Exploring in San Diego

 

IMG_3377.JPG

Heräsimme sunnuntaiaamuun guest housessa hyvin levänneinä. Märkäpuvut kuivuivat talon kaiteella, ulkona oli pilvistä toisin kuin edellisenä päivänä. Keittiössä tuoksui riisipuuro – ahhh! Tiesimme, että sunnuntai tulisi menemään nopeasti, sillä meidän piti varata kotimatkaan vielä 6 tuntia plus tunnin aikaero. Kotiin olisi ehdittävä ajoissa, jotta isovanhemmatkin pääsevät nukkumaan ja valmistautumaan tulevaan työviikkoon lastenhoitourakan jälkeen. Siispä lähdimme heti aamiaiselta liikenteeseen. Tarkoitus oli kävellä rantaviivaa myöten ja osittain kaupungin läpi kohti rantaluolia, joihin pääsee pienestä pääsymaksusta sisään.

IMG_3380.JPG

Talojen hinnat näillä lokaatioilla ovat aivan käsittämättömissä summissa.  Pienistäkin taloista saatettiin ihan pelkästään sijainnin takia pyytää jo miljoonaa. Ihan tavallisen, vanhahkon talon kuukausivuokra saattaa pyöriä 5000 dollarin paikkeilla. Alueella näki kaikenlaista asumusta rupuisista surffarimökeistä lasiseinäisiin miljoonalukaaleihin. Yhteistä näillä kaikilla oli se, että ne näyttivät jotenkin surrealistisilta. Vanhat talot näyttivät ihan leikkimökeiltä, uudet kivilinnat taas epätodellisilta elokuvalavasteilta. 

 

IMG_3382.JPG

IMG_3387.JPG

IMG_3393.JPG

IMG_3396.JPG

Päivän asuna toimi uskollisesti palvellut Last Chancen huippulöytö, MinkPinkin jersey-mekko. Olin jo lähdössä Converseilla liikenteeseen, mutta käytännöllisyys voitti, ja lainasin isäntäväeltä Niken FreeRunit, jotta pitkä kävelylenkki olisi helpompi heittää. Olalla Suomen juhannusaleista löydetty Mangon nahkalaukku, joka veti sisäänsä myös järkkärin. Sen siitä saa, kun kerrankin pakkaa kevyesti: joutuu lainaamaan muiden garderobista milloin shortseja (ks. edellinen postaus), milloin sopivampia kenkiä. Mitä tästä opin? Pakkaan jatkossa niin kuin aina ennenkin, eli varaudukaikkeen -metodilla.

 

IMG_3401.JPG

Matkan puolivälissä saavuimme merileijonien kohdalle. Haju oli jotain ihan pöyristyttävää, en ole koskaan ennen kokenut samanlaista. Se on vähän niinkuin yhdistelmä todella vahvaa merenelävämarkkinoiden tuoksua sekä märkää koiraa. Ehkä vähän sekaan myös lehmänlantaa. Paitsi että tämä kaikki potenssiin kymmenen. Itse en ole mitenkään erityisen hajuherkkä, mutta tässä kohtaa oli pakko lakata hetkeksi hengittämästä nenän kautta ja jatkaa kiireesti matkaa.

 

IMG_3405.JPG

Miten siistiä on se, että marraskuussa pystyy olla ulkona puistopiknikillä tai hengailemassa muuten vaan? Ilma oli suunnilleen sellainen kuin Suomessa parhaimmillaan kesällä. Enkä nyt tarkoita niitä kosteita hellepäiviä, kun ei jaksa tehdä mitään, vaan juuri sellaista raikkaan lämmintä päivää, jolloin jaksaa tehdä kaikkea aktiivista ulkosalla.

Niin kuin esimerkiksi vaikka maalata tauluja. Nämä herrat olivat todella taitavia työssään, olisin voinut jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa.

 

IMG_3406.JPG

IMG_3411.JPG

Vihdoinkin! Luola näkyvissä. En tiedä mitä oikein odotin, mutta en ainakaan tätä. Olin kai jotenkin kuvitellut, että me menemme itse kiipeilemään jonnekin matalaan pikkuluolaan jostain pieniltä rantakallioilta, mutta tässä kohtaa aloin jo vähän hämmästellä, mitenkäs sinne luolaan päästään. Tuo pudotus ei nimittäin liiemmin houkutellut…

 

IMG_3413.JPG

IMG_3414.JPG

No, sisäänkäynti olikin sitten tällaisen kallion päälle rakennetun turistirakennuksen kautta. Rakennuksessa oli matkamuistomyymälä, jonka tiskille maksettiin viiden dollarin pääsymaksu. Siitä sai sitten jatkaa omatoimisesti portaita alas kuiluun, joka muistutti vähän Tytyrin kaivosta, jossa kävimme joskus luokkaretkellä. Tässä kohtaa pieni seikkailunhalu alkoi nostaa päätään, ja hihkuin onkalossa kuin pieni lapsi! On se jännää… 😀

 

IMG_3415.JPG

IMG_3416.JPG

Portaita tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes alkoi kuulua meren jylinää kallioita vasten. Lopulta päästiin pohjalle, ja joku kummallinen valoilmiö tavoitti meidät. Oli aika ihmeellistä päästä pimeästä taas aaltojen syliin, ne nimittäin ryöpsähtivät aika voimalla tuolta luolan suulta tähän tasanteelle. Luolassa tuoksui Linnanmäen vuoristoradalle.

 

IMG_3417.JPG

IMG_3420.JPG

IMG_3421.JPG

Eikö olekin kummallista, tuo luolan suu muistuttaa ihan jonkun tontun profiilia hiippalakkeineen ja pujopartoineen. Ehkä vähän karmivaakin toisaalta. 🙂 

IMG_3426.JPG

IMG_3428.JPG

Sitten alkoi matka kaupungin läpi kohti majapaikkaa ja lounasta. Matkantekoa vähän ehkä hidasti tämä innokas kuvien räpsiminen, mutta en vain voinut itselleni mitään. Ehkä toisella reissulla maltan nauttia matkasta muutenkin kuin linssin läpi. Nyt oli ainutlaatuinen tilaisuus tehdä sellaisia juttuja, mihin lasten kanssa ei välttämättä tulisi lähdettyä. Tulevalla reissullamme voimme sitten ottaa ehkä vähän rennommin ja mennä enemmän pikkuisten ehdoilla. 

En nyt muista mikä tämä alla oleva rakennus oli, mutta tämäntyylisiä vanhainkoteja oli kävelymatkan varrella useampia. En kyllä pistä vastaan, jos mieheni päättää jäädä viettämään tänne kanssani rauhallisia (tai vähemmän rauhallisia, mistäs sitä tietää) eläkepäiviä. Näen jo sieluni silmät meidät tuolla Reinot jalassa nautiskelemassa aamupalaa, jonka jälkeen armas siippani sytyttäisi piipun ja minä pitäisin pienen luennon tupakan vaaroista ehkä lukisin seesteisesti jotain romaania… Nojoo. 

 

IMG_3432.JPG

IMG_3434.JPG

Tai sitten jos me emme olisi jo ihan dementoituneita ja seniilejä, voisimme asustella omakotitalossa, jossa on tällainen oma pikkuterassi. Kuinka tunnelmallinen on tämä pieni setup? Voisin tuijottaa tätä kuvaa tuntitolkulla. Tekee heti mieli järjestää jotkut syksyiset puutarhajuhlat… Tässä sitten voisimme toteuttaa vapaaherran unelmaa ja ennustaa säätä – tänään aurinkoista … joo odotapas, huomennakin aurinkoista … ja yllättäen viikonlopuksikin aurinkoista… Rough life.

 

IMG_3436.JPG

IMG_3437.JPG

La Jolla tarjoili minulle romantikko-hupakolle toinen toistaan upeampia asuntoja vanhuudenpäivien varalle. Jostain syystä minua eivät edes viehätä ne glamoröösit kivilinnat mahtipontisine pilareineen, vaan juuri tällaiset Hannu&Kerttu -tyyppiset pastelliset piparkakkutalot.

IMG_20141123_124733-001.jpg

Nuoriso olikin sillä välin ansiokkaasti loihtinut meille Ikean lihapullat puolukkahilloineen pöytään. Päälle vähän juustokakkua, ja sitten saimmekin kieriä ovesta ulos autoon kuuden tunnin kotimatkalle. 

Olemme niin onnekkaita, kun olemme saaneet elämäämme ihmisiä, jotka mahdollistivat tämän reissun. Meillehän se ei maksanut kuin bensat ja ajamisen vaivan, kun lapset hoidettiin hienosti suvun voimin ja majoitus hoitui vieraanvaraisten suomalaisten luona. Kotiinpaluukin sujui yllättävän hienosti: tytöt eivät yllättäen osoittaneetkaan mieltään, vaikka vanhemmat olivatkin julmasti heidät hylänneet… 😉 (Tosiasiassa grandman hemmoteltavana oli varmasti ollut paljon lokoisammat oltavat: molemmat olivat saaneet uudet ponit ja asut kenkiä myöten, ja herkkujakaan ei varmaan ollut säästelty…)

 

IMG_3449.JPG

Seuraavan kerran pääsemme turkoosin meren rannalle uudenvuoden tienoolla, ja sillä kertaa pääsevät lapsosetkin mukaan. Silloin mukana on myös pikkuveljeni, jonka haen meille lentokentältä – apua – tänään

Kommentit (3)
  1. Oi kiitos virtuaalimatkasta San Diegoon, näyttää aivan ihanalta! Miten olenkin aivan missannut tämän postauksen. Ja oletpa täydellisen rennon tyylikäs raitamekossasi. 🙂 Hei se instagramin puolella huhuilemani sämpyläohje löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/lilous-crush/superhelpot-herkkusampylat

    1. Kiitos, San Diego part. 2 on tuloillaan! (Oltiin siellä nyt uudenvuoden vietossa…) Vähän hittaahkolla tahdilla syntyy nää mun postaukset mut josko mä nyt uuden vuoden kunniaksi vähän tsemppaisin tässä kirjoitustahdissa. 😉 Kiitos tuhannesti, mäpä kokeilen noita heti huomenna!

  2. Aaargh mä oon vähän kade!Näyttää niiiiiin ihanalta oikeasti <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *