KIIREEN SUHTEELLISUUS JA UUDET KUVIOT

20150815_183724.jpg

20150815_185459.jpg

20150816_154445.jpg

 

Kotiinpaluun ensimmäinen viikko oli ihana: ensimmäisen viikon aikana ehdimme ottaa rennosti, asettua rauhassa kotiin ja nähdä perhettä sekä ystäviä. Hyvästelimme Minnesotaan muuttavan ystäväperheen haikein mielin tyhjän talon laattalattialla istuskellen. Jaoimme sukulaisille Suomi-karkkeja ja Muumi-mukeja kahdensadan dollarin edestä. Ensimmäinen työviikko oli meillä molemmilla lepsu. Jet-lagista johtuen heräsimme joka aamu viideltä ihan virkeinä, teimme rauhassa aamupalat ja aloitimme uuden päivän. Mies teki kotoa käsin töitä, ja päivä oli yleensä kahteen mennessä jo pulkassa. Minä kävin töissä ainoastaan maanantaina ja keskiviikkona, muina päivänä hoitelin pakollisia lääkärikäyntejä ja muita rästiin jääneitä virastojuttuja. 

 

 

IMG_20150813_191257.jpg

Torstai-iltana päätimme lähteä kesän kuuminta viikkoa pakoon vuorille. Lämpötilan suhteen emme todellakaan saaneet mitään pehmeää laskua arkeen: lämpötilaeroa Suomen ilmastoon on ollut 25-30 astetta. Koko kesän vietimme noin 15 asteen lämmössä, ja kotona oli vastassa 45 asteen hirmuhelteet. Täällä ei paljon ulkoilla, uima-altaallakaan ei voi olla kovin kauaa kerrallaan. Vuori-ilmasto oli siis enemmän kuin tervetullut, eikä vähiten siksi, että Flagstaffissa asuu neljä mieheni sisaruksista perheineen. Lapsilla siis oli paljon seuraa serkuista, niin kuin aina. Neljä päivää hujahti nopeasti kissoja silitellen, auringonkukkien keskellä ratsastaen sekä vuoristossa maastopyöräillen. 

 

IMG_20150815_092003.jpg

IMG_20150814_073115.jpg

FB_IMG_1439689891387.jpg

 

Sunnuntai-iltapäivänä teimme lähtöä kotia kohti. Tiedossa olisi nyt ensimmäinen täysi työviikko yksityisoppilaiden kanssa, siihen mennessä ilmoittautuneita oli vähän reilu kymmenkunta (eli keskimäärin kaksi oppilasta per päivä). Ei kuitenkaan työtuntien suhteen mitenkään mahdoton viikko. Iltapäivällä pomo kuitenkin laittoi viestiä ja pyysi sijaistamaan eskariryhmään. Lupauduin ensin yhdeksi päiväksi, myöhemmin pomon pyynnöstä koko viikoksi. Kotimatkalla puhelin soi, ja minulle tarjottiin eskariopettajan vakipaikkaa. Long story short: yksi opettajista oli sunnuntaina ilmoittanut lopettavansa, ja eskariryhmä oli ilman opettajaa. 

Lupasin tulla ainakin viikoksi ja miettiä jatkoa ihan kaikessa rauhassa. 

Tämä viikko on kulunut siis kirjaimellisesti minuuttiaikataulussa. Kahden työn yhdistäminen, kodin ja perheen pyörittäminen sekä lastenhoidon järjestäminen on ollut aikataulullisesti logistinen painajainen, varsinkin kun käytössä on vain yksi auto. 😀 Olen lähtenyt aamuisin puoli kahdeksan jälkeen ja tullut illalla 8-9 aikaan kotiin lukemaan lapsille iltasadun. Tänään pääsin ”jo” neljältä, ja voi että mitä luksusta oli saada laittaa rauhassa ruoka (ja jopa syödä se perheen kanssa pöydässä), pestä pyykkiä, siivota koko asunto ja käydä lasten kanssa kauppareissulla. Viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Eskareiden kanssa on opeteltu kirjoittamaan ja käsitteellistämään numeroita 1 ja 2 sekä harjoiteltu jäljentämään A-, B- ja C-kirjaimia kieli keskellä suuta. Musiikkitunneilla (eskareista kutoseen) on laulettu uusia biisejä, tavattu nuottiviivastoa, soitettu rumpuja ja aloitettu nokkahuilun soitto uusien kolmosten kanssa. Bändi on pyöräytetty käyntiin, ja yksityistunnit on aloitettu 15 uuden oppilaan kanssa sekä koululla että oppilaiden kotona. 

Koti sen sijaan on ollut ihan rempallaan. Lapset ovat olleet iltaisin ikävissään, eikä kaksivuotiaan nukahtamisesta oikein ole tullut mitään, ellei äiti ole ollut vieressä pitämästä kädestä kiinni. Aamulla pienet jalat tepsuttelevat kiireesti keittiöön heti, kun espressokoneen hurina herättää. ”Äiti, minne sinä menet?” Halipula on ollut valtava ja molemminpuolinen. Nelivuotias on kysellyt jo moneen otteeseen, milloin äidin työt loppuvat. Tuntuu pahalta jättää pienet kotiin, kun iltaisin heitä ehtii nähdä suunnilleen niin kauan kuin hampaitten harjaamiseen ja Tomppa-satuun sattuu kulumaan aikaa. Tällä hetkellä näen arjessani enemmän jonkun toisen lapsia kuin omiani. 

Työpäivät ovat olleet pahimmillaan noin 12-tuntisia ja juoksemista paikasta toiseen. 

Iltaisin tunnelmat ovat olleet aikalailla tällaiset:

IMG_20150813_120619.jpg

Rakastan opettamista. Eskarit ovat olleet kerrassaan lutusia, ja työpäivät ovat olleet tosi kivoja. Kuitenkin uupumus on uhannut iskeä jo tämän yhden viikon aikana, ja olen tosissaan joutunut miettimään sitä, onko järkevää uhrata kaikki aikansa töille. Kyllähän kahta työtä tekemällä pääsisi aika erilaiselle tulotasolle, mutta olen hyvin nopeasti huomannut sen, että raha ei lopulta kuitenkaan ole se, mikä siellä vaakakupissa eniten painaa. Jos jotain inhoan, niin elämän pirstaleisuutta ja tunnetta siitä, että pitää jakautua moneksi yhtä aikaa. Tällä hetkellä rooleja on vähän liikaa: äiti, puoliso, kodinhengetär, esikouluopettaja, koulumusiikinopettaja ja yksityismusiikinopettaja. Olen hyvin tietoinen myös siitä, että ylisuorittajan luonteellani saan todennäköisesti vedettyä itseni piippuun jo ennen syyslomaa. En pidä siitä, jos en ehdi panostaa työhöni vähintään 100-prosenttisesti, vaan joudun tekemään kompromisseja jossain kohdassa. Pahinta kuitenkin on se ikuinen työssäkäyvän äidin syyllisyys siitä, että laiminlyön lapsiani (no, tämä tunne ehkä on nyt ihan oikeutettu näillä tuntimäärillä). 

IMG_20150816_153303.jpg

Äitiydessä on ollut hetkiä, kun olen kaivannut suunnattomasti takaisin töihin tekemään jotain konkreettista, mistä myös näkee työnsä jäljen. Kotona työsarka on loputon eikä kiitosta juuri heru – tai siltä se hetkittäin tuntuu. Nykyään töitä olisi enemmän kuin jaksaa tehdä, ja hyvää palautetta tulee sekä työtovereilta että vanhemmilta. Rahallisestikin tämä on toki ollut kannattavaa. Silti tuntuu, että tällä hetkellä elämäni tärkeimmät jutut ovat nuo kaksi sinisilmäistä saparopäätä, jotka tulevat juosten syliin kotiovella. Aamusadut, piirustushetket ja kauppareissut tuntuvat tällä hetkellä korvaamattoman arvokkailta. 

Niille en voi laittaa hintalappua. Voin vain sanoa, että perhe menee arvoasteikossani aina töiden ja rahan edelle.

 

20150816_150846.jpg

20150816_152231.jpg

Kommentit (6)
  1. Suloisia nuo sinun tytöt ja tuo kissakuva oli hellyttävä :). Hei kiitos vielä kahvitteluista ja tapaamisesta! Kaikkea hyvää sinne teille! :))))

    1. Oi kiitos! Tytöt on kyllä niin eläinrakkaita, ja näistä kahdesta crazy cat ladysta tulee niin elävästi kyllä omakohtaiset kokemukset mieleen teidän kotieläintilalta 😀 Muistelen vieläkin kaiholla Sukua ja Lakua, joita kärräsin nukenvaunuissa ympäri pihamaata. Oi niitä aikoja 😉 Oli kyllä niin ihana nähdä, tervetuloa Phoenixiin jos joskus tulee mahdollisuus matkailla tänne päin! Terkkuja sinne!

      1. Ai sää muistat niin hyvin. Määkin muistan nyt ne kissat, tais olla musta ja ruskee ja sen mukaan nimetyt :D.
        Kiitos! Pitää katsoa jos joskus sinne asti :). Nähään 🙂

        1. Suku ja Laku oli itse asiassa koiranpentuja, jotain pystykorvia kai? Mut oon mä niitä kissojakin siellä retuuttanut 😀

  2. mrs.Firehill
    21.8.2015, 12:55

    Kuulostaa ihanan vilkkaalta paluulta arkeen. Arki on kyllä ihan parasta. Lapset pitää sen jotenkin hyvin maanläheisenä. Muuten ois helppo heittäytyä ylitöiden vietäväksi. Upeeta et lapsilla on niin paljon serkkuja siellä. Teillä on kyllä luksusta kyn maassa asuu sukulaiset.Tsemiä arkeen!!

    1. Ihanan vilkas paluu arkeen, just osuvasti sanottu! Olen todellakin nauttinut siitä, töissä on oikeasti ollut ihanaa. Pakko on kuitenkin miettiä tätä kuviota koko perheen kannalta. Kun mies opiskelee, ei voi ajatella että minäkin tässä omistaudun työlleni (opettajuus kun ei valitettavasti ole mikään 8-16 työ, jonka voi henkisestikin jättää taakseen luokan oven sulkeutuessa). En vaan kestänyt sitä, että lapset ikävöivät ja näkisin heitä puolituntisen päivässä, viikonloppuja lukuunottamatta. 

      Perhe, sekä ydinperhe että tämä sukuperhe, ovat kyllä korvaamattomia juttuja. Tytöt ovat niin tottuneita siihen, että hengaillaan serkkujen kanssa, että heille kaikki kaverit ovat serkkuja – kaveri tai serkku, sama asia heille 😀 Suomessa heillä ei oikeasti ole yhtään serkkuja, mutta kaikkia kavereita kutsuttiin serkkutytöiksi ja pojiksi. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *