunnes juusto on kullanruskeaa. Olkaa hyvät!

Pohja: 

6 dl jauhoja

3 tl leivinjauhetta

1,5 tl suolaa

3 dl vettä / maitoa

3 rkl öljyä / sulatettua rasvaa

 

Täyte: 

Tomaattikastiketta + oreganoa päälle

Kinkkua (kasvisversioon Brie-juustoa)

Sipulisuikaleita

Vihreää paprikaa suikaleina

Puolitettuja kirsikkatomaatteja

Parsakaalin nuppuja

Juustoraastetta (itse käytin Cheddaria, mutta Mozzarellakin käy)

 

Kastike: Ranch (saa Citymarketin Jenkkiosastolta)

_______________

Today we ate according to one my main principles, which is ”whatever is in the fridge”. I often cook this kind of leftover gourmét, especially when I want to get rid of something that´s getting old. This time I had to get rid of some ham, brie cheese and a ton of veggies. After making this food, I got an idea: what if I made a series of posts about meals that are wallet-friendly without being Ramen-noodles? The ingredients to this crust are everyone´s pantry essentials, and you don´t need to go to a small special boutique to get the toppings either. (Meaning, no spirulina, chia-seeds or Asian dressings that are impossibly hard to pronounce.) I made a meat and a veggie version, and the execution really is childishly easy – just like this lazy chef likes. Just make the crust, spread the toppings on and bake in the oven at 440 Fahrenheit until the cheese is golden. Here you go!

Crust: 

3 cups flour

3 tsp baking powder

1,5 tsp salt

1,5 cups water / milk

3 tbsp canola oil / melted butter

 

Toppings: 

Tomato sauce + oregano on top

Ham (Brie cheese for the veggie version)

Onion slices

Green bell pepper slices

Cherry tomato halves

Broccoli

Shredded cheese (I used Cheddar, but Mozzarella is fine too)

 

Dressing: Ranch 

 

x Hanne

Kommentit (1)
  1. Loistava idea, täytyy seurailla ja kokeilla, mitä teet 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *