Koulunkäyntiä American Style – taas työelämässä!

20140531_160401.jpg

Viime viikot ovat menneet uutta arkirytmiä hakiessa. Sain yllättäen töitä musiikinopettajana, ja olen nauttinut uudesta työstä täysin siemauksin! On ollut sekä riemullista että haastavaa rakentaa musiikin opetussuunnitelmaa ihan vapain käsin ja tyhjästä. Olen saanut oppia tuntemaan noin satakunta uutta oppilasta, sekä vetää ryhmätunteja, pienryhmäopetusta ja yksityisopetusta. Omien pääsoittimieni lisäksi olen saanut opetella uusia soittimia yksityisopetusta varten, tilata koululle liudan perkussioita ja suunnitella kevään ”Talent Show´n”. Tarkoitus on saada aikaan koko koulun musikaali – kokemusta tästä on jo Suomen ajoilta, ja konsepti on havaittu hyväksi. 

20140519_140237.jpg

Yhdysvaltojen koulujärjestelmä poikkeaa paljolti siitä, mihin Suomessa on totuttu. Suomessa opettajia puhutellaan rennosti etunimeltä, täällä olen Mrs. K. Me suomalaiset olemme tottuneet lyhyisiin päiviin ja tasaisentappaviin välitunteihin, Jenkkilässä taas siirrytään tauotta tunnilta toiselle lounasta lukuunottamatta, ja esikoululaisillakin on 8 tunnin päivät. Suomessa opettajilla on koko valtakunnan kattava opetussuunnitelma mutta toisaalta vapaat kädet omien tuntiensa järjestelyyn. Täällä kansallista OPS:ia ei kaikissa kouluissa vielä ole, ja jokainen koulu määrittelee omat tiukat standardinsa, joiden puitteissa opetusta järjestetään. Koulujen turvallisuus on aivan eri luokkaa kuin Suomessa: ovet pidetään aina lukittuina, kaulassa pitää olla ID eikä vessaankaan pääse ilman kulkulupaa. Jokaisen koulun ovella päivystää ainakin yksi poliisi, jonka työtehtävään kuuluu pelkästään sen koulun vartioiminen.

Ensimmäinen työpäiväni oli muutama päivä ennen virallista koulunalkua, niin sanottu Ice Cream Social, jonka puitteissa lapset vanhempineen tulivat kiertämään koulua ja tapaamaan vanhoja tai uusia opettajiaan. Tämän parituntisen aikana vanhemmat saivat mahdollisuuden kysellä mm. tunti- ja vuosisuunnitelmistani, instrumenteista, luokan kurinpidosta (!!!), omista taustoistani jne. Toiveita ja odotuksia opetuksen suhteen sai myös esittää. Vaikka tämä parituntinen oli toisaalta vähän kuumottava grilli, oli silti mahtavaa tavata oppilaiden vanhemmat jo etukäteen. Huomasin, että pienehkön Charter-koulumme vanhemmat olivat todella kiinnostuneita koulunkäynnistä ja tarjosivat apuaan yllättäviinkin asioihin. Erään oppilaan rumpali-isä lupasi tuoda varastostaan ylimääräiset rummut kouluun, eräs suurperheen äiti lupautui palkattomaksi kouluavustajaksi tarvittaessa, ja kolmas äiti tarjoutui säestysavuksi musiikitunneille. Kaikki olivat äärimmäisen kiinnostuneita Suomesta.

20140531_160004.jpg

Olen tehnyt työssäni muutamia havaintoja. 

Arvostan nyt aivan käsittämättömän paljon sitä, miten hienosti koulupäivä on strukturoitu Suomessa. Opiskeluaika käytetään tehokkaasti 45 minuuttia kerrallaan, ja sekä lapset että opettaja saavat oppituntien välillä hengähdystauon, jotta keskittyminen ja opiskelemaan motivoituminen olisi helpompaa. Tunnilla pääosin opiskellaan, eikä ravata vessassa / juomassa jne., ihan vain siksi, ettei siihen ollut aikaa tai mahdollisuutta välituntien puutteessa. Kun päivät ovat lyhyitä, on helpompaa keskittyä. Ei kukaan aikuinenkaan jaksa opiskella kahdeksaa tuntia lähes tauotta, miksi sitä vaaditaan pieniltä lapsilta? En edes viitsi aloittaa erityisen tuen tarpeessa olevista lapsista. Suomessa minulla oli jopa aikaa välillä istahtaa opehuoneen kutsuvanpehmeille sohville vaihtamaan kuulumiset kahvikupin äärellä. Nykyään kaikki tuntisuunnittelu on tehtävä varsinaisen työajan ulkopuolella (eli perheenäitinä käytännössä öisin, sillä kahden vilkkaan taaperon kanssa ei paljon kitaraa rämpytellä eikä tehdä ylipäätään minkäänlaista aivotoimintaa edellyttävää).

Tuntuu kivalta, kun amerikkalaisilta lapsilta löytyy luontainen kunnioitus opettajaa kohtaan. Sukunimellä puhuttelu luo tietynlaista hyvää etäisyyttä oppilaan ja opettajan välille. Lapset ovat äärimmäisen kohteliaita ja tottelevaisia – tottelemattomuudesta seuraa aina rangaistus. 

Koulujen sääntöviidakko ja hierarkia tuntuu välillä puuduttavalta. Suomessa monet asiat ovat ns. ”hiljaista tietoa”, jota odotetaan lapsilta ilman, että asioista tarvitsee erikseen sanoa. USA:ssa joka asia pitää kissankokoisilla kirjaimilla erikseen kieltää ja näistä kielloista vielä erikseen systemaattisesti muistuttaa, jotta tiedon voidaan olettaa menneen perille. En vieläkään tiedä, puhuttelenko kollegoitani etu- vai sukunimellä, tittelillä vai ilman. Huolehdin jatkuvasti siitä, olinhan tarpeeksi kohtelias: vaikka puhun kieliopillisesti virheetöntä englantia, onko intonaationi tilanteeseen sopiva? Sanoinhan asiani tarpeeksi koukeroisesti ja monimutkaisesti, pyysinhän vähintään sata kertaa kiitos ja anteeksi päivän aikana? Näkyihän hymyni Pepsodent-mainoksen lailla käytävän päästä toiseen? Suomessa kohteliasta on se, että pitäydytään asiassa eikä turhia vetkuilla. Lisäksi Suomessa luotetaan yksilöön ja hänen arviointikykyynsä toimia niinkuin oikeaksi näkee.

20140531_160051.jpg

20140531_160124.jpg

Viime aikoina olen paljon pohtinut palautteenantamisen tärkeyttä. Suomessa valitettavasti on usein niin, että työstään ei saa palautetta muuten kuin kerran vuodessa kehityskeskustelussa, ja tietysti silloin, kun on mennyt mokaamaan jotenkin. Amerikkalaisissa kouluissa on tapana jakaa kiitosta säännöllisesti, eikä siitä tehdä mitään sen kummempaa numeroa. Ensimmäisenä koulupäivänä rehtori soitti kesken oppitunnin, ja tiedusteli suosikkikahvijuomaani Starbucksista. Tunnin päästä sihteeri toi Caramel-latten luokkaan kiitokseksi ensimmäisestä koulupäivästä. Saan jatkuvasti palautetta työstäni rehtorilta, vanhemmilta ja lapsilta. Välillä kasvotusten, välillä sähköpostitse. Se luo kummasti itsevarmuutta ja tuo hyvän mielen, eikä se ole keneltäkään pois – päin vastoin! 

Kirjoittelinkin jo aiemmin blogissani opettajien pukukoodista. Suomessa sellaista ei käytännössä ole, ainakaan mitenkään eksplisiittisesti. Joku pukeutuu kauluspaitoihin ja vekkihameisiin, joku toinen Converseihin ja farkkuihin. Hupparitkaan eivät ole mitenkään epätavanomaisia. Kukaan ei pahemmin pynttäydy, vaan yleisilme on siisti ja rento. Täällä kieltolistalla ovat farkut, sandaalit ja vapaa-ajan vaatetus (esim. ne Adidaksen hupparit, lenkkarit, verkkarit yms.) Kouluun pukeudutaan joko suoriin housuihin / mekkoihin / hameisiin sekä umpinaisiin kenkiin (jopa 40+ asteessa). Smart casual. Kun keväällä Suomessa ollessani tein kahden viikon sijaisuuden ja pukeuduin jenkkistandardin mukaisesti, sain osakseni viheltelyjä kutosluokan pojilta. Opettajat kyselivät, mihin juhliin olen työpäivän jälkeen menossa…

20140602_110836.jpg

20140602_111109.jpg

Kouluissa näkyvät myös rankasti alueelliset erot: köyhien alueiden julkiset koulut ovat kuin eri maailmasta rikkaiden koulujen yksityiskouluihin verrattuna. Molemmissa olen opettanut, joten on ihan henkilökohtaista kokemusta. Lapset ovat aika samanlaisia kaikkialla, mutta aikuisissa näkyy hyvin se, miten motivoituneita he ovat roolissaan opettajina tai vanhempina.

Lopuksi sananen arvioinnista: Suomessa arvosanat tulevat koemenestyksen ja tunnilla osallistumisen pohjalta, useimmiten Gaussin käyrän mukaan. Täällä arvosanaan vaikuttavat mitä ihmeellisemmät pikkuseikat, kuten vihkon koristelu tai se, jos tuot luokkaan vaikka paketillisen nenäliinoja tai muita ”supplies”. ”Pisteitä” saa todella huvittavista jutuista, millä ei ole pienintäkään tekemistä oppilaan osaamisen kanssa. Nämä seikat asettavat oppilaat monesti eriarvoiseen asemaan, kaikilla kun ei ole mahdollisuuksia panostaa rahallisesti koulun välineistön tukemiseen.

20140602_111703.jpg

Tällaisia ajatuksia heräsi päällimmäisenä koulujärjestelmien eroista, olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia aiheesta tai sen vierestä!

 

Kuvat itse ottamiani, osa vanhoista opinahjoista, osa työpaikoista Suomessa.

Kommentit (13)
  1. Mielenkiintoinen postaus!
    Texasissa oli myös 8 tunnin päivät ekasta luokasta lähtien, en muista oliko jopa preschoolilla.
    Kuri, järjestys ja opettajan kunnioittaminen tuntui vielä silloin 90-luvun lama-aikaan olevan Suomessakin jonkunlaisissa kantimissa. Nyt kun olen nähnyt nykylasten koulunkäyntiä sekä Suomessa että Jenkeissä, täytyy sanoa, että kyllä Suomessa olisi paljon opittavaa tuosta kohteliaisuuden, ystävällisyyden ja auktoriteetin kunnioittamisen opettamisesta. Täällä ei saa vaatia lapsilta mitään ettei tule paha mieli (lapsen vanhemmille…). Lapsilla onkin huomattavasti huonommat käytöstavat ja sosiaaliset kyvyt kuin jenkkiserkuillaan.

    Onnea uuteen työhön!

    1. Olet Leni ihan oikeassa! Ero on hätkähdyttävä juuri sosiaalisissa taidoissa ja käytöstavoissa. Nyt keväällä tein Suomessa parin viikon sijaisuuden, ja jenkkimeininkiin tottuneena tuo käytösasia pomppasi silmille. Suomessa turhauttavaa oli se, että osa opettajista tuntui jotenkin luovuttaneen kurinpidon suhteen, kun opettajan oikeudet ovat välillä aika minimaaliset. Hyvä jos saa poistaa oppilaan luokasta. 

      Hyvä esimerkki: eilen olin suunnitellut kivan loppukevennyksen 2.-luokan musatunnin loppuun. Ohjeet oli annettu, ja osa porukasta pilasi homman omalla käytöksellään ennen kuin aktiviteetti oli edes alkanut. Jouduin keräämään instrumentit takaisin, ja sitten istuttiin hiljaa viitisen minuuttia odotellen tunnin loppua. Sanoin että yritetään ensi viikolla uudestaan, jos oppilaat ovat valmiita yrittämään uudestaan. Oppilaat olivat selkeästi ihan häntä koipien välissä, kukaan ei marmattanut tai keksinyt tekosyitä. Kun oli aika asettua jonoon ja lähteä seuraavalle tunnille, jonosta alkoi kuulua vuolaita anteeksipyyntöjä. ”I´m so sorry, Mrs. K!” Jotenkin liikuttavaa, että lähes koko luokka kävi sitten henkilökohtaisesti ja omasta aloitteestaan pahoittelemassa käytöstään.

      1. Hyvin hoidettu tilanne ja ihanat lapset 🙂
        Todella vaikea kuvitella että Suomessa vastaavassa tilanteessa luokka pyytäisi anteeksi tai sanoisi olen pahoillani. Se on jopa aikuisille vaikeaa, eikä lapsia todellakaan opeteta siihen tarpeeksi. Jenkit ovat niin ihania, ruokakaupassakin sain kuulla ”I’m so sorry” vaikka itse kävelin tätä henkilöä päin, siinä sitten pahoiteltiin kilpaa. Sama kiitoksen kanssa, Usassa sitä kuulee mutta Suomessa tuntuu olevan kiven takana.

  2. 8 tuntia eskarilaisilla?! Ohhoh, meilla taalla ”naapurissa” eskarilaisten paiva on 9-3, joka toinen paiva. Kuulostaa hurjan pitkilta paivilta pienille nuo kasituntiset!

    1. 8.30-3.30 on pienten päivä, monet jää siitä vielä iltikseen. Eli vähintään 7h…

      1. Minnan kanssa samaa mielta tuosta jenkkiaitien hossotyksesta, joka valilla menee ihan liian pitkalle taydellisen koulun etsimisessa! Kaikilla kouluilla varmasti on puolensa!
        AMerikan ja Suomen vertailu niin tassa kouluasiassa kuin muussakin on omenoiden vertaamista appelsiineihin… Auktoritaarisyys nakyy mun tyossa samalla lailla kuin nopeussakon saavalla kuskilla. Miksei siis myos koulussa, hehe/

        Minnan ja mun tilanne on varmasti eri kuin Hannella, koska me ollaan oppilaitten vanhempia ja Hanne on opettaja. Kun tata jenkkilan koulunkayntia saa olla vanhempana vastaanottamassa, kaikista naista asioista on postiviisempaa sanottavaa.

        Pitkia on nuo koulupaivat, mutta taallakin kolmen koululaisen tyossakayvalle aidille oikein sopiva vaihtoehto. HEHE! Eskarilainen meilla on kylla hyvinkin leikkikoulussa tuolla. Vie pehmolelun kouluun ja he siella pitavat pehmoleluille piknikkia ja lukevat niille yms. Hauskaa nayttaa olevan! Charterschoolista mulla on kokemusta, ja vaikka tykattiin siita tosi paljon, niin meidat on yllattanyt public schoolin mahtavat resurssit ja luokkakokojen pienuus. Science laboratoriossa on elainten ruuminavauksia ja pikkuluokat kasvattaa oikeasti kanoja… Lasten haasteisiin vastataan hienosti: Mun vanhin poika menee lauantaina testattavaksi lahjakkaitten erityisryhmaan. Charterschoolissa tama poika istui tylsistyneena kun tiesi jo opetettavat asiat vuoden takaa!

        Tuntien pituudesta senverran, etta jotakin se opettaa, koska mun lapset istuu tosi karsivallisesti muaallakin pitkia aikoja. Esim kirkossa tunnin istunto on taysin fine. Varmaankin koska koulussa istuvat pitempaan.

        Kurinpidon ankaruudesta oon kans iloinen, Suomessa siita kaydaan hurjaa keskustelua nyt… etta mihin on kadonnut auktoriteetti. Varmaan jonnekkin vapaan kasvatuksen ja itsemaaraamisoikeuksien valille….
        En senkaan puolesta tieda, olisinko mieluummin opettajana SUomessa vai Amerikassa.Mutta vanhempana tykkaan etta mun lapset kunnioittaa, ja ehka vahan terveella tavalla pelkaakin aikuisia.Ne kayttaytyy kohteliaasti eika kavele aikuisten yli ikina.

        …….Joten tahan mennessa, kolmen lapsen kouluvuosien perusteella olen tyytyvainen tahan malliin. Tsemppia opettajille!

        1. Tuo on ihan totta, että perspektiivi on varmasti vähän erilainen opettajilla ja vanhemmilla. Missään nimessä ei ollut tekstillä tarkoitus mitenkään lytätä amerikkalaista koulujärjestelmää (tai mun käsitystä siitä), olen todella tyytyväinen nykyisessä työssäni. Asioita vaan tulee peilattua paljon siitä käsin, mihin on Suomessa tottunut. Suomessa tuntui välillä, että tekeeköhän ne opettajat siellä mitään, kun ylimääräistä istuskeluaikaa tuntui olevan. Ja kurinpito-ongelmat näkyivät Suomessa ihan eri tavalla, en ole täällä kovin monta kasvatuskeskustelua lasten kanssa joutunut käymään, paitsi erityisopettajan sijaisuutta tehdessä.

          Täällä pienen koulun ilmapiirissä vallitsee tosi vahva keskinäinen kunnioitus ja tiivis yhteishenki, siitä tykkään kovasti. Perjantaina olin sijaisena kindergartenissa, ja olihan se todella leikinomaista, strukturoitua leikkiä siis. Noista päivien pituuksista vielä… Ihan varmasti lapset oppivat asioita täälläkin, tuntuu vaan hullulta hukata keskittymistä pitkiin oppitunteihin, kun pienillä tauoilla  varmasti saisi homman kasaan. Musiikkitunneiltakin koko ajan poistuu oppilaita juomaan / vessaan tms., kun ei ole välituntia, jolloin nämä inhimilliset tarpeet voisi hoitaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *