LAPSIVIHAAJILLE

IMG_20160630_124003.jpg

 

 

Yhteiskunnassa jaksetaan puhua paljon eri ihmisryhmien oikeuksista: välillä on ajettu yleistä tasa-arvoa, homojen asiat ovat myös olleet paljon tapetilla, ja viime aikojen yhteiskunnallisten tapahtumien valossa rasismi nostaa rajusti päätään. Eriarvoiseen kohteluun tulee puuttua. Välillä tuntuu kuitenkin, että on sosiaalisesti ihan ok parjata yhtä erittäin suurta ihmisryhmää ja jopa kieltää heiltä tietyt palvelut kokonaan. Nyt puhun tietysti lapsista.

Välillä luen ihan yhtenä kysymysmerkkinä kiivastunutta kirjoittelua siitä, kuinka lapset ovat häiriöksi milloin ravintolassa, lentokoneessa tai ruokakaupassa. Tänään kuuntelin aivan äimänä hyvän ystäväni purkausta siitä, kuinka heidän naapurinsa eivät siedä pihalla keskenään leikkiviä lapsia. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi tällaista keskustelua on edes tarpeen käydä. Ihmiset alkavat olla kyllä todellisuudesta vieraantuneita, jos oletetaan, että lasten tulisi pysyä kotonaan 24/7, jotta he eivät vaivaisi kanssaihmisiä. Tai jos se nulikka nyt on sieltä pakko ottaa ihmisten ilmoille, niin paree varmistaa, että kakara on sitten täysin näkymätön, hajuton ja mauton, ettei vain tulisi käytöksellään tai silkalla olemassaolollaan loukanneeksi jotakuta herkkäsieluista.

IMG_20160530_120138.jpg

Kaksi kauhukakaraa reipasta pikkumatkustajaa koneessa, matkalla Suomeen mummin ja papan luo. 

 

Ymmärrän sen, että joskus aikuinen kaipaa omaa aikaa, johon ei kuulu taustalla meuhkaava lapsi. En oleta että kaikki näistä aikuisista ovat lapsettomia, vaan tiedän kokemuksesta, että lapsellisetkin ihmiset (tai erityisesti he) kaipaavat lapsetonta laatuaikaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi ravintolan asiakkaina meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta karsia muuta asiakaskuntaa omien preferenssiemme mukaiseksi. On siis selvittävä siitäkin skenaariosta, että ravintolassa mahdollisesti ruokailee lapsiperhe – tai vaikka äänekkäämpi aikuisten kokoonpano. Jos tätä ei ymmärrä, on varmaan parempi sitten keskittyä tilaamaan ruokansa take-awayna ja syödä kotona omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Monesti huomaan, että lapsiin kohdistetaan ihan kohtuuttomia vaatimuksia: voiko oikeasti olettaa, että taaperoikäisen keskittymiskyky ja jaksaminen riittää esimerkiksi tuntikausien lentomatkustamiseen ilman minkäänlaista tunteenpurkausta tai turhautumista? Huonon käytöksen ja lapselle ikätasoisen, normaalin kiukuttelun välillä on iso ero. Uskon vilpittömästi, että suurin osa vanhemmista pyrkii kasvattamaan lapsistaan yhteiskuntakelpoisia ja perus käytöstavat omaavia kansalaisia, ja he varmasti tekevät osaltaan kaikkensa tämän tavoitteen toteutumiseksi. Jos lapsi sitten ilmaisee väsymystään turhautumalla (tai joskus ainoalla kommunikointivälineellään eli itkulla), ei se ole merkki epäonnistuneesta kasvatuksesta. Kyllä näissä tilanteissa herää luontainen sympatia kaikkensa yrittäviä vanhempia ja väsynyttä lasta kohtaan – paljon enemmän ärsyttää se, jos lapsi rundaa ympyrää tai häiriköi silkkaa ilkeyttään, eivätkä vanhemmat puutu siihen mitenkään. Vahinko vain, että monen asenne nykyään tuntuu olevan, että kaikki lapset ovat pilalle hemmoteltuja nikopettereitä, joiden vanhemmat tahallaan haluavat sabotoida muiden ihmisten matkustus- tai ravintolaelämyksen. 

IMG_20160531_135248.jpg

Sietämättömät riiviöt koettelivat kanssamatkustajien hermoja lentokentällä. Or not. 

 

Miksi sitten itse otan lapsen mukaan lentokoneeseen, ravintolaan tai ruokakauppaan (näin nyt muutamia mainitakseni)? 

Kahdesta syystä. 

1. Joskus ei vain ole muuta vaihtoehtoa. Jos puolet perheestä ja ystävistä asuu toisella puolella maapalloa, toistaiseksi ainoa järkevä matkustuskeino on lentokone. En aio odottaa viittätoista vuotta, jotta lapseni ovat maagisen täysi-iän saavuttaneita ja sitä kautta joidenkin mielestä hyväksyttävän statuksen omaavia matkustaakseen toiseen kotimaahansa. Valitettavasti en omista yksityiskonetta enkä ajatellut meloakaan Atlantin yli, joten aion jatkossakin matkustaa koko perheen kanssa lentokoneella. Ruokakaupassakin käyn lähtökohtaisesti paljon mieluummin yksin, mutta aina se ei ole onnistunut mieheni epäinhimillisistä aikatauluista johtuen. Jos siis haluan saada pesueelleni muutakin syötävää kuin peukalonkynnet, kaupassa on pakko käydä porukalla.

2. Siinäpähän oppivat. Kysynpähän vaan, jos telkeän lapseni neljän seinän sisälle, miten ihmeessä heidän tulisikaan osata käyttäytyä ihmisten ilmoilla? Tietyt sosiaaliset toimintamallit voi oppia vaan tiettyihin tilanteisiin aktiivisesti osallistumalla. Lapset ovat mallioppimisen mestareita, ja säännöllisellä harjoittelulla heistäkin voi koulia ihan mukiinmeneviä ravintola-asiakkaita tai matkustajia. 

IMG_20160706_102622.jpg

Kaksi lasta terrorisoivat ruotsalaisravintolaa – asiakkaat raivostuivat ja äänestivät jaloillaan.

 

Mielestäni aletaan mennä todella pahasti pieleen, jos koetaan oikeaksi sulkea tietyt palvelut yhdeltä ihmisryhmältä kokonaan. (En nyt tarkoita yksittäisiä lapsivapaita hotelleja tms., vaan tiettyjä palveluita ja julkisia tiloja laajemmalla skaalalla.) Niin kauan kuin lasten mukaan ottamisesta tehdään hirveä peikko, aika suuri potentiaalinen asiakaskunta jää kotiin möllöttämään. 

Omasta kokemuksesta arvostan ihan älyttömästi sitä, että Jenkeissä lapset huomioidaan todella ihanasti julkisilla paikoilla asioidessa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen tuskaillut kaupan kassalla väsymystään kiukuttelevan tai muuten vaan ylivilkkaan parivaljakon kanssa, kun paikalle on osunut järjettömän hyvän pelisilmän omaava asiakaspalvelija. Tuhahtelun ja silmienpyörittelyn sijaan lapsille onkin tarjottu tiskin alta tarrat tai ilmapallot, ja kaikille jää tilanteesta hyvä mieli. Ravintolassa moni tarjoilija jaksaa nähdä vaivaa tuodakseen lapsille jotain pikkutekemistä, ja joskus tarjoilija on saattanut jäädä ihastelemaan lapsen piirustusta tai juttelemaan muuten vaan. Kun lapsi huomioidaan ja hyväksytään seurueen täysivaltaisena osana, hänkin varmasti kokee olonsa turvallisemmaksi ja mukavammaksi, eikä ehkä koe tarvetta huomionhakuiselle käytökselle.

Fiksu vanhempi osaa kyllä lukea tilanteita ja niitä kuuluisia neuvolassa mainostettuja kehitysvaiheita, ja poistuu sietämättömäksi yltyneestä tilanteesta lapsosensa kanssa, jos siihen vain on tilaisuus – tai jättää pahimpien uhmakausien aikaan ravintolat suosiolla välistä.

Niille kaikkein herkkähipiäisimmille lapsivihaajille sanoisin, että opettele sietämään ihmisiä ympärilläsi, tai muuta erakoksi autiomaahan. Lapsia onneksi voi usein vielä kasvattaa, mutta valitettavasti joidenkin öykkäriaikuisten kohdalla peli on jo menetetty…

Kommentit (17)
  1. rondawashere
    19.8.2016, 14:38

    AMEN! 🙂 Rakastamme mieheni kanssa ulkomaanmatkailua, ja jos/kun meille jonain päivänä jälkikasvua suodaan, niin aiomme jatkaa lentomatkaamista heidän kanssaan pienestä pitäen. Jotenkin ihan älytön ajatus, että pienten lasten kanssa pitäisi jäädä möllöttämään neljän seinän sisään ja yrittää olla mahdollisimman hissukseen. 😀 

    1. Kiitos kivasta kommentista! Meillä ainakin lennot ovat menneet älyttömän hyvin lasten kanssa, en itse siis näe mitään syytä jättää matkustamatta lapsen kanssa! 🙂

  2. Harva ihminen ”vihaa” lapsia vaan ärsyyntyy lasten sellaisiin vanhempiin, jotka elävät siinä omassa kuplassa, jossa heidän lapselleen kaikki on sallittua ja jos joku vain vilkaiseekin lasta tai ei huomioi lasta vanhemman vaatimalla tavalla niin se vihaa lasta… Useimmat vanhemmat tietävät mihin pieni lapsi kannattaa ottaa mukaan ja mihin ei (minusta esim. fine dining ravintola tai klassinen konsertti ei ole aivan pienen lapsen paikka) ja milloin kiukuttelevan lapsen kanssa kannattaa siirtyä hetkeksi syrjään (joku tärkeä tilaisuus kuten vihkiminen, jossa kaikki haluavat kuulla mitä puhutaan). Kaupassa kiukutteleva lapsi ei minun havaintojen mukaan kovin paljon herätä huomiota ja ne ”ilkeät” tuijotukset on usein sen vanhemman omia tulkintoja.
    Lentokoneessa itkevä vauva on ärsyttävää kuunneltavaa etenkin yöllä, mutta vauvan vika se ei ole ja harva oikeasti on vauvalle vihainen, vaikka olisikin ärsyyntynyt itkuun! Omat ajatukset ovat vauvan (ja vanhempien) puolella, vaikka toivoisinkin, että vauva hiljenisi pian. Lomamatkat ja varsinkin kaukomatkat on aina vanhempien matkoja, koska pieni lapsi osaa repiä iloa ja kokemuksia ihan omasta pihapiiristä ja minusta olisi kiva, jos vanhemmat uskaltaisivat myöntää tämän eikä sortua siihen, että sanovat 1,5 vuotiaan tarvitsevan jo matkustelukokemuksia ja elämyksiä. Kyllä vanhempi saa olla itsekäs ja sanoa, että perheessä tehdään paljon asioita myös vanhempien ehdoilla ja vanhempien mieltymysten mukaan. Myös ravintolassa käyminen on ensisijaisesti vanhempien juttu, koska kyllä lapsi oppii ravintolaetiketin, vaikka pääsisi ”oikeaan” ravintolaan vasta kouluikäisenä.

    Ihmisiä ärsyttää milloin mikäkin, mutta minusta tällaiset postaukset vain syventävät erilaisia poteroita tyyliin lapsettomat ja vanhemmat. Toisten huomioon ottaminen on kaikkien asia ja kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin kovin henkilökohtaisesti.

    1. Kiitos hyvin jäsennellystä kommentista! Olet varmaan oikeassa siinä, että ihmisten reaktiot varmasti paisuvat vanhemman omassa mielessä suhteettomiksi, jos / kun jokin tilanne ei olekaan mennyt lapsen kanssa ihan putkeen ja se ahdistaa. 

      Meidän tapauksessa kaukomatkailu on kyllä ihan koko perheen juttu, kyllä minä ainakin haluan että lapsilla säilyy jonkinlainen suhde Suomen sukulaisiin ja ystäviin. Ja lentomatkustaminen onkin kyllä mennyt joka kerta älyttömän hyvin! 

      Yritin kovasti välttää tässä tekstissä polarisointia lapsettomiin ja vanhempiin, sillä kyllä minuakin vanhempana nyppii toisinaan lasten huono käytös ja eritoten se, jos siihen ei puututa. Tietyt sosiaaliset standardit on hyvä olla olemassa ja ne kuuluisi kaikkien lapsilleen opettaa, vaikka toki jokaisessa perheessä muutoin on oma kasvatuskulttuurinsa. 

      Tuossa ylempänä jo kirjoitinkin kommenttiin, että tämän postauksen tarkoitus oli herätellä siihen, että kaikki lapset eivät ole kirkuvia riiviöitä vain yksinkertaisesti lapsia, joilla on ihan yhtäläinen oikeus julkisilla paikoilla liikkumiseen kuin meillä muillakin. En ajattele kaikkien teinien / keski-ikäisten miesten / vanhojen mummojen olevan samasta puusta veistettyjä, yksilöitähän me kaikki ollaan – miksi siis suhtautua kaikkiin lapsiin lähtökohtaisesti nuivasti, jos itsellä on takana muutama ikävä lentokokemus tms.?

      1. Tarkoitin matkoilla varsinaisia lomamatkoja kuten kirjoitinkin eli lomamatkat ja varsinkin kaukomatkat, en matkoja sukulaisiin; minusta ne on eri asioita, vaikka toki esim. teille myös loma/kaukomatkoja. Varmaan ymmärsti pointtini. Kun me lähdemme ulkomaan reissuille niin se on meidän vanhempien halu, kun lapset on vielä niin pieniä ja heille riittäisi mummola, lähimetsä, uimaranta jne. Tietenkin pienet lapset saa elämyksiä näiltä reissuilta, mutta en väitä, että ne heille olisi välttämättömiä toisin kuin meille vanhemmille, jotka haluamme vapaata arjesta. 🙂

        Minusta yleinen asenne lapsiin ei ole nuiva eikä sellainen, ettei lapset saa näkyä ja kuulua. Ainoastaan tietyt paikat (jotka edellisesä kommentissa esitin) on sellaisia, joihin aivan pienten lasten kanssa ei tarvitse mennä tai ainakin pitäisi poistua jos lapsilta palaa pinna.

        1. Joo se on kyllä monesti huomattu että lapsille riittää elämyksiksi hyvin pienet jutut, monesti itse pettyy jos lähtee merta edemmäs kalaan 😀 Piknik takapihalla saattaa olla paljon mitään disneylandeja ikimuistoisempi tapahtuma.

           

          Mahtavaa että sulla on tuo kokemus, että lapsiin suhtaudutaan yleisesti ottaen tosi kivasti! Mä oon viime vuosina varsinkin Suomessa käydessäni huomannut tosi kummia asenteita, sekä ihmisten ilmoilla liikkuessa että mediassa / keskustelupalstoilla. Suurin osa ihmisistä varmasti suhtautuu lapsiin neutraalisti, mutta valitettavasti jo muutamat ikävät kommentit saattaa jähmettää lapsiperheitä ihan turhaan kotiin.

    2. Minusta riippuu ihan perheestä ja esim vanhempien kiinnostuksen kohteista, mikä on pienen lapsen paikka. Kävin äitiyslomalla lähes päivittäin museoissa, normaaleissa ravintoloissa lounaalla ja kahviloissa vauvan kanssa, toki tuolloin vaipanvaihto-olosuhteet vaikuttivat paikan valintaan. Nyt kolmevuotiaani on innokas galleria- ja museokävijä, käymme klassisen musiikin konserteissa, oopperassa, baletissa, elokuvissa ja teatterissa, toki useimmiten ”koko perheen” teoksissa sekä edelleen ihan normaaleissa ravintoloissa. Lapseni on 1,5-vuotiaasta tunnistanut museoissa ”ei saa koskea”-merkit ja näyttää ne innoissaan äidillekin. Useinkin tuntuu, että hän käyttäytyy asiallisemmin kuin moni aikuinen. Minua harmittaa, että erityisesti ravintoloissa Suomessa saa töykeää palvelua, mutta emme ole antaneet tämän kahlita itseämme kotiin.
      Olen itse äärimmäisen meluherkkä ja junassa ihan aikuisten jatkuva puhuminenkin aiheuttaa minulle päänsärkyä, joten meillä on pakko olla sellainen sääntö, ettei sisällä meluta, vaan puhutaan hiljaa ja ulkona saa sitten leikkiä vähän riehakkaammin. Riehumisenergia käydään purkamassa leikkipuistossa, sitten lapsi jaksaa istua nätisti ravintolassa. Tosi hyvä on myös kodista museoon potkulautailu.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *