Millainen on sinun ”blogiäänesi”?

Sain tänään kommentin lukijalta, joka jäi pitkäksi aikaa kytemään takaraivoon. Tätä aihetta olen pohdiskellut itsekseni paljon blogeja kuluttavana: millaisena tekstit ja niiden kirjoittaja välittyvät ruudun toiselle puolelle?

Blogimaailmaan mahtuu paljon erilaisia kirjoittajia erilaisine tavoitteineen ja aihepiireineen. Itse luen paljon muotiblogeja, treeniblogeja, muutamaa ruokablogia ja kaikenkattavia lifestyleblogeja. Kaikkien näiden kirjoittajat ovat hyvin erilaisia: joku avaa elämästään tuntemattomille paljonkin, osa taas haluaa pysytellä kauniin eteerisissä kuvissa ja jättää kaiken kirjoittamisen sivuosaan. Molemmissa on puolensa, ja molemmista ammennan arkeeni sisältöä – milloin vertaistuen, milloin inspiraation muodossa. Viihdyn erityisesti sanavalmiiden ja viihdyttävien kirjoittajien tekstien parissa, mutta visuaalisuus ja taiteellinen yleisilme saavat myös houkuteltua esteetikon puolelleen. 

Oma kirjoitteluni on melko vähäistä verrattuna siihen, että joku kirjoittaa vähintään yhden, joskus kaksikin postausta päivässä. Muutamaa blogia olen seurannut jo vuosia, ja välillä surettaa huomata, että kirjoitustyyli alkaa muuttua yhä geneerisemmäksi ja mitäänsanomattomammaksi. 

Nyt ymmärrän hyvin, miksi näin on.

Vaikka blogia kirjoittaisi päivittäin, aina oman viestin välittäminen lukijayleisölle ei onnistu edes konkareilta. Tällä viikolla kohun aiheutti vuorostaan Pupulandian Jenni työelämäkirjoituksellaan. Kirjoituksen ydinsanoma jäi monelta ehkä ymmärtämättä, kun tartuttiin yksittäisiin sanavalintoihin ja lähdettiin ylitulkitsemaan tekstiä negaation kautta. Kirjoittajan huolettomaksi tarkoittama huumoriheitto saattaakin joskus näyttäytyä ilkeämielisenä vihjailuna, ja rivien välistä löydetään paljonkin sellaista, mitä bloggaaja ei ole ollenkaan tahtonut sanoa. 

Minä taas olen bloggaajana ihan noviisi, enkä valitse omia aiheitani minkään valmiin sabluunan mukaan ylläpitääkseni sopivaa balanssia sisällön suhteen. Useimmiten kirjoitan ihan siitä mitä mieleen juolahtaa: joskus kirjoitukset ovat hehkutuksia viimeisimmistä reissuista, shoppailuista tai ravintolareissuista, toisinaan taas enemmän tai vähemmän inhorealistista lapsiperheen arkea vahvasti huumorilla väritettynä. Kumpikaan ääripää ei edusta sen todempaa kuvaa elämästäni: tänne blogiin kuitenkin päätyy vain murto-osa arjestamme.

Blogien kommenttiosioita lukeneena olen huomannut, että lukijakuntaa on välillä ihan mahdotonta miellyttää. Jos elämästään kertoo liian positiivisesti, saa heti ryöpytystä siitä, että on pinnallinen tyhjäpää, käyttää liikaa aikaa tai rahaa hauskanpitoon tai on yksinkertaisesti ärsyttävän ja epärealistisen positiivinen. Jos taas haluaa osoittaa inhimillisyyttä avaamalla elämänsä ongelmakohtia tai aloittamalla keskustelua vakavammista yhteiskunnallisista aiheista, on aina vaarana se, että joku loukkaantuu. Tällöin kirjoittaja saattaa näyttäytyä negatiivisemmassa valossa kuin alunperin tarkoitti. Toiset myös kokevat oikeudekseen kritisoida bloggaajan elämäntapaa ja ajatuksia, koska heidän oma tapansa elää ja ajatella on se ainoa oikea. Monesti olen pudistellut päätäni suosituimpien bloggaajien saamille kommenteille, joissa lukija lähtee ylianalysoimaan jotain postauksen minimaalista yksityiskohtaa. Ymmärrän nyt myös sen, mitä tarkoittaa, kun joku lukee tekstiä kuin piru raamattua. Paljon myös tehdään johtopäätöksiä sen perusteella, mitä asioita blogissa ei käsitellä ollenkaan.

Muutama esimerkki. (Kaikki ovat tekaistuja, faktat omasta elämästä.)

Jos jaan blogissani kuvia erikoiskahveista ja leivoksista, tarkoittaako se, että elän pelkästään niillä? 

Jos käyn shoppailemassa Last Chancessa kaksi kertaa puolen vuoden aikana, mutta postaan kummankin kerran löydöt, tarkoittaako se sitä, että minulla on shoppailuaddiktio?

Jos en koskaan ota kuvia salilta vaikka käyn siellä 4 kertaa viikossa, tarkoittaako se, että en koskaan urheile?

Jos kirjoitan perheenjäsenten vierailun jälkeen Suomi-ikävästä, tarkoittaako se, että päivät pitkät itken kotona elämäni kurjuutta haaveillen pikaisesta paluumuutosta?

 

Lukijan mielikuva bloggaajasta jää väistämättä kirjoitustyylin ja aihevalintojen varaan: joku vaikuttaa ylimieliseltä besserwisseriltä, toinen yltiöpositiiviselta hehkuttajalta, kolmas filosofiselta taivaanrannanmaalarilta, neljäs täydellisen itsekurin omaavalta superihmiseltä. Teistä lukijoista moni ei tunne minua muuten kuin sen perusteella, mitä blogissani julkaisen. Ja onhan se kuva todella yksipuolinen. 

Alunperin perustin blogini kuulumistenkertomispaikaksi läheisille Suomesta muuton jälkeen. Laskin siis sen varaan, että kaikkea minun ei tarvitse blogissa sanoa, koska ihmiset tuntevat minut. Olen aidosti kiitollinen siitä kommentista, jonka tänään sain: lukijan mielestä kirjoitin lapsistani aina negatiiviseen sävyyn, ja vaikuttaa siltä, etten nauti äitinä olemisesta. Jäin miettimään lapsia koskeneita blogikirjoituksiani ja kauhistuin, saako minusta todella tällaisen kuvan. Jos minua ei tunne, ronskin ja sarkastisen huumorin värittämä teksti saattaa vaikuttaa hirmu ankealta ja negatiiviselta, vaikka tarkoitukseni on ollut jakaa vertaistuen omaisesti päivän turhauttava hetki muille vanhemmille. Nauruhermoon osuva teksti saa ainakin minut näkemään arjen hankaluudet vähän eri valossa. Kirjoittamalla itsensä ilmaiseminen on kuitenkin taitolaji, sillä aina huumori ei välity tarkoitetulla tavalla, tai jokin yksittäinen sanavalinta saattaa herättää tarpeettomasti närää.

Itse pidän jotenkin aika itsestäänselvyytenä, että lukija ymmärtää, että bloggaajan elämä on suurimmaksi osaksi julkaistujen tekstien ulkopuolella. Kyllä minä nautin valtavasti äitiydestä, vaikka en kerrokaan sadoille ihmisille erikseen sitä, kuinka monta kertaa meidän perheessä päivittäin sanotaan ”minä rakastan sinua”. 

Nyt päätän tämän romaaniksi paisuvan postaukseni tähän, mutta haluaisin kovasti kuulla teidän lukijoiden mielipiteitä bloggaajiin liittyvistä mielikuvista ja siitä, millaisen kuvan kukin somessa itsestään antaa.

Hyvää viikonloppua!

Kommentit (5)
  1. Kiva blogi! Tekstisi on niin sujuvaa ja nokkelaa että nauran monesti ääneen sitä lukiessani. Kiitos!:)

    1. Wow, olipas ihana kommentti! Täällä vietetään sadepäivää vähän ankeissa sairastelutunnelmissa, piristävä kommentti tuli siis oikein sopivaan saumaan… Mä alan lasten sairasteluputken pitkittyessä kärsiä vakavanlaatuisesta varhaisdementiasta, huh mikä aamu taas! 

  2. ”Nyt kun aloin pohtimaan, niin vaikutan varmaan ihan joltain huru-ukolta, vaikka emmää kyllä oikeesti oo. Ehkä ihan hyväkin ettei sitä mielikuvaa niin kauheasti ajattele, muutenhan varmaan alkais sensuroida itteään liikaa eikä sekään ois hyväksi, ainakaan viihdearvon kannalta.” 

    😀 Sait mut nauramaan ääneen! Oot ihan oikeessa, jos liikaa alkaa analysoimaan omaa ulosantia, hulluksihan siinä tulee. Välillä naurattaa, miten sitä unohtaakin että tosiaan, eivät ne mun lukijat millään voi tietää musta niitä itsestäänselviltäkin tuntuvia asioita. Omat elämäntapahtumat vaan sekoittuvat niin paljon toisiinsa, ettei edes muista, mitä on blogissa tullut jaettua ja mihin sävyyn. Ekaa kertaa minäkin pohdiskelin nyt tuota kokonaiskuvaa, ehkä ihan hyvä jollain tasolla pitää sekin mielessä jatkoa ajatellen. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *