Odottamisen arvoisia asioita

Arki rullaa eteenpäin sellaista vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. Pitkästä aikaa arki kuitenkin tuntuu juuri sopivan kiireiseltä: minulla on viikossa parisenkymmentä yksityisoppilasta, siis keskimäärin neljä per päivä. Sen lisäksi opetan tiistaisin KG-6 musiikkia koko päivän ajan ja teen satunnaisia sijaisuuksia. Iltaisin kuntosali, torstaisin orkesteri. Viikonloput yritämme pitää vapaina, vaikka toisinaan mieheni joutuu paneutumaan insinöörimatikkaan todella intensiivisesti myös viikonloppuisin. Enimmäkseen olen arkeemme oikein tyytyväinen: mikäs tässä, kun aurinko paistaa ja lapset ovat terveitä.

Silti meillä jokaisella on asioita, joita odottaa. Ajattelin tässä tehdä oman top-10 listani niistä asioista, joita odotan tapahtuvaksi tämän seuraavan muutaman kuukauden aikana. Tee sinäkin omasi, jos innostut! 

 

1. Matka Suomeen 2.6.-7.8. Ostimme vihdoin liput, joten kesä Pohjolan yöttömässä yössä on virallisesti toteutumassa! Vieläkin on vähän epätodellinen olo, vaikka liput komeilevat sähköpostissa. Ehkä hahmotan lähdön vasta sitten, kun istun turvallisesti koneessa kahden palleroni kanssa. Joo, joudun tällä kertaa lentämään yksin – vähän hirvittää ajatus 17 tunnista (2 välilaskua) kahden vilkkaan tyttösen kanssa. Ei niinkään se koneessa istuminen, vaan kaikki ne siirtymät kentillä, jonotukset ja turvatarkastukset. Miten selviän yksin siitä tavarakaaoksesta, rattaista ja lasten viihdyttämisestä. Ja kun joka ikisellä lennolla on kuitenkin aina sattunut jotain ylimääräistä. Kerran rattaat lähetettiin Phoenixista suoraan Suomeen enkä saanut niitä kentällä käyttöön, mikä luonnollisesti vaikeutti hieman lasten hallintaa kentällä. Useamman kerran toinen lapsista on puuttunut kokonaan lentomanifestista. Enkä edes mene niihin kertoihin, kun joku lennoista on ollut myöhässä, ja olemme sitten missanneet sen seuraavankin. Pitäkää kaikki peukkuja, ettei lennoilla sattuisi mitään ylimääräistä! 

2. Matka Mexicoon toukokuun lopulla. Perinteinen jättiporukan reissu, jolle tulee sekalainen kokoonpano ystäväperheitä ja iso nuorten porukka. Luvassa neljä päivää turkoosia merta, valkoista hiekkaa, hyvää seuraa ja ennen kaikkea täysi ylöspito. Ahh… Ehkä tässä vaiheessa saa jo vähän relata, lukuvuosi on sitten kuitenkin jo aika lopuillaan ja odotettu opettajan pitkä kesäloma häämöttää…

3. Celtic Womanin konsertti toukokuun lopussa. Irlannin lahja maailmalle, can´t wait to see them! Jo vuosia tämän kokoonpanon musiikki on ollut osana erilaisia elämäntapahtumia, ja moniin heidän lauluistaan on syntynyt syvä tunneside. Tulee olemaan unohtumaton kokemus nähdä heidät livenä: kolme upeaa laulajaa, virtuoottinen viulisti, orkesteri ja kuoro. Celtic Womanin konsertit ovat aina visuaalisesti viimeisen päälle hiottuja puvustuksen ja lavastuksen puolesta, puhumattakaan enkeliäänisistä solisteista.

4. Siskon graduation High Schoolista. Tuntuu, että omista lukion päättäjäisistä ei edes ole kovin kauaa, vaikka onhan siitä jo seitsemän vuotta. Nostalgista päästä seuraamaan siskon valmistujaisia – ja aika uniikkia, että hän saa kokea sen kahdesti: ensin täällä Amerikassa ja vuoden päästä uudestaan Suomessa pikkuveljen kanssa. Alan varmaan tosissaan keski-ikäistyä (näin parikymppisenä, krhm…), kun jotenkin liikutun ajatuksesta, että pikkusiskoni saavuttaa nyt elämässään tämän virstanpylvään.

5. Omien musiikkioppilaitteni Talent Show. Suunnittelin jo alustavaa ohjelmarunkoa tässä eräänä aamuna, ja pieni jännityksen kutina alkoi hiipiä vatsanpohjaan. Teen jokaisen luokan kanssa kaksi esitystä, yhden lauluohjelmanumeron ja toisen instrumentaaliesityksen. Sen lisäksi koko koulun oppilaiden lauluesitys, 5-luokan bändi ja 3-6-luokkien nokkahuiludebyytti. Pitäisi kirjoitella siis 12-15 sovitusta, jotka esittelisivät parhaalla mahdollisella tavalla vuoden aikana opitut taidot. 

6. Vuoden päätöskonsertti oman orkesterin kanssa. Esitämme aina vuoden lopuksi Pops Concertissa tunnetuimpia klassisen musiikin helmiä. Pyynnöstäni noin 80-henkinen sinfoniaorkesterimme soittaa mm. Sibeliuksen Finlandian, mikä näin ulkosuomalaiselle tulee olemaan huikean hieno kokemus. Olen soittanut sen aika monta kertaa aiemminkin, mutta nyt kun pääsemme esittämään sen uudessa kotimaassani, isänmaallisuuden tunne varmasti tulee olemaan vielä ihan eri sfääreissä.

Suomen kesä itsessään on niin pakahduttavan hieno juttu, että sitä on pakko purkaa osiin. Tässäpä vielä tarkemmin asioita, joita odotan kesältä:

7. Perheen ja ystävien näkeminen. Se, että pitkästä aikaa saamme vaihtaa kuulumisia whatsappin tai Skypen sijaan kasvotusten. Ette uskokaan, miten suuri etuoikeus ja lahja on saada kommunikoida reaaliajassa läheisten kanssa! Kesä tulee täyttymään ihanan tavallisista arkirutiineista koiranlenkityksineen ja saunomisineen, ja nehän juuri ovat niitä parhaita asioita jaettavaksi rakkaiden kanssa. Sen lisäksi luvassa on kuitenkin muutama reissu…

8. Odotettu matka Naantalin Muumimaailmaan! Naantali on minulle rakas paikka Turun opiskeluajoilta, sen kauniimpaa kesäkaupunkia saa hakea. (No, Helsinki kyllä on ehkä silti ihan ykkönen…) Meidän tyttöset rakastavat Muumeja aivan mielettömästi, on kyllä aika spesiaalia päästä näkemään suosikkihahmot oikeasti ja kokea Muumimaailman viehätys.

9. Tyttöjen reissu Tallinnaan! Kolmikkomme Amerikanvahvistus on tulossa, siispä on aika toteuttaa perinteinen ystävien spa-, shoppailu- ja syöpöttelyreissu heti kun mahdollista. Tällä kertaa taidamme olla reissussa myös yötä rentoutumisen maksimoimiseksi… Näitä tyttöjä on ollut niin ikävä ettei tosikaan.

10. Kesäinen Suomi. En voi millään valita yhtä paikkaa, siispä listaan muutamia suosikkeja. Satumainen Suomenlinna ja sen hobittikukkulat. Esplanadi, Kaivari, Regatta, Hietsu, Vuosaari. Turun jokiranta ja Naantalin idylliset ravintolat. Linnanmäki ja vanhan vuoristoradan tervainen tuoksu. Vuokatti – jonka tosin muistan vain talvisessa asussaan, joten kesäinen mökkivisiitti tulee olemaan varmasti ikimuistoinen ja erilainen! 

 

Mitä ihania asioita teidän lukijoiden kevääseen ja kesään kuuluu?

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni hyvin vanhaksi

Olimme viime viikonloppuna ensivierailulla kaveripariskunnan luona – tiedättekö, kun vuodenpäivät lupaa mennä käymään, eikä millään tahdo saada aikaiseksi? No, vihdoin pääsimme viettämään leppoisaa sunnuntai-iltapäivää noutoruoan ja seurustelun merkeissä lasten puuhatessa omiaan. Siinä tuli sitten ikä puheeksi, ja naureskeltiin, että mikä siinä onkin, kun sitä aina vaan tuntee itsensä elämässä niin keltanokaksi ja kaikki muut vaikuttavat niin kokeneilta ihan samoissa elämäntilanteissaan. Ensi kertaa havahduin siihen, että kaverini onkin minua monta vuotta nuorempi, ja olen aina jotenkin katsonut häntä äitinä ylöspäin, vaikka meillä on hyvin samanikäiset lapset.

Lähes päivittäin saan osakseni ihmettelyitä, kun liikun lapsosteni kanssa ihmisten ilmoilla. Monesti minua luullaan lastenvahdiksi tai lasteni isosiskoksi. Kaupan tädit ja puistojen äidit ovat välillä aivan ällikällä lyötyjä, kun kuulevat että lapset ovat ihan omiani. En tiedä onko kyseessä meikittömyys, pukeutumistyyli vai suomalaisten hyvin nuori look (se on se auringonvalon puute, iho säilyy nuorena!), mutta minua luullaan usein heittämällä 10 vuotta nuoremmaksi kuin olen. Huvittavin tilanne ikinä taisi olla se, kun kauppareissulla huomasin kolmen noin 15-kesäisen kundin ilmiselvät flirttailuyritykset, jotka katkesivat kuin seinään, kun he huomasivat minun lastaavaan autooni kahta taaperoa. ”Look, she´s got kids!”

Babyfacen takana on kuitenkin kohta päätähuimaavat 26 vuotta elämänkokemusta. Havahduin tähän, kun mieheni eilen kommentoi: ”Hey, have you realized that you´re turning 30 in four years?”

No en kyllä ollut. Eikä siinä mitään, ei minua kolmekymppisyys iän puolesta stressaa. Välillä vaan tuntuu, ettei ollenkaan ole vielä siinä pisteessä, missä kohta kolmekymppisen tulisi olla, vaikka paljon toki on saanutkin aikaan (pari lasta, maisterinpaperit ja vakityö on toki ihan hyvä alku) :D. 

Välillä kuitenkin saa muistutuksia siitä, että ei sitä enää ihan eilisen teeren poikia olla. Tässä muutama esimerkki, olkaatte hyvät.

 

1. Musiikinopettajana yritän rakentaa oppilaiden lauluohjelmistoa sekä vanhoista että uusista lauluista. Ainoa juttu vaan on se, että toisinaan ne minun mielestäni uudet laulut saattavat olla jo ihan menneen talven lumia. Ja toisaalta taas minulle itsestäänselvät klassikot ovat lapsille ihan hepreaa. ”Little Mermaid? Never heard.” Siinä vaiheessa kun lapset eivät tunnistaneet Elton Johnia ja ”Your Song” -kappaletta (aahh, Moulin Rouge…), menin kerrasta aika sanattomaksi. Titanicin tunnuskappalekin oli suurelle osalle oppilaista aivan tuntematon. Joo, fossiili mikä fossiili… Spaissarit menisivät varmasti oppilailta ihan yli hilseen.

 

2. Omistan vieläkin cd-levyjä. Ainoa ongelma on se, että en omista minkäänlaista kapinetta, joilla niitä voisi soittaa… Levysoitinta meillä ei ole, ainoastaan ipodin ja bluetooth-laitteen tunnistava BOSE-kaiutinjärjestelmä. Läppärissäkään ei ole cd-asemaa. Niin, ja tiesitkö, että CD on jo 33 vuotta vanha keksintö?

 

3. Nostalgianhuumassani koukutuin teininä lukemaani Roswell-sarjaan, kun löysin sen Netflixistä. Tämänkin sarjan kulta-ajoista on jo 15 vuotta. Siis, 15 vuotta! Muistan vieläkin, kun kaverini kouhkasivat tästä kuudennen luokan leirikoulussa – tosin itse en ollut nähnyt yhtäkään jaksoa. Mutta tunnusbiisin muistan vieläkin paremmin kuin hyvin – Didon Here with Me. 

 

4. MM-95! 

 

5. Muistan vieläkin sen, kun Raiderista tuli Twix, ja kieltäydyimme ostamasta koko suklaapatukkaa, koska se ei yksinkertaisesti maistunut enää samalta. (Pienen googlettelun tuloksena luin, että Euroopassa tätä tosiaan myytiin Raiderina pitkään, ja nimen vaihduttua Twixiksi myynti laski huomattavasti. Ha! Siitäs saitte!) Niin, ja karkista puheenollen… Oletko sinäkin ostanut karkkeja lähikiskalta irtona ”kymmenellä pennillä merkkareita” -tyyliin? 

 

6. Leikin lapsena kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla ja nurkkajussia. Hypin ruutua, hyppistä ja twistiä. Nykylapset eivät näistä tiedäkään, kun on ipadit ja älypuhelimet. 

 

7. Muistan ajan, kun tapaamiset ja kyläilyt sovittiin etukäteen ilman mahdollisuutta perua niitä viime minuutilla tekstarilla. Sovitusta pidettiin kiinni, ja jos toinen osapuoli sattui olemaan pari minuuttia myöhässä, ei heti alettu viestittelemään puolin ja toisin kamalasta viivästymisestä. Välillä jotenkin naurattaa, kun miettii, että kyllähän ennen kännyköitäkin on haettu ystäviä ja perheenjäseniä junalta ilman panikointia asemalaiturilla puhelin kädessä. Naapurin lapset käytiin hakemaan ulos ihan ulko-ovelta, ei sinne mitään etukäteen soiteltu. Älypuhelimet ovat tehneet minusta entistäkin kärsimättömämmän: en kestä aikatauluviivästyksiä, ja joskus luen sähköposteja jopa ratin takaa liikennevaloissa. (Kaiken käytössä olevan ajan maksimointi????)

 

8. Muistan vähän liiankin hyvin sen ajan, kun nirunaruolkaimilla varustetut napapaitatopit, leveälahkeiset housut ja paksupohjaiset kengät olivat muodissa. Mieluiten tatuointikuvioisella kaulapantakorulla ja lörpähtäneellä konduktöörin lippalakilla asustettuna. MicMacin trumpettilahkeiset housut, fleecehupparit ja skeittisämpylät olivat kovinta huutoa. 

 

Tässäpä muutamia ysärilapsen muisteloita, olisi kiva kuulla jaettuja kokemuksia tai listan täydennyksiä! Jokaisella tietysti on omat muistonsa näiltä ajoilta, tässä vain muutamia poimintoja.

 

Nostalgian tuulahduksia viikonloppuun!

Puheenaiheet Höpsöä