Kultakaloista ja päivän säästä

IMG_1307-001.jpg

Hiljattain sain lukijalta kommentin, joka (ymmärtääkseni) puolihuumorilla pyysi minua kertomaan välillä myös niistä Jenkkilän negatiivisista puolista, kun kaikki tuntuu aina olevan niin upeaa. Tuntuu, että viime aikoina olen törmännyt blogimaailmassa todella paljon tähän ongelmaan: blogeissa elämä välittyy täydellisenä, kadehdittavana ja kiiltokuvamaisena. Toisinaan bloggaaja kokee velvollisuudekseen avata ”todellista” elämäänsä ja osoittaa inhimillisyytensä kertomalla huonosta päivästä, kuvaamalla kasvavaa pyykkikasaa tai kertomalla ihmissuhdeongelmista. Ehkä joskus itsekin kummastelin, kun muiden blogiäitien lapset näyttävät aina paljon paremmin kasvatetuilta, kodit puhtaammilta ja paremmin sisustetuilta, ja arkenakin syödään kuin viiden tähden ravintolassa. Nyt kun kuitenkin olen seurannut blogeja aktiivisesti jo useamman vuoden, olen oppinut suhtautumaan niiden sisältöön eri tavalla. Asiaa ehkä on aukaissut osaltaan myös se, että olen itse kirjoittanut blogia.

Kysynpä nyt sinulta, mitä itse avaisit elämästäsi tuntemattomille, puolitutuille ja ystäville? Yleisöäsi kun et voi itse valita. Toki olisi helppoa päivittää yksityiskohtaisesti kuulumiset blogiin vuodattamalla tänne kaikki päivän inhorealistisimmatkin tuntemukset, ja kovin mielelläni laittaisin ylpeänä äitinä kaikki lasteni söpöimmät kommellukset ja linssiludeilut tänne. Eri asia on, kenen haluan niitä lukevan. Itse myös käsittelen tunteitani kirjoittamalla, ja tottakai keskityn kirjoittaessa siihen tunnetilaan, mistä olen kirjoittamassa. Haluanko nähdä arjessa mieluummin asioiden positiiviset puolet vai keskittyä vellomaan mieleni pahoittaneissa asioissa?

IMG_1309-001.jpg

”Meitä on viime päivinä hellitty yli 30 asteen helteillä. Ilmankosteus ruhtinaalliset 3 % – vrt. Helsingissä tällä hetkellä lähes 60 %. Tästä johtuen päivät ovat kuluneet vuoroin ulkona puistossa, vuoroin sisällä ilmastoinnista nauttien… 🙂 Uskaltauduimme jopa kerran uima-altaalle, joka ei tosin ole lämmitetty. Vesi oli aika kirpakkaa, mutta siihen kyllä tottui vähitellen.”

Miten sinä tämän tulkitsit? Taas se kehuskelee Arizonan helteillä, kun muut kärvistelevät keväisessä viimassa ja paksuissa takeissa. 

Vai keskityitkö siihen, mitä rivien välissä lukee, mitä jäi sanomatta? Et ehkä tiedä, miltä on tuntunut vastata kuluneen vuoden aikana amerikkalaisten ystävien ja tuttavien kyselyihin siitä, miltä uusi kotimaa on maistunut. Olen aika usein joutunut vastaamaan: ”weather is good”. Silloin on saattanut olla mielen päällä aika paljon sellaista, mitä olen jättänyt sanomatta. Olisin voinut kertoa raastavasta koti-ikävästä ja turhautumisesta erilaista yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. Olisin voinut kertoa yksinäisyydestä, työstressistä ja mustista päivistä. Valitsin kuitenkin toisin, ja halusin sanoa sen ainoan positiivisen asian, joka minulla sinä päivänä oli sanottavana. Weather is good.

IMG_1310-001.jpg

On päiviä, jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Miehelläni saattaa olla ainoa automme käytössä, eikä asuinalueellamme ole kävelymatkan päässä leikkipuistoa. Täällä ei myöskään ole vastaavaa julkisen liikenteen toimivaa verkostoa, kuin teillä onnekkailla suomalaisilla (tai ainakin kaupunkiasujilla). Voisin toki jäädä rypemään tähän tunnetilaan ja sääliä itseäni siitä, miksi muutin ilmaisen joukkoliikenteen (siis rattaiden kanssa liikkuessa) ja loistavien kulkuyhteyksien keskeltä tänne, missä joka paikkaan pitää ajaa autolla.

Tai voisin lähteä ulos auringonpaisteeseen katsomaan kilpikonnia ja kultakaloja. Ja kirjoittaa siitä blogiin.

IMG_1313-001.jpg

IMG_1317-001.jpg

Siispä kirjoitan:

”Tänään kävimme lasten kanssa päiväretkellä omalla kotipihallamme. Ruokimme kilpikonnia ja jalan mittaisia kultakaloja kuivalla leivällä, kuuntelimme suihkulähteiden solinaa ja ihastelimme lumpeenkukkia. Näimme kolibrin, joka singahteli paikasta toiseen. Säikähdimme liskoja, jotka kiipeilivät puissa. Lauloimme kultakaloille pikku-V:n lempilaulun:

Pikkuiset kultakalat lammessa ui

Pikkuinen kalaäiti huolestui

Uikaa, uikaa jos osaatte

Ja ne uivat, ne uivat – sen uskotte!”

IMG_1320-001.jpg

 

Kommentit (4)
  1. Hyvä postaus, hanne! Terkkuja:)

  2. Ihana kirjoitus Hanne <3
    Oon samaa mieltä: blogiin ei tartte kirjoittaa ihan kaikkea. Mä ainakin ite virkistyn jos luen blogeista positiivisia juttuja ja nään niissä kauniita kuvia.
    En mäkään kirjota sitä miten mulla on hiivatulehdus viikko toisensa perään (:D) ja miten inhottavalta liitoskivut tuntuu.
    Kuka siitä kostuu jos joku valittaa kaikki maailman asiat blogissaan? Mä oon ainakin lopettanu muutaman blogin lukemisen just sen takia kun ne oli niin täynnä negatiivista energiaa. En kaipaa semmosta elämääni.

    Pääsitkö jyvälle siitä mitä yritin sanoa? 😀 Mä en, oli niin sekavasti ilmaistu!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *