Kuten aiemmassa postauksessa jo vähän vihjailin, nyt on tulossa painavaa asiaa omasta elämäntapamuutoksestani. Juu, tiedän kyllä että elämäntapamuutos taitaa olla jo monelle sekä aktiivi- että amatööriliikkujien blogeja tai mediaa vähänkään seuranneille kirosana, mutta siitä ajatuksesta se omalla kohdallani lähti. Olen kasvanut lapsuuteni ikiliikkujaperheessä, jossa harrastetaan liikuntaa laidasta laitaan. Lapsena harrastin mm. jalkapalloa, salibandya, sulkapalloa, pesäpalloa, koripalloa, lumilautailua, uimista ja voimistelua (näistä kolmea ensimmäistä ihan seurassa / joukkueessa, muita satunnaisemmin). Silti teini-iässä linnoittauduin paljon mieluummin sisätiloihin hyvän kirjan kanssa, kun pikkuveljeni lähti ulos remuamaan tai treeneihin. En ole mitenkään liikuntavastainen, vaan perusluonteeltani mukavuudenhaluinen – jotkut saattaisivat poliittisesti epäkorrektisti sanoa ihan vaan laiskaksi. Liikunta jäi harrastuksista vuosiksi yläasteen jälkeen, kun musiikki vei suurimman osan vapaa-ajasta. Yliopistossa aloin taas käydä aktiivisesti ryhmäliikuntatunneilla kämppikseni innoittamana, ja jäin totaalisesti koukkuun.

Näin aikuisiällä haen liikunnasta hyvän kunnon lisäksi myös voimavaroja arkeen: rautaa pumpatessa ei ehdi keskittyä arjen murheisiin, ja kovan treenin jälkeen uni tulee helpommin. Lasten saannin jälkeen aikaa ei tuntunut riittävän itsestä huolehtimiseen, hyvä kun suihkuun ehti. Oma fyysinen ja psyykkinen jaksaminen oli erityisesti viimeisenä opiskeluvuotena koetuksella, kun päivisin oli hoidettavana kaksi alle kaksivuotiasta ja öisin piti jaksaa opiskella ja hoitaa kiljuvaa vauvaa. Siksi puhun omalla kohdallani elämäntapamuutoksesta: minun oli muutettava arkeani sellaiseksi, että kalenterissani on aikaa myös liikunnalle. Liikunnasta tuli tämän vuoden alusta olennainen osa arkea ja siitä selviytymistä. Miehen tullessa töistä kotiin odotin usein jo eteisessä treenikamat niskassa, ojensin vauvan syliin ja livahdin äkkiä ovesta ulos. Äideillä on usein taipumus asettaa kaikki muu itsensä edelle ja unohtaa oma hyvinvointinsa. Tajusin, että huolehtimalla itsestäni koko perheemme voi paremmin, joten ajan varaaminen liikunnalle on todella sen arvoista.

Elämäntapamuutos piti liikunnan lisäksi sisällään myös ruokavalioremontin. Olin jo raskausaikana tottunut pitämään ruokapäiväkirjaa, joka auttoi pitämään herkkuhimot kurissa. Vuoden alusta päätin kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota, jotta saisin hiilariaddiktiotani vähän paremmin hallintaan. Jätin siis ruokavaliostani pastat, perunan, riisin, leivän, leivonnaiset ja sokerin. Söin paljon kasviksia, vähärasvaisia lihoja, hyviä rasvoja ja proteiinipitoisia maitotuotteita. Pidin kerran viikossa herkkupäivän, jolloin sain syödä mitä huvitti. Herkkupäivänä ei kuitenkaan usein edes pystynyt mässäilemään rajattomasti herkkuja, joten siinä mielessä yksi vapaasyöntipäivä toimi erinomaisesti omalla kohdallani. En muutenkaan usko liian tiukkaan kuriin, jotta elämästä ei tule liian suorituskeskeistä ja motivaatio säilyy. Tällä ruokavaliolla (ja ahkeralla liikunnalla) pudotin parissa kuukaudessa kymmenisen kiloa. Nyt aion palata takaisin tähän kurinalaisempaan malliin näin kesän herkutteluiden ja muuttohäslinkien jälkeen.

Aamuisin syön useimmiten kaurapuuroa raejuustolla ja marjoilla. Tuoremehua sen sijaan juon hyvin harvoin, ehkä kerran viikossa jos silloinkaan. Jos kaipaan vaihtelua, laitan puuroon saksanpähkinöitä ja ruskeaa sokeria. 

Tässä on nyt vähän huono esimerkki terveellisestä ateriasta, sillä tuo orange chicken ei varmasti ole valmistustapansa vuoksi mikään varsinainen terveyspommi. Ideana kuitenkin omassa syömisessäni on se, että täytän lautasen vähärasvaisella lihalla ja reilulla kasvismäärällä. Nämä kasvikset on valmistettu höyryttämällä, mutta paahdan usein juureksia myös uunissa rosmariinin kera. Suolana käytän vaaleanpunaista Himajalan suolaa.

 Tässä on nykyinen kuntosalini, 24h Fitness. Käyn täällä yleensä mieheni kanssa, ja joskus teemme tuplatreffit mieheni veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Salilla käy paljon ystäviämme, ja lähes joka kerta törmäämme johonkin tuttuun. Lapset viihtyvät leikkipaikassaan erinomaisesti, ja he saavat olla hoidossa päivittäin jopa kahden tunnin ajan meidän huhkiessa salin puolella. Maksamme koko perheeltä lastenhoitoineen kuussa muistaakseni noin 75 dollaria, eli n. 56 euroa. Ilman lastenhoitoja kuukausimaksu on normaalisti 29 dollaria. Olisin saanut tukkukortillani kahden vuoden sitovalla sopimuksella kuukausihinnan jopa 12 dollariin kuussa, mutten uskaltanut sitoutua vielä kahteen vuoteen, koska emme tiedä vielä varmasti mille paikkakunnalle asetumme pysyvämmin. Salijäsenyyteen kuuluu yhden kerran Personal Trainer -tapaaminen, ja käytössämme on salin lisäksi Les Mills -ryhmäliikuntatunnit sekä Spa. 

Olen aina vähän naureskellut bloggaajien salipeilikuville, mutta tänään sorruin itse samaan. Toisaalta tajusin, että näistähän näkee oivasti kehityksen, kun muistaa vaan kuvailla ahkerasti. Nuo treenivaatteet eivät nimittäin anna anteeksi yhtään vatsamakkaraa… Kirjoittelen treenivaatteista erikseneen oman postauksensa, jotta tämä ei paisu ihan romaaniksi. Tänään päällä oli Stadiumin oman merkin Socin kengät ja sukat, paikallisesta Citymarketista eli Targetista ostetut shortsit sekä joogagurujen suosimasta Lulu Lemonista löydetty ihana toppi. Sanokaa vaan välineurheilijaksi, mutta itselleni ainakin oikeanlaiset treenivaatteet luovat sen liikuntafiiliksen. Viime aikoina olen ostellut enemmän treenivaatteita kuin catwalk-trendejä, mutta onpahan taas motivaatiota lähteä salille! Kirjoittelen saliohjelmastamme vielä lisää jatkossa, nyt on parempi lähteä ansaituille yöunille.

Liikunnan iloa!

x Hanne