Kuten edellisessä postauksessani totesin, päässä ei juuri nyt paljon muuta pyöri kuin loppuraskaus ja lähestyvä synnytys – olen kirjaimellisesti niin täynnä tätä raskaana olemista! (Pun intended, hohhohhoo.)
Siispä ajattelin vähän kirjoitella siitä, millainen oma raskaanaolokokemukseni on ollut täällä Jenkeissä verrattuna Suomeen.
Lyhyesti isoimmat erot ovat tässä:
1. Suomessa on kattava neuvolajärjestelmä, jonka kautta saa henkilökohtaisen terveydenhoitajan. Yhdysvalloissa valitaan itse lääkäri sen perusteella, mikä vakuutus sinulla on. Koko raskauden ajan käydään samalla klinikalla, samalla lääkärillä. Joka käynnillä vastassa on tuttu sairaanhoitaja, joka hoitaa verenpaineet ja tarkistaa virtsanäytteet, ja loppuaika vietetään oman lääkärin kanssa. Ultrat ja labrat olen itse voinut hoitaa omalla klinikalla, niitä varten ei ole tarvinnut lähteä isompaan sairaalayksikköön. Kun Suomessa sama terkkari hoitaa sekä sinut että vauvasi, täällä synnytyslääkäri on ainoastaan äitiä varten, ja lastenlääkäri valitaan erikseen.
Itse tykkään älyttömästi siitä, että sain itse valita lääkärini. Ensin rajasin haun oman alueeni lääkäreihin vakuutusyhtiön sivuilla olevan OB-listan perusteella, ja sieltä sitten kävin muutaman eri lääkärin nettisivuilla katsastamassa, kuka vaikuttaa eniten sen tyyliseltä lääkäriltä, jonka kanssa haluan asioida raskauden ja synnytyksen ajan. Piti myös miettiä sekin, että kenen näistä soisin leikkaavan minut, jos keisarileikkaus tulisi jostain syystä eteen. Jonkin verran kyselin myös ystävieni kokemuksia eri lääkäreistä, ja lopullisen päätöksen tein sen perusteella.
2. Yhdysvalloissa hoito on ensiluokkaista eikä palveluita tarvitse koskaan jonottaa, mutta siitä saa sitten myös maksaa. Kun Suomessa voi vain marssia neuvolaan ilman huolta omavastuista, klinikkamaksuista ja ties mistä tähtitieteellisistä laskuista, täällä koko maksupolitiikka on todella monimutkainen. Se johtuu siitä, että jokainen joutuu hankkimaan henkilökohtaisen sairasvakuutuksen joko yksityisesti tai työpaikan kautta, ja vakuutusyhtiöiden käytännöt, omavastuut ja prosentuaaliset korvausosuudet vaihtelevat tosi paljon.
Suomessa ei koskaan tarvitse miettiä, onkohan minulla varaa hoidattaa itseäni kuntoon tai vastaanottaa tiettyjä sairaanhoitopalveluita rahallisista syistä. Aiemmista synnytyksistä Suomessa maksoin maksimissaan parisataa könttänä, ja sen päälle ne pari poliklinikkamaksua, jotka tulivat ultrakäynneistä. Täällä maksan kuukausittaista vakuutusmaksua (minulla se on noin 30 dollaria, mutta voi olla jopa monta sataa), jokaisesta ultrasta maksan 15 dollaria, ja vuosittaisia omavastuita on 500 dollariin asti. Kaikki sen ylimenevä pitäisi olla 100-prosenttisesti korvattu. Oma vakuutukseni on hyvä, sillä mieheni on opiskelija ja saimme siksi edullisemman vakuutuksen. Jos synnytyksessä ei tapahdu mitään yllättävää (ja jos vakuutusyhtiö ei heittäydy hankalaksi), minun pitäisi selvitä alle tonnin keikalla kokonaisuudessaan.
Ilman vakuutusta synnytys voi maksaa kymppitonneja. Joskus ongelmia tulee, vaikka vakuutus olisikin olemassa. Keskosen synnyttänyt ystäväni sai hiljattain $150,000 laskun, ja keisarileikkauksella synnyttänyttä ystävääni muistettiin $60,000 laskulla. Ensimmäisessä tapauksessa vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta suurta osaa laskuista, toisessa onneksi potilaan omavastuuksi jäi korvauksen jälkeen ”ainoastaan” $8,000. Suurin osa synnyttäjistä maksaa operaatiosta muutamia tonneja, vakuutuksesta riippuen.
Hankalaksi systeemin tekee se, että jokainen potilaan kanssa asioiva taho laskuttaa palveluistaan erikseen: synnytyslääkäri lähettää oman laskun, sairaalasta tulee omat kulut, ja anestesialääkärikin laskuttaa erikseen. Jokainen näistä osapuolista hyväksyy eri vakuutukset, joten loppusumma määräytyy sen mukaan, onko haluttu palvelu ollut edes oman vakuutuksen piirissä. Kaikkea näistä ei edes voi etukäteen mitenkään kontrolloida: vauvalle kun ei oikein voi sanoa, että hei voisitko kiltti syntyä sellaiseen aikaan, että paikalla on vakuutukseni hyväksyvä anestesialääkäri, jotten joudu maksamaan maltaita epiduraalista. Tuntuisi jokseenkin epäinhimilliseltä alkaa synnytyskivuissa miettimään, kärsiikö mieluummin synnytystuskat vai jättimäiset sairaalalaskut. Pahimmillaan synnytyslasku voi olla melkoinen, jos sattuu huono tuuri ja paikalla onkin vakuutuksen piiriin kuulumatonta henkilökuntaa.
Itse jouduin ottamaan selvää, että
a) valitsemani synnytyslääkäri on vakuutukseni piirissä
b) sairaala, jossa lääkärini hoitaa synnytyksiä, on vakuutukseni piirissä
c) jos oma synnytyslääkärini ei ole vuorossa synnytykseni koittaessa, samalta klinikalta saapuva on-call -lääkäri on vakuutukseni piirissä
d) anestesialääkäri on vakuutukseni piirissä (tätä nyt ei voi etukäteen oikein tietää, mutta let´s hope for the best).
3. Synnytyksen kulku ja sairaalassaoloaika
Tämä nyt on toistaiseksi vielä kokematta, joten voin ainoastaan antaa tästä jotain osviittaa kuulemani perusteella. Teen synnytyskokemuksesta varmastikin sitten jälkeenpäin vielä oman postauksensa.
– Synnytyksessä on siis läsnä oma synnytyslääkäri (tai hänen kollegansa samalta klinikalta, mikäli oma lääkäri ei satu olemaan tällöin työvuorossa). Minulla on klinikalle oma suora numero, johon soitan sitten synnytyksen käynnistyessä.
– Sairaalassa ollaan keskimäärin aika lyhyitä aikoja, mikä on ymmärrettävää, sillä moni ei halua maksaa maltaita ylimääräisistä päivistä. Moni lähtee 24 tunnin kuluttua synnytyksestä.
– Jokainen äiti saa oman huoneen osastolla. Sieltä lähtiessä kannattaa napata mukaan kaikki huoneeseen varastoidut vaipat / siteet / korvikkeet / you name it, sillä muuten huoneessasi olleet tykötarpeet katsotaan ”käytetyiksi” ja ne menevät joka tapauksessa roskiin.
– Vauvalle pitää antaa jo sairaalassa nimi, jotta se saadaan kirjattua sairaalassa tehtävään syntymätodistukseen (tämä kuuluu kaikilla Yhdysvalloissa syntyvillä lapsilla olla).
– Sairaalassa täytetään kasa lomakkeita, joista yhdessä valitaan oma lastenlääkäri. Hänelle soitetaan vauvan synnyttyä, ja lääkäri tulee omalta klinikaltaan sairaalaan tekemään vauvan lopputarkastuksen. Poikavauvoille tehdään Yhdysvalloissa yleensä ympärileikkaus, ja se kannattaa hoitaa jo heti tässä vaiheessa pois alta. Luonnollisesti leikkauksesta saa myös kieltäytyä, mutta suurin osa ihmisistä sen haluaa tehdä.
– Vauva on ensimmäisen kuukauden äidin vakuutuksen alaisena, kunnes hän saa oman vakuutuksensa.
– Jenkeissä on kova korvikebisnes, ja kaikki eivät välttämättä rintaruoki vauvojaan ollenkaan. Imetysaika on monella lyhyt siksikin, että töihin on palattava muutaman viikon kuluttua synnytyksestä. Tällä hetkellä rintaruokintaa halutaan tukea sillä tavalla, että moni vakuutusyhtiö kustantaa äidille sähköisen rintapumpun (omani ajattelin tilata heti vauvan synnyttyä; sen saa lääkärin reseptillä hakea omasta apteekista).
—
Tällaisia mietintöjä tuli päällimmäisenä mieleen, paljon on ollut itsellä opeteltavaa. Vieläkin on paljon edessä sellaista, mikä tulee varmasti olemaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Etukäteen jo vähän ikävöin Jorvin sairaalan ammetta (täällä sellaista ei ole saatavilla) ja Espoon neuvolan hyvin yksityiskohtaista ja lämmintä opastusta vauvan synnyttyä. Katsotaan, miten homma lähtee täällä skulaamaan!
