Sunnuntaiaamun voi aloittaa monella tavalla. Esimerkiksi nukkumalla pitkään ja tekemällä pitkän kaavan mukaisen aamiaisen, nautiskellen aamutakki päällä kaikessa rauhassa Starbucksin kahvista. Tai vaikka heräämällä ennen auringonnousua, jotta ehtisi haikkaamaan vuoren huipulle ja todistaa auringonnousua sen laelta. (Voitte varmaan arvata, kumpaan ryhmään yleensä kuulun…) Anopin houkuttelemana lähdin siis tavoittelemaan huipulle pääsyä. Neljän kilsan lenkki puolen kilometrin korkeuteen ei kuulosta kovin pahalta, mutta loppupään jyrkän nousun kohdalla viimeistään tulee miettineeksi, mihin sitä on taas ryhdytty… Päätin kuitenkin, että jos nämä kuusikymppiset paahtavat täällä menemään, pakkohan se on pysyä perässä.

One can start a Sunday morning in many ways. For example, sleeping in and making a good breakfast, wandering around in PJ´s and sipping on freshly brewed Starbucks. Or, waking up before sunrise, so that you could hike up a mountain and witness the sunrise from there. (You might guess in which group I normally belong…) My mother-in-law managed to convince me to take on the challenge (= waking up). A 2,5 mile hike to 1800 feet doesn´t sound too bad, but the last steep stretch really made me question what I had gotten myself into… Looking at these determined 60-year-olds kept me going on thinking, if they can do it, I for sure can. 

Tämä reitti on helpoimpia haikkausmaastoja, mutta silti ihan tarpeeksi haastava haikkaamiseen tottumattomalle. Maasto ei todellakaan ole mitään nätisti ylläpidettyä hiekkapolkua, vaan täynnä isoja kiviä ja soramurskaa. Ilman asiaankuuluvia kenkiä maaston vaikeus korostuu entisestään, sillä sora on todella liukasta ja kaatumisvaara erittäin todennäköinen. 

This path is one of the easiest ones to hike, yet challenging enough for someone who´s not used to hiking. This route is definitely not a well-maintained fine gravel path but full of big rocks. Without proper hiking boots the difficulty of the path is even emphasized because the gravel is really slippery and tripping is more than a likely scenario. 

Huipulle päästiin! Edellisellä kerralla pari vuotta sitten en päässyt huipulle asti, joten tällä kertaa olin todella ylpeä itsestäni. Harrastan paljon lihaskuntoa mutta valitettavan vähän cardiota, joten tämä haikkaus saa sykkeet nousemaan tappiin. Mietin hetken, viitsinkö julkaista tätä kuvaa täällä, sillä laihduttajan itsetunto ei tänään kyllä ole ihan kympissä. Salilla sain kehuja isoja painojani hämmästelleeltä papparaiselta, joka oli sitä mieltä että vauvastani tulee painonnostaja. Joo kiitos ja muuten hyvä, mutta en ole raskaana. Kilot näköjään lähtevät kaikkialta muualta kuin sieltä, josta niiden oikeasti haluaisi lähtevän… Projekti siis vielä kesken! Välillä tulee vaan vähän hölmö olo: ihan kuin minun pitäisi laihduttaa oman hyvinvointini lisäksi myös sitä varten, etten tuottaisi noloja tilanteita kanssaihmisille. Totuushan on kuitenkin se, että ihmisten pitäisi oikeasti opetella hienotunteisuutta näiden asioiden kanssa. Oma nyrkkisääntöni on se, etten kommentoi kenenkään masua ellei hän itse tuo asiaa esille.

Yay, made it to the top! The last time (2 years ago) I didn´t make it even close to the top, so this time I was definitely proud of myself. I do a lot of weight lifting and strength but not near as much cardio as I should, so this hiking business definitely gets my heart rate to high numbers. I was debating whether I should publish this picture, because today my self-confidence isn´t exactly very high. Today at the gym, some old guy was admiring my big weights and he told me that my baby is going to be a weight-lifter. Yeah well, thanks a lot, but actually:  I´m not pregnant. The pounds seem to go from anywhere besides my belly. So this project is still on-going! Sometimes I feel kind of stupid though: as if I should start losing weight because I might cause an awkward situation when someone thinks I´m pregnant. Bottom line is, people should really learn to be discreet about these matters. My rule of thumb is not to comment on anyone´s belly unless they bring it up.

Tästä paikasta on useampikin kuva vuosien takaa, tosin silloin vasemmanpuoleinen kaktuskin oli vielä elinvoimainen…

I have several pictures of this place from years ago, although the cactus on the left was still in better condition…

Alas päästyämme aurinko alkoi vihdoin paistaa. Ovat nämä maisemat kyllä lyömättömän kauniit, siitä ei pääse mihinkään. Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä aamulenkkiä tällaisessa säässä! 

The sun was finally shining when we made it back down. This landscape it just unbeatable, there´s no doubt about that. I am so privileged to be able to hike in this weather!

x Hanne