KUIN KAKSI MARJAA

Tuntuuko jokin juttu lapsen käytöksessä koskaan pelottavan tutulta? Tai oletko koskaan miettinyt, mikähän siinä pirpanan ilkikurisessa virneessä niin kovasti ärsyttää tietyllä hetkellä? 

No se tietysti, että välillä tuntuu kuin katsoisi peiliin. (Tai sitten syyllinen on se, jonka kanssa jaat vuoteesi ja jääkaappisi…)

IMG_20150703_133016.jpg

Tämä oman elämänsä Peppi Pitkätossu nauttii nakkikeittonsa mieluiten pää alaspäin. 

Anoppi lohdutti, että alakoulun jälkeen lapsesi saattaa oppia istumaan oikein päin (tästä ei kuitenkaan mitään takuita, sillä mieheni lisäksi moni hänen sisaruksistaan rentoutuu lukemalla pää alaspäin…) 

 

IMG_20150630_143637.jpg

Kaikki mikä pärisee, on pop. Jos sillä vielä pääsee kovaa, niin ROCK ON! 🙂 

 

Jos oikein päin istuminen on hankalaa, niin paikallaan pysyminen se vasta onkin. Kaupassa mummot kiskovat nitroja ja kirjastontädit meinaavat saada sätkyn karavaanimme saapuessa mestoille, sen verran hazardilta tämän pikkuneidin akrobatiikka näyttää. Ostoskärryissä ei todellakaan voi istua niin kuin niissä kuuluu, vaan elämästä tulee paljon jännittävämpää, kun niissä seisoo tai vaihtoehtoisesti roikkuu mahdollisimman heppoisan näköisesti. Voitte vain kuvitella, minkälaista tämän ikiliikkujan vieressä on yrittää nukkua. (Nimimerkillä kyljet mustelmilla…)

Syy on jälleen kerran perheemme komeammassa puoliskossa. Jo yhdeksän vuoden ajan olen sydän sykkyrällä katsellut, kun mitä ihmeellisimmistä paikoista on pitänyt tehdä backflippeja, ja aina on oikein otollinen ajankohta kilpailla siitä, kuka kiipeää nopeimmin kukkulan korkeimpaan koivuun. Juhlissa on jokseenkin piinallista (tai viihdyttävää, miten sen nyt ottaa) katsella, kun aikuinen mies vääntelehtii tuolillaan kuin kusiaispesässä. Tässä mielessä on ehkä armollista, että lasten kanssa saa aina tekosyyn poistua paikalta ennen puuduttavien puheiden loppumista… 😉 

20150429_091317.jpg

”Ai mitenniin hydrocortisonia ei voi lotrata kuin kokovartalovoidetta? Eipähän kutise enää!”

Impulsiivisuus tuottaa usein hyviä (tai sitten vähemmän hyviä) ideoita. Vessaharjasta voi käydä kätevästi ryystämässä hörpyt janon yllättäessä, äidin pankkikortteja voi piilotella listojen väliin, aamuisin kannattaa tiirikoida ulko-ovi auki muiden vielä nukkuessa ja juosta parkkipaikalle ihailemaan autoja ja niin edelleen. Lista on loputon. Asioista innostutaan salamannopeasti, mutta keskittyminen herpaantuu parin sekunnin kuluttua, kun näköpiiriin ilmaantuu jotain muuta kiinnostavaa. Tämänkin luonteenpiirteen tytär jakaa isänsä kanssa: kuvaannollisella työpöydällä on jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä bisnesideoita, joiden toteuttamiseen käytetään kaikki energia, kunnes innostus lopahtaa ja löytyy uusi kiinnostuksenkohde. 😀

Vaikka tillistiinamme onkin vähän vilkkaammanlaatuista sorttia, en ole kamalan huolissani. Kuten isänsäkin, hän on todella nopea oppimaan, kun aihe vain on tarpeeksi kiinnostava. Siinä ei kauan nokka tohise, kun opetellaan uusia taitoja! Vilkkaan lapsen kanssa haaste on se, että energisyys kanavoidaan oikein, eli johonkin järkevään tekemiseen. Taidan laittaa lapsukaiseni musiikkiopistoon heti, kun jokin soitin pysyy tarpeeksi kauan ja tukevasti kädessä, sillä Papu-Leena rakastaa laulamista yli kaiken!

 

Tästä pikaiseksi tarkoitetusta pohdinnasta tulikin niin pitkä, että jatketaan minun ja esikoistyttäreni yhteisestä luonteenpiirteestä seuraavaan postaukseen… 😉 Siinä riittäisi aihetta vaikka romaaniksi asti! Mitä yhteisiä luonteenpiirteitä te olette havainneet lastenne kanssa? Ja miten se helpottaa / vaikeuttaa arkea?

 

Kommentit (4)
  1. Hauska kirjoitus! Omat lapseni eivät noin vilkkaita ole… joudut kyllä kokoajan olemaan varpaillaan Peppi Pitkätossusi kanssa 😉

    1. Etkös säkin oo aika vilkkaanpuoleinen, eikä mieheskään kyllä niitä kaikkein rauhallisimpia? 😀 Aika onnenpekkoja ootte, jos ette oo kovin villejä viikareita saaneet. Toisaalta ihan mukavaa että lapsissa riittää virtaa, välillä vaan kyllä vähempikin riittäisi…

  2. Kyllapas oli jotenki niin tutun kuuloista.
    Meilta loytyy myos neiti, joka tekee laksyt kirja lattialla, itse sohvalla paallaan seisten, pitenee varmaan ottaa kuva. Samoin ruokaa ei voi syoda paikoillaan istuen.

    1. On nää kyllä sellaisia persoonia… 😀 Kyllä niin isänsä poika tyttö 😉 Isompi tytöistä onkin sitten pelottavan paljon äitinsä kaltainen luonne. Itsepäinen ja herkkä, loukkaantuu niin sydänjuuriaan myöten kuin olla ja saattaa! Ihanaa muuten näin nelivuotiaan uhman kanssa, itsepäisyys oikein ylikorostuu. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *