Viime aikojen brändi- ja arvokeskustelun jatkoksi ajattelin kirjoitella vaatemerkeistä ja niihin liittyvistä mielikuvista ja odotuksista. Jotkut teistä saattavat muistaa, kun tein syksyllä postauksen Armani Exchangen ostoksista. Tähän asti olen ollut todella tyytyväinen heidän tuotteisiinsa, ja miehelläni on useita A/X:n paitoja, jotka ovat kestäneet jopa seitsemän vuotta moitteettomasti. Syksyllä kävimme taas täydentämässä miehen vaatekaappia parilla työkelpoisella kauluspaidalla, jotka menivätkin sitten yllättäen pilalle ensimmäisessä pesussa. Veimme ne takaisin liikkeeseen, joka luonnollisesti lupasi uuden tuotteen tilalle. Uusi paita lähti niin ikään palautukseen. Tästä suivaantuneena mieheni halusi rahat takaisin, mutta Armani Exchange antaa takaisin vain store creditiä. Mieheni oli niin tympääntynyt huonoon ostokokemukseen, että hän antoi lahjakorttinsa minulle käytettäväksi. Minähän lähdin into piukeana törsäämään lahjakorttiani, ja pitkään arvoin mustan nahkalaukun ja mustan vetoketjupaitapuseron välillä. Päädyin sitten paitapuseroon, koska se oli niin uniikki ja erilainen verrattuna klassisempaan laukkuun. VIIIIRHE. Arvaatteko jo, mitä paidalle kävi ensimmäisen pesun jälkeen? Kyllä, sen saumat alkoivat purkaantua. Lähdinpä sitten palauttamaan vikaostosta liikkeeseen….

… ja mitä näinkään? Liikkeen kuuluisi olla tässä kuvassa vasemmalla, ja liiketila ammotti tyhjyyttään. Kai pulju oli mennyt konkurssiin. Ai ottaako päästä? No ehkä vähän. Eilen sitten vihdoni sain aikaiseksi tehdä pienen road tripin kauempaan kauppakeskukseen, johon jaksan ajella ehkä kerran vuodessa. Päätin, etten tällä kertaa tyydy store creditiin, koska mitä ihmettä teen tuotteilla, jotka kirjaimellisesti ovat kertakäyttökamaa? Tämän tason merkiltä odottaisin tiettyä laatutakuuta. Jos maksan paidasta 90 dollaria, sen ei todellakaan kuuluisi hajota ensimmäisessä pesussa. Lopputulos oli kuitenkin se, että en saa rahojani takaisin, koska tuote on ostettu lokakuussa. Store credit oli siis ainoa kädenojennus Armani Exchangelta. Turhauttavaa, sillä en omalta osaltani halua olla tukemassa bisnestä, joka myy huonolaatuisia tuotteita luottaen asiakkaiden merkkiuskollisuuteen ja mielikuviin.

Ihmiset ovat kyllä välillä niin vietävissä merkkien suhteen. Olen useammankin kerran karvaasti huomannut, että merkki ei todellakaan takaa laatua, vaan se yksinkertaisesti luo ihmiselle illuusion kestävämmästä ja laadukkaammasta tuotteesta. Tytölleni ostetut Guessin legginsit kulahtivat mustista harmaiksi parin pesun jälkeen, ja kangaskin tuntuu hiutuvan ohuemmaksi. Sitten taas nuoremman tyttöni H&M:n luomupuuvillaiset legginsit ovat kestäneet pesusta toiseen erinomaisesti: väri ja kankaan pehmeys ovat ihan entisellään. Välillä outleteissa shoppaillessa myös meinaa sokeutua edullisten merkkivaatteiden edessä: olisinko vaatteesta vielä yhtä innoissani, jos lapussa lukisikin Alexander Wangin sijaan vaikkapa Forever 21? Calvin Kleinin lappu t-paidassa ei myöskään tee läpinäkyvän ohuesta, jo kaupan hyllyllä nyppyyntyneestä materiaalista laadukkaampaa, kuin halpaketjujen viiden euron rätti.

Varmaan yksi parhaiten brändäyksessään onnistuneita yrityksiä on Apple, jonka logo tunnistetaan varmaan lähes jokaisessa maailmankolkassa. Tuotteet ovat monien mielestä erinomaisia, mutta silti välillä huvittaa se intohimo ja paatos, jolla ihmiset ostavat mitä tahansa, jossa on i-etuliite. Tätä on parodioitu Putouksessa mm. Jäbä Leissönin i-Jopolla.

Victoria´s Secret myy paljon hyviä tuotteita laadukkaista alusvaatteista pehmoisiin oloasuihin ja huumaavan tuoksuisiin hajuvesiin ja kosmetiikkaan. Sekaan mahtuu kuitenkin myös valitettavasti niitä liru-teeppareita, joista en unissanikaan maksaisi hintalapun osoittamaa summaa. Enkä oikeastaan ottaisi niin huonolaatuisia paitoja kaappiini edes ilmaiseksi. Samaa kamaa myydään kadun toisella puolella H&M:ssä, jossa toisaalta myös myydään laadukkaampaa, luomupuuvillaista Conscious-mallistoa. Ostopäätökseen (ainakin naisilla) vaikuttaa kuitenkin materiaalin sijaan moni muu seikka, kuten Rosannan mainitsema söpö paperikassi, silkkipaperiin pakatut ostokset, kauniit hajuvesipullot, näyttävät sovituskopit ja niin edelleen. Yksilöllinen palvelu on monelle myös tärkää ja tekee ostosreissusta erityisen. 

Omalta osaltani haluan olla kriittinen kuluttuja, joka syynää materiaalit sekä halpaketjuissa että merkkiliikkeissä. Saman katon alle kun mahtuu niin monenlaista tuotetta. Haluaisin itse olla sokeutumatta merkkien ”laadun” edessä ja pyrkiä pois tästä ahdistavasta kuluttajakeskeisestä kertakäyttökulttuurista, jossa halpaa tavaraa haalitaan kotiin ja korvataan ne pian uusilla kertakäyttötuotteilla. On kaunis ajatus kierrättää itselle turha tavara UFFille tai kirpparille, mutta itseäni lähinnä ahdistaa se kaiken turhuuden määrä, jolla me ihmiset itsemme ympäröimme. Ensimmäisillä jenkkimatkoillani (ja vielä viime kesänäkin) sokaistuin halvoista vaatteista ja tarjonnan määrästä, mutta nykyään en todellakaan viehäty kertakäyttötrendeistä, kausituotteista tai laadun korvaamisesta määrällä. En varmasti itse ole esimerkillinen kuluttaja, ja joskus tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että elämäntilanne ei aina salli niitä eettisimpiä valintoja, ja joudun tyytymään kompromisseihin. Silti haluan yrittää olla maltillinen siinä, mitä ostan ja millä perusteilla. 

Haluan ensisijaisesti ostaa jotain silloin, kun oikeasti tarvitsen sitä.

Ostan mieluummin yhden hyvän ja kalliimman kuin kymmenen keskivertoa ja halpaa.

Yritän katsoa merkin ulkopuolelle ja katsoa tuotetta neutraalisti: onko materiaali hyvä? Pidänkö tuotteesta riippumatta siitä, mitä sen lapussa lukee?

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän lukijoiden ajatuksia ja kokemuksia merkeistä, halpaketjuista ja ylipäätään kulutustottumuksistanne. Sana on vapaa kommenttiboksissa! 🙂

x Hanne

Translation: I am very disappointed in Armani Exchange and the poor quality of their clothes nowadays. I used to be their loyal customer but not anymore: I don´t want to support a business that sells images of quality products that are actually ruined after one wash. That got me thinking about general marketing images and the differences between cheap chain stores and luxury products. The quality seems to vary a lot: you might get a nice shirt from H&M and a crappy one from A/X. The important thing is the materials. Can you look outside the tag and focus on the product itself? Are you supporting disposable fashion or advocating sustainable development?