My food philosophy

Perjantaina tuli pieni paniikkireaktio, kun aloin suunnitella viikon ruokalistaa. En löytänyt mistään rakasta reseptikirjaani, johon on koottu kaikki viime vuosien suosikit ystäviltä ja tutuilta. Hetken pengottuani soitin vihdoin löytötavaratoimistooni, eli äidille… No, siellähän se, tutussa paikassa mikron vieressä. Muutaman tuhannen kilometrin päässä, Suomessa. Koska Atlantin yli melominen ei ole lähisuunnitelmissa, hetken huokailtuani päätin olla masentumatta, sillä monet reseptit ovat onneksi jo jääneet lähes lihasmuistiin. Miten tähän on tultu?

Syksyllä 2009 muutin pois lapsuudenkodistani opiskelemaan, ensimmäiseen omaan kotiini. Neljän tytön kimppakämpässä mielikuvituksellinen menu koostui yleensä kananmunista joko paistettuina, keitettyinä, kokkelina tai leivän päällä. Vasta naimisiin mentyäni aloin ehkä enemmän huolestua ruuanlaittotaidoistani, jotka rajoittuivat lähinnä spagetti bologneseen ja tortilloihin. Kyse ei ollut niinkään osaamisen puutteesta kuin viitseliäisyydestä: kotona asuessa oli helppo jättää keittiömestarin rooli äidille. Kokkausinto alkoi kummasti viritä, kun piti yrittää loihtia puolison lautaselle jotain päivittäin – ja mieluummin niin, että listalla olisi jotain muutakin kuin jauhelihaa. Aloin hiljalleen haalia hyväksi havaittuja reseptejä äidiltä ja ystäviltä, ja pian aloin löytää omia bravuureitani. Mielikuvituksen puutteessa laajensin reseptihakua blogeihin, ja satuin löytämään iki-ihanan Eeva Kolun Voisilmäpeliä -blogin. (Nykyään Eeva kirjoittaa Hesariin ”Kauhaa ja rakkautta” -blogia, tutustu ihmeessä!) Silloin viimeistään ymmärsin, ettei ruuanlaiton todellakaan tarvitse olla hifistelyä ja aikaavievää rakettitiedettä, jotta lopputulos olisi hyvä. 

Meillä tehdään enimmäkseen ihan tavallista kotiruokaa pienellä twistillä, ja raaka-aineista en tingi. Tavoitteenani on hyvä ruoka ja parempi mieli: vaikka teen kaupassa hintavertailuja, ostan yleensä sitä mitä mieli tekee. Ostan mielellään vihannekset ja lihat tuoreina enkä pakastealtaasta, enkä käytä valmismarinadeja tai eineksiä. Suomessa tein yleensä vaalean leivän itse, ruispalat ostin valmiina. Herkkujani ovat erilaiset juustot, jotka usein löytävät tiensä salaatteihin, pastoihin, risottoon ja wrappeihin. (Mikään Masterchef en kuitenkaan ole, sillä toistaiseksi käytän ihan kaupan pastaa itsetehdyn sijaan. 😀 ) Alkuvuodesta välttelin hiilihydraatteja, joten pasta, perunat, riisi ja leipä putosivat muutamaksi kuukaudeksi omasta ruokavaliostani pois – ja niin  putosivat myös kymmenisen kiloa. Ehkä tämän seurauksena en edelleenkään käytä edellämainittuja ruokavaliossani kovin paljon, vaan korvaan niitä paljon kasvislisäkkeillä ja maitotuotteilla. Olen itse asiassa myös miettinyt monesti kasvissyöjäksi ryhtymistä, mutta toistaiseksi olen kokenut helpommaksi valmistaa samaa ruokaa koko perheelle. 

Ruuanlaittajana olen vähän laissez faire -tyyppinen: en katso reseptejä kovin tarkkaan ja muokkailen niitä yleensä oman makuni ja jääkaappitilanteen mukaan. (Toim. huom.: leivonnassa taas mittaan kaiken lähes millilleen!) Olen aika kokeilunhaluinen ja hetkittäin kärsin ruuanlaittoahdistuksesta, jos samat ruuat pyörivät aina lautasella. Suunnittelen viikon menun ja kauppalistan aina etukäteen, jotta en joudu päivittäin miettimään ruokapolitiikkaa ihan alusta asti. Olen myös oppinut äidiltäni sen, että kaappien tähteistä saa aina kokattua vähintään yhden ruokalajin. Heitän ruokaa hyvin harvoin pois: vanhat maidot hyödynnetään yleensä pannareihin ja perunamuussin loput rieskaan. 

Tämä seuraava ruoka on maailman helpoin valmistaa. Miksi kikkailla, kun yksinkertaisista raaka-aineista saa nopeasti hyvää? 

 

CIMG3634.JPG

Lihapulliin tulee kaksi raaka-ainetta: naudan jauhelihaa ja barbeque-kastiketta. Suomessa suosin HP:n smoky bbq -kastiketta, mutta muutakin saa toki käyttää. Mausteeksi ripaus suolaa ja pippuria. Nämä vain sekoitetaan keskenään, taikinasta pyöritellään pullia ja ne paistetaan 200 asteessa ruskeiksi. 

Perunamuussin tein anopin ohjeella Rosamunda-perunoista, jotka keitettiin ja muussattiin kuorineen. Sekaan vain vähän voita, suolaa ja mustapippuria – nam!

 

 

CIMG3633.JPG

 

Salaatin tein näin muusikkotermein ”korvakuulolla”, ilman nuotteja. Muutama viikko sitten kävimme juhlimassa kälyni syntymäpäiviä, ja söin ravintolassa samantyyppistä salaattia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan salaattiin tulee rucolaa, saksanpähkinöitä, rusinoita (itse käytin kuivattuja karpaloita), balsamico-vinegretteä sekä hunajaa. Nämä vain sekaisin ja ääntä kohti! 

Minkälainen sinun ruokafilosofiasi on? 

Ihanaa tiistaita,

x Hanne

Kommentit (2)
  1. Minun ruokafilosofiaani kuuluu myös hyvät raaka-aineet kauden mukaan. Nyt syksyllä on ihan juhlaa, kun kaupat rursuaa kotimaisia vihanneksia! Parasta on tietysti käydä itse sienestämässä ja marjastamassa sekä se, kun saa vanhempien kasvimaalta esim. ihania papuja ja kurkkuja.. Ja minäkin rakastan juustoja, tällä hetkellä suosikkejani ovat esimerkiksi Manchego, El Pastor -kolmen maidon juusto ja hyvin kypsynyt Comté..:P

     

    1. Juuri näin! Sienestämiseen en itse ole koskaan päässyt sisälle, ehkä siksi kun kotonani ei sitä harrastettu. Marjastamiseen taas assosioituu lähinnä ne alaselkäkivut, jotka siitä yleensä seuraavat 😉 Siksi käyn nykyään surutta hakemassa marjani kaupasta (täällä leveyksillä niitä onneksi saa ympäri vuoden tuoreena). Oma kasvimaa olisi kyllä ihan luksusta, vanhempien kasvimaan antimista tehty salaatti on kyllä ihan eri luokkaa kuin mikään tuontikurkku tai -tomaatti! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *