Tänään illalla kävimme näissä maisemissa iltakävelyllä. Tähän kesään on mahtunut paljon syvällisiä keskusteluita, joiden paras opetus on ollut se, että elä ja anna muidenkin elää. Me ihmiset olemme pohjimmiltamme todella itsekkäitä olentoja, ja monesti näemme asiat vain omasta perspektiivistämme. Joskus ymmärrämme vain sellaisia ratkaisuja ja ajattelutapoja, joiden varaan itse rakennamme maailmankuvaamme. Kukaan meistä ei varmaan voi sanoa, ettei olisi joskus paheksunut toisen tapaa elää ja olla. Siksi tästä aiheesta on tärkeää puhua, sillä meillä kaikilla on kokemusta siitä, kuinka loukkaavaa on olla tuomitsemisen kohteena. Tai kuinka epämukavaa on olla sellaisessa porukassa, jossa mustamaalataan syyttä suotta ihmistä, jonka todellisista vaikeuksista kenelläkään ei välttämättä ole pienintäkään käsitystä.

Kun näin tuon ylläolevan kyltin, ensireaktioni oli naurahdus amerikkalaisten holhoavalle tyylille jopa liikennemerkeissä. Sitten vilkaisin merkkiä uudelleen, ja tajusin, että siinähän ollaan liikuttavalla tavalla heikomman puolella. Inhoan syvästi liikenteessä sellaista ihmistyyppiä, joka kiilaa, kiirehtii, ei keskity ajamisessa olennaiseen ja vaarantaa muiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Tämä pätee myös elämään. Annatko sinä muille tietä ja tarpeeksi tilaa olla ja elää?

En voi mitenkään tässä asiassa asettua muiden yläpuolelle, sillä ideaaleistani huolimatta varmasti aiheutan muille tahtomattani mielipahaa sanoillani tai teoillani. Parasta on kuitenkin olla tietoinen siitä, millainen vaikutus omilla olettamuksilla ja ennakkoluuloilla on siihen, miten näemme muut ihmiset, ja miten puhumme heistä. Omien elämänkokemuksien ja ehkä osaltaan myös opintojeni kautta olen alkanut yhä laajemmin ymmärtää sitä, miten pienillä asioilla ja mitättömiltä tuntuvilla kommenteilla voimme tahtomattammekin saada aikaiseksi paljon pahaa. Vastaavasti elämästä taas oppii paljon enemmän, kun suhtautuu avoimesti uusiin asioihin ja ihmisiin, ja haastaa omaa ajatteluaan ottamalla vastaan uudenlaisia näkökulmia. Minun elämäntapani ja ratkaisuni eivät varmasti toimi kaikille, miksi siis yrittäisin väkisin ahtaa muita ihmisiä samaan lokeroon? Yksilöt ja elämäntilanteet ovat erilaisia, joten yhtä ainoaa totuutta ei varmasti ole olemassa.

Paljon näistä ajatuksista on kummunnut blogimaailmasta, osa taas ihan ”oikeasta” elämästä. Yhteistä näissä kokemuksissa on kuitenkin se, miten raadollisia ihmiset ovat, kun he olettavat tietävänsä toisesta jotain vain jonkin ulkoisen asian perusteella, ja tekevät siitä omia johtopäätöksiään. Näitä asioita sitten spekuloidaan anonyymisti keskustelupalstoilla tai levitellään omia tulkintoja totuutena kahvipöytäkeskusteluissa eteenpäin. Onneksi olen omassa blogissani säästynyt toistaiseksi ikäviltä kommenteilta, mutta valitettavasti tunnetummille bloggaajille nuo kommentit ovat arkipäivää. Ehkä siinä vähitellen nahka parkkiintuu, mutta ei kukaan voi ohittaa jatkuvaa kiusaamista, tuomitsemista ja yksityisyyden häirintää olankohautuksella.

Siispä seuraavan kerran, kun kuulet johonkin ihmiseen kohdistuvaa spekulointia, kysy tarinankertojalta, mihin hänen olettamuksensa perustuu. Jos jonkun ihmisen elämäntyyli tai ulkonäkö herättää sinussa negatiivisia tunteita, kysy itseltäsi, miksi näin on. Pelkäätkö sinä jotain? Ärsyttääkö sinua se, ettet itse uskalla toimia samoin? Tunnetko itsesi uhatuksi tuntemattoman asian edessä? Etkö tiedä, miten häntä tulisi lähestyä? Vai herääkö sinussa huoli siitä, että onko toisella kaikki hyvin? Jos tilanne mielestäsi vaatii interventiota, ota ajatuksistasi itse vastuu ja lähesty ihmistä kahden kesken. Älä levitä perättömiä juoruja, jos et tiedä tarkemmin, mistä on kysymys. Jos taas uskot pystyväsi elämään erilaisuuden kanssa, tee se. 

SHARE THE ROAD.