Princess Aurora & the terrible 3´s

 

IMG_1520.JPG

Viikonloppuna juhlittiin esikoistyttäremme synttäreitä. Niitä onkin jo hartaasti odoteltu: neiti on jo pitkään suunnitellut kutsuvieraslistaa ja tarjottavia. Tällä kertaa pidimme lähimpien tyttöystävien prinsessapippalot, jotta saimme porukan aikuisineen asuntoomme mahtumaan. Toki olisi ollut ihanaa juhlia ulkona, mutta puistojuhlien toteuttaminen jääköön toiseen kertaan. Eikä näin jälkikäteen edes haittaa, sillä synttäripäivänä lämpöasteet huitelivat 37 celsiuksessa, joten sisätiloissa varmaan oli mukavampi juhlia.

IMG_1516.JPG

Prinsessateema valikoitui juhliin ihan puolivahingossa. Typykkämme on jo pitkään ollut aivan innoissaan My Little Poneista, mutta viime viikkoina prinsessajutut ovat tulleet kuvioihin – mistä, sitä en tiedä. En itse ole juuri yrittänyt kasvattaa tyttöjä mitenkään erityisen sukupuolineutraalisti, mutta en myöskään ole tuputtanut mitään ”tyttöjen juttuja”. Kummasti pikkulikat ovat kiinnostuneet äidin korkkareista, tyllihameista, hiuskoristeista ja lettikampauksista ihan itsekseenkin. Toki vaikutteita varmasti tulee muualtakin kuin kotoa: lähes vuotta vanhempien serkkutyttöjen seurassa ei draaman kaarta ja tyttöenergiaa puutu! Vähän jo pelottaa, millainen kolmikko näistä tyttäristä kehkeytyy teini-ikään mennessä.

IMG_1517.JPG

IMG_1518.JPG

Tänä vuonna päätin suosiolla olla huono äiti, joka ei leivo mitään vaan ostaa kaiken kaupasta. Siispä tarjoilut olivat mahdollisimman simppeliä ”pussista pöytään” -meininkiä peruspoppareista ja sipseistä valmisleivonnaisiin. Täällä olen tullut siihen tulokseen, että ei maksa vaivaa leipoa itse, kun halvemmalla ja vähemmällä vaivalla saa kaupan konditoriasta kakut ja cupcakesit. Miehenkin suu on niin tuohesta, että kaupan herkut miellyttävät vaimon tekeleitä enemmän… 😉 Tosin daddylta jäi juhlat tänä(kin) vuonna välistä, kun piti olla tekemässä loppukoetta yliopistolla. Viime vuonna hän taisi olla juoksemassa Helsinki City Runia synttäreiden aikaan. Hyvin saatiin juhlittua ilman isääkin!

IMG_1523.jpg

IMG_1525.jpg

IMG_1527.jpg

Tänä vuonna oli jotenkin liikuttavaa seurata, miten kolmevuotias ymmärtää omista synttäreistään ensimmäistä kertaa jotain. Vuosi sitten juhlat menivät häneltä vielä ihan ohi, ja 1-vuotissynttäreillä lasten kohokohta yleensä on lahjapapereiden rapistelu itse lahjojen jäädessä jonnekin nurkkiin pyörimään. 😉 Synttärionnittelut laulettiin kahdella kielellä (serkkutytötkin ovat suomalais-amerikkalaisia), ja seuraavana aamuna pikkuprinsessa laulaa luikautti äidille synttärionnittelut samaan malliin. Kyllä, meillä on synttärit perättäisinä päivinä! Paras synttärilahja oli kyllä vauvantuoksu toukokuussa 2011 Jorvin sairaalassa. 🙂

IMG_1532.jpg

IMG_1552.jpg

Isommatkin serkkutytöt pääsivät onnittelemaan ja nautiskelemaan herkuista uima-altaalla polskimisen jälkeen. 

IMG_1555.jpg

Tämä pikku rasavilli oli yltäpäältä cupcakesien peitossa juhlien jälkeen. Synttäreiden jälkeen jatkoimme juhlimista vielä taloyhtiön Cinco de Mayo  -grillijuhlissa uima-altaalla. Eipähän tarvinnut kokata iltaruokaa, kun söimme meille valmistetut gourmet-hodarit uitellen samalla varpaita altaan lämpimässä vedessä. Paperilyhdyt valaisivat pimenevää iltaa ja taustalla soi meksikolainen musiikki. Muiden vieraiden yllyttämänä heitimme pikkutyttöjen mekot lopulta pois, ja he pääsivät pulahtamaan lämpimään veteen ennen iltatoimia. Ei tarvinnut sen jälkeen paljon unilauluja laulaa!

Seuraavana päivänä mommyn synttärit menivätkin sitten vähemmän hohdokkaissa merkeissä (= juhlien jälkiä siivotessa ja pyykkivuorta kiivetessä). Ehkä ehdimme miehen kanssa juhlistaa neljännesvuosisadan taakse jäämistä ravintolassa joko parin päivän päästä koittavalla Meksikon matkalla, tai viimeistään ensi viikolla Suomessa. Kohta iskee pakkauspaniikki!

Palaamisiin!

x Hanne

 

Kommentit (2)
  1. Suloisia pikkuprinsessoja, onnea synttärisankar(e)ille! 🙂 Varmasti tosi liikuttavaa seurata, kun toinen ihan selkeästi jo ymmärtää synttäreistään. Ja voi että Mexicoon, minne päin olette matkalla? Ihanaa reissua!

    1. Kiitos Rosanna! 🙂 itselläkin on enemmän innostusta tänä vuonna järjestää pikkuisen synttäreitä, kun toinen odotti juhlia kuin kuuta nousevaa 🙂 Me mennään isolla porukalla (6 pariskuntaa + noin 15 nuorta) Puerto Penascoon (engl. Rocky Point) turkoosin meren rannalle, jossa meitä odottaa kolme rantahuvilaa ja porottava auringonpaiste. Vietetään siellä pitkä viikonloppu, ajomatkaa meiltä suuntaansa on 4h, eli ei paha! Sunnuntai-iltana paluu kotiin, maanantai-aamuna lento Suomeen. Can’t wait!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *