On kello viis’ kun varhaiseenkaupasta maitokannuineenkäy kotiin Muumipeikko pien’On pitkä taival metsätien.Puut kolkon korven kohiseeja tuuli ähkyy, huokailee.Yö vaihtuu aamuun hämärään,vaan kuinkas sitten kävikään?

… Mutta mikäs se tuolla pilkottaa? 

Se taitaa olla… Muumitalo!

 Nyt on parasta ottaa jo muutama tanssiaskel kohti satumaisen ihanaa, sinistä linnaa… Nimittäin tätä on odotettu jo useampi vuosi! 

Olen aina ollut katkera siitä, että lapsena en koskaan päässyt Muumimaailmaan. Ajomatkaakaan ei olisi ollut kuin pari tuntia, mutta jostain syystä perheemme ei sinne asti koskaan ehtinyt, vaikka kesiimme kuului muuten kyllä monenlaista reissua. Rosannan kanssa juuri vinoilimme instagramin puolella toisillemme siitä, kenelle nämä puuhamaat ja huvipuistot oikeasti ovatkaan… 😀 Olin nimittäin itse tänne tulosta vähintäänkin yhtä innoissani kuin tytöt. Joku siinä vain on, lapsuuden muistoihin ja satufantasiaan on ihanaa paeta. En tiedä onko se pelkkää nostalgiaa vai yksinkertaisesti lapsenomaisen jännityksen ja ilon uudelleenlöytämistä, mutta oli kyllä kutkuttavan ihanaa päästä näkemään kaikki Muumien talot ja hahmot ihan livenä. Reissuun lähdimme neljän naisen voimin – muumifaneja kolmessa sukupolvessa! 

Ihan ensimmäisenä saimme kunnian tavata kukkaseppeleeseen sonnustautuneen Niiskuneidin… (Vähän taitaa vielä tässä vaiheessa ujostuttaa…)

… mutta Nipsun syleilyssä alkaa vähän jo hymyilyttää… 🙂

Kävimme ilman muuta tutustumassa Muumitaloon ihan sisältäpäin. Me aikuiset olisimme varmaan jaksaneet koluta huoneita ihan kaikessa rauhassa, mutta kahdella riemusta ratkenneella pikkuneidillä oli kauhea kiire kahlata kaikki kerrokset mahdollisimman nopeasti läpi! Ikään kuin he olisivat pelänneet koko taikamaailman katoavan sillä silmänräpäyksellä, jos he eivät ahmisi koko talon ihanuuksia kerralla. Talossa oli toki myös paljon porukkaa samaan aikaan, joten senkään puoleen huoneisiin tutustumiseen ei jäänyt kovin ruhtinaallisesti aikaa. Tämä on siis pakko kokea itse!

Jostain syystä nämä ”oikeiden”, puhuvien ihmisnäyttelijöiden tapaaminen oli paljon jännittävämpää kuin Muumipukuihin pukeutuneiden, puhumattomien hahmojen haliminen. Tytöistä ei saanut kyllä mitään irti esimerkiksi Nuuskamuikkusen ja Pikku-Myyn seurassa, vaikka he olivat kyllä todella ystävällisiä ja selvästi tottuneita toimimaan vähän ujompienkin lapsosten kanssa. Nuuskamuikkunen selvästi tajusi, että pikkuneitiä jännitti… Oli todella suloista, että hän sitten kyykistyi lapsen viereen kuvaan, että jännitys vähän hellittäisi. 🙂 

Muumimamman saavuttua näköpiiriin tunnelma alkoikin olla jo katossa! Mini-Bean meinasi revetä liitoksistaan… Oli kyllä huisin jännää nähdä kaikki suosikit. Eikä pelkästään tavata hahmoja, vaan nähdä heidän asuntonsa sekä osallistua erilaisiin näytöksiin ja aktiviteetteihin, joita Muumimaailmassa järjestetään. Poliisimestarin kanssa rakennettiin uusi vankila sekä etsittiin työkaluja, jotka Haisuli jatkuvasti varastaa. Muumit vetivät myös Nipsun johdolla kivat gramofonitanssit, ja Noidan talolla oli jatkuvasti loitsuhommia ja muuta draamaa tiedossa. 

Muumihahmojen asunnot oli ripoteltu ympäri saarta, ja kaikkiin pääsi tutustumaan ihan sisälle asti. Osa taloista oli erillisiä kohteita, ja osa taas oli ripoteltu tämän satupolun varrelle. Riippusilta taisi olla reitin varrella matkalla Yksinäisille vuorille. Polulta löytyi esimerkiksi Tiuhtin ja Viuhtin labyrintti, kuvausmesta, Mörön talo, Noidan talo ja muita kivoja juttuja. 

Yllättävää kyllä, Mörön luola ei ollutkaan tyttöjen mielestä yhtään pelottava. Sen sijaan Noidan talolla alkoi vähän pelottaa… Noita tarjoili pikkuvieraille padastaan räkäsoppaa ja pauhasi Vilijonkan tullessa vierailulle lapsostensa kanssa. ”Te tulette tänne sotkemaan minun täydellisen epäjärjestykseni!”   Vimmastunut noita muutti Vilijonkan hyvää tarkoittaneet, siivousapua tarjonneet lapset patsaiksi. Tässä kohtaa nelivuotiaani totesi vähän vapisevalla äänellä: ”Äiti, voidaanko nyt mennä pois täältä…” Onneksi Alisa tuli hätiin ja teki pelastavan vastaloitsun, ja lapset pääsivät jatkamaan matkaa. Noita toivotteli kaikille läksiäisiksi surkeaa päivänjatkoa. 😀  

Kivaa oli myös tutkailla Muumipapan laivaa, jossa oli jos jonkinlaisia liukumäkiä, tikapuita ja muuta mukavaa. Tuutikkikin intoutui lukemaan tytöille satuja kirjastaan. 

Hosulin talossa tehtiin ystävänauhoja…

… jonka jälkeen vaellettiin metsän läpi lepuuttamaan kävelemisestä väsyneitä jalkoja lepoalueelle. Säkkituoleilla sai vaikka ottaa päiväunet halutessaan. Puiden humina peitti yllättävän hyvin alueen äänet alleen. Ihana idea!

Yksi omista suosikkipaikoistani oli laiturin päässä sijaitseva uimakoppi ja sen vierellä tähystelevä Drontti Edvard. Lähistöllä oli myös uimaranta, jos sinne joku uskalias halusi lähteä testaamaan veden lämpötilaa. Me Arizonan vilukissat emme lähteneet herkkähipiäisinä uimaan tällä kertaa (lähinnä varmaan äidin toiveesta, tyttöjä viileä vesi ei yleensä haittaa!). 

Reissun päätteeksi löysimme vihdoin Muumipapankin, joka oli koko päivän piileskellyt jossain. Liekö ollut muistelmiaan kirjoittamassa, kuka tietää. 

—

Muumimaailma kyllä täytti kaikki odotukset! Koko paikka oli juuri sopivan kokoinen, ja lapset jaksoivat oikein hyvin kävellä koko päivän. Meillä koko reissuun meni matkoineen kahdeksan tuntia, perillä puistossa olimme nelisen tuntia. Ajomatkaan meni 1,5 h suuntaansa, auton sai hyvin parkkiin Naantalin Muumiparkkiin (8 euroa / päivä), josta oli parkkimaksuun sisältyvä bussikyyti Naantalin satamaan. Pysäkiltä olisi saanut vielä ajaa katujunalla ihan Muumimaailman sillalle asti, mutta me päätimme kävellä Naantalin kauniita rantoja pitkin perille. Siirtymiin siis kului myös jonkin verran aikaa, mutta ei mitenkään mahdottomasti. 

Alueella oli aika hulppeasti porukkaa, joten alkuiltapäivästä liikkuminen oli melkoista sillit suolassa -meininkiä. Iltaa kohden alue alkoi kuitenkin väljentyä, ja silloin sai itsekin paikoista vähän enemmän irti. Ruoka- ja levähdyspaikkoja oli monenlaisia, meinasi oikein tulla valinnanvaikeus kaikkien houkuttelevien herkkukojujen äärellä. Kuka osaa päättää pannukakkujen, vohveleiden, hattaran ja popcornin, kierreranskalaisten, salaattien, pizzojen, pastojen ja hampurilaisten välillä? 

Iltaa kohden alkoi pientenkin askel jo painaa, ja siinä kohdassa tytöt siirtyivätkin jo suosiolla rattaisiin kyyditettäviksi. Unta ei tarvinnut paljon odotella. Kotimatkalla poikkesimme vielä Muurlan design-myymälässä hakemassa mummille ja tytöille ihanat Muumi-emalimukit ja tarjottimen ulkona vietettäviä mehuhetkiä varten.