Out of my comfort zone
Tämä kesä on mennyt aika lailla rennoissa vaatteissa. Olen oikeasti henkeen ja vereen mekkotyttöjä, mutta Suomen viimassa eivät hameenhelmat ole liiemmin houkutelleet. Kotioloissa pitäisin normaalisti hellemekkoja, hameita ja shortseja, mutta viime aikojen keleistä johtuen olen joutunut tyytymään tylsästi farkkuihin, nahkatakkiin ja neuleisiin. Kivaa vaihtelua tosin sekin, koska niille ei reilun viikon päästä enää ole juuri käyttöä – tai ei ainakaan ennen joulua.
Sain hiljattain muuttosiivousta tehneeltä ystävältäni pinon vaatteita, joista hän halusi välttämättä luopua. Välillä on hauskaa tonkia jonkun muun vaatevarastoja, silloin nimittäin joutuu poistumaan siltä paljonpuhutulta ”comfort zoneltaan”. Minä ainakin huomaan jumittuvani tiettyihin liikkeisiin, ja näin ollen näköjään missaan paljon sellaista, jonka oikeasti kelpuuttaisin vaatekaappiini. Ystäväni aarteita penkoessani huomasin tarttuvani sellaisiin vaatteisiin, joihin en todellakaan normaalisti kiinnittäisi mitään huomiota – siis siksi, että en käy kyseisissä liikkeissä ikinä! Tämä kuvissa esiintyvä mekko on Monkista, ja olen viime aikoina huomannut pitäväni monistakin liikkeen tuotteista – kiitos esim. Rokkirekin Lauran, joka esittelee linkatussa postauksessaan juuri sellaista spagettiolkaintoppia, jollaista olen itsekin tuloksetta etsiskellyt. 🙂 Pitänee siis uskaltautua poikkeamaan vakireitiltä ja välillä käydä vilkaisemassa Monkin tarjontaa.
DRESS Monki SHORTS Gina Tricot SHOES Dinsko STATEMENT NECKLACE H&M
Kauniista kampauksesta saan taas kiittää taiturisiskoani, joka loihti tämän lettinutturan alle parissa minuutissa epäselvien toiveideni perusteella. ”Aa sä tarkotat tällasta, okei onnistuu!” Välillä toivoisin, etten olisi aivan näin avuton ja peukalokeskelläkämmentä näiden kampausten kanssa. Tai ehkä kyseessä ei niinkään ole osaamattomuus, vaan kärsimättömyys ja harjoittelun puute. Lehmän hermot, anyone?
Useimmiten pidän hiuksia kiinni ihan siitä syystä, että a) pitkissä hiuksissa tulee tuskaisen kuuma, b) ne ovat koko ajan tiellä ja c) lapset kiskovat ne viimeisetkin haivenet päästä. Pitkistä hiuksista en kuitenkaan osaisi luopua, sillä niistä on tullut niin iso osa omaa identiteettiäni. Jo ensimmäistä odottaessani vannoin, etten varmasti leikkaisi sellaista lyhyttä ja käytännöllistä ”mammafledaa”. No, pitänee siis opetella tekemään sellaisia kampauksia, että hiusten pituudesta olisi edes jotain iloa…
Tämä mekko on kyllä mukavin lisäys vaatekaappiini pitkään aikaan. Harkitsen kyllä vielä sitä, että kaventaisin mekkoa tuolta sivusaumoista hieman, ettei se olisi aivan näin yöpaitamainen ja kävisi ehkä kaupunkirientoihinkin. Näin kotioloissa mekosta taitaa sukeutua kuitenkin pitkäaikainen ystävä. :) Alle puin juuri GinaTricotista bongaamani pitsikoristellut pyöräilushortsit, joilla tällaiset mammatkin saavat muinaisen nuoruuden säädyttömiin vesirajamekkoihin vähän lisää elinaikaa. (Aiheesta lisää Sanumarian tontilla.) Statement-korulla ja skarpilla kampauksella mekon arkisuuskin saadaan taltutettua.
Näin kypsässä 25 vuoden iässä alan kyllä kieltämättä tulla aika mukavuudenhaluiseksi. Vaatteita ostettaessa mukavuustekijä alkaa painaa vaakakupissa yhä enemmän: en esimerkiksi kyllä yhtään ymmärrä, miten olen joskus voinut ostaa näin epämukavat kengät kuin nämä feikkiconssit, jotka näissä kuvissa komeilevat! Jalkaterä on ihan puristuksissa, kantapää hankaa ja jokainen pieni kivenmuru rusahtaa jalkapohjaan käveltäessä. Eipä siis olekaan aina ollenkaan itsestäänselvää, että matalat kengät olisivat yhtään sen mukavampia kävellä kuin korkeat korot, joissa kyllä olen taas viihtynyt viime aikoina. Kiilakorko ja oikein tehdyt laatukorkkarit ovat ystäviäni tällä hetkellä.
Mutta se onkin jo ihan toisen postauksen aihe.
Löytyykö teistä lukijoistakin myöhäisheränneitä mukavuudenhaluisia pukeutujia?
