Do you feel safe?

 

20130819_121810.jpg

 

Toisinaan en voi olla pohtimatta sitä, miten erilaista arki on miljoonakaupungissa. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi: jo pelkästään USA:an matkustaminen on äärimmäisen kuumottava tilanne. Maahantulotarkastuksessa kysellään kaikki olennainen ja epäolennainen matkatavaroista ja matkustustamisen syistä. Lomakkeissa pitää vastata kysymyksiin terroristi- ja natsiyhteyksistä. Oma rahatilanne pitää pystyä todistamaan riittävän hyväksi, eikä töihin missään nimessä saa tulla ilman viisumia. Maahantuloviranomaisilla on oikeus vaikka tutkia sähköpostisi ja heitellä kaikki matkatavarasi kaiken kansan nähden pois matkalaukusta, jos he epäilevät laitonta työntekoa. Pienikin virhe voi johtaa maasta käännyttämiseen. Kuulustelun lisäksi jokaisesta turistista otetaan kuva ja sormenjäljet. Joko tunnet itsesi rikolliseksi? 

Toki maailma on muuttunut: turvatarkastukset ovat tiukentuneet WTC-iskujen jälkeen entisestään yleisen turvallisuuden takaamiseksi. Silti en välttämättä koe oloani yhtään sen turvallisemmaksi, vaan päinvastoin saatan vastoin järjen ääntä pelätä, mitä uusia keinoja terroristit ja pahantekijät ovat nyt keksineet kiertääkseen turvatarkastuksen valvontalaitteet. 

Äidiksi tultuani kiinnitin Suomessakin enemmän huomiota yleiseen turvallisuudentunteeseen ja siihen, missä kannattaa liikkua myöhään illalla. Kotikadullani sahasi poliisiautoja monta kertaa päivässä, ja lähikauppani oli ryöstetty muutaman kerran. Vanhempieni kotoa, viiden tuhannen ihmisen kylästä on varastettu tuliterät polkupyörät keskellä yötä, ja naapureilta on kadonnut rakennustyömaalta työkaluja pimeinä tunteina. Silti Suomessa ei yleensä tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta, eivätkä erilaiset turvatoimet ole osa tavallista arkea. Harvan maan pääkaupungissa ekaluokkalaisia päästetään yksin liikenteeseen koulumatkalle. Väkivaltaisia tapahtumia pidetään enimmäkseen satunnaisina sattumuksina, jotka harvoin osuvat omalle kohdalle. 

20130819_121658.jpg

Omaan turvallisuudentunteeseeni vaikuttaa olennaisesti se, miten joudun toimimaan arjessa. Nykyisen kotimme piha-alueelle pääsee vain turvaporttien kautta: syötämme aina kotiin tullessamme nelinumeroisen porttikoodin. Parkkipaikoilla, uima-altailla, tenniskentillä ja kuntosalilla on turvakamerat. Ovissa tuplaovet ja varmuuslukot. Postilaatikko avataan avaimella. Kuntosalilla en näytä salikorttia, vaan skannaan sormenjäljen ja puhelinnumeron. Pankissa tarvitaan kaksi eri henkilöllisyystodistusta. Kouluissa oppilaat kulkevat henkilöllisyystodistus kaulassaan, ja vessakäyntiäkin varten vaaditaan kulkulupa. Lapsia ei kukaan päästä ulos leikkimään keskenään, vaan vanhemmat ovat koko ajan vieressä vahtimassa. (Mites ne kultaiset 90-luvun ajat, kun juoksimme metsissä tuntikausia ilman minkäänlaisia kännyköitä tai gps-paikantimia?) Asetta saa käytännössä pitää hallussaan kuka vaan, missä vaan. 

Tuovatko kaikki nämä varotoimet turvallisuudentunnetta? Vai lisäävätkö ne vain tietoisuutta väkivallan tai rikoksen uhriksi joutumisen uhasta? Amerikassa väkivaltaan suhtaudutaan melko arkipäiväisesti – toisaalta, mitä muuta voisikaan, kun uutiset tulvivat toinen toistaan karmeampia ihmiskohtaloita. Mieheni totesi ensimmäisellä Suomen-vierailullaan, ettei ole aikoihin nukkunut yhtä hyvin, kun poliisihelikopterit eivät jatkuvasti säksätä yläpuolella tai sireenit vingu naapurustossa. Voin sanoa, etten itse ole nukkunut yhtään levollista yötä kuluneen kuukauden aikana. Eikä syy ole täysin vauvan hampaidentulossa.

Onko neuroottista pelätä turvallisuutensa puolesta, miettiä julkisissa tiloissa mahdollisia pakoreittejä ja harjoitella itsepuolustustaitoja? Vai onko se pelkästään realismia? 

20130806_191915.jpg

 

x Hanne

 

Kuvat: Kotipihalta

Kommentit (2)
  1. En kestä, miten kuvissa näyttää, että kaikki on jotenkin siellä niin ennallaan! Ettei siitä olisi kuin muutama hassu kuukausi kun on samat maisemat nähnyt 🙂 Pusuja muru <3

    1. Eipä täällä kauheesti oo mikään muuttunu, paitsi condoihin on tehty lattiamattojen sijaan oikeat lattiat – jee!!! 🙂 Ei mustakaan tunnu että siitä ois kauaa kun istuskeltiin Katien terdellä iltaa… Sniff! Pusuja takasin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *