SELFLESS SUPERMOMS

IMG_20160915_121830.jpg

 

Viime viikkoina olen jälleen kerran saanut oppia amerikkalaisesta kulttuurista jotain uutta, vaikka täällä olemmekin jo asustelleet kolme vuotta.

On ollut suorastaan ällistyttävää saada osakseen sellaista huolenpitoa ja välittämistä, mitä lähipiirimme on täällä meille osoittanut uuden perheenjäsenen syntymän jälkeen. Suomessa on olemassa rotinaperinne, jota ainakin osa ihmisistä kunnioittaa tuomalla leivonnaisia tai muuta pikkupurtavaa pikkuvauvaperheeseen. Kun tyttömme syntyivät Suomessa, vanhempani tulivat meille kokkaamaan ja auttoivat meidät muutenkin arjessa alkuun. Tämä uskoakseni on melko yleistä.

Täällä sen sijaan on yleinen käytäntö, että ystävät tuovat vauvaperheeseen monen viikon ajan aterioita vauvan syntymän jälkeen. Olen ollut tästä aivan todella otettu, sillä erityisesti nyt sektion jälkeen oma tekeminen on pitänyt minimoida aika lailla. Vaikka sektiosta on nyt jo neljä viikkoa ja yleinen vointi on parempi, on välillä päiviä jolloin vatsakipuja itkevä nyytti vie kirjaimellisesti kaiken kapasiteetin eikä ruoanlaitolle ehdi uhrata yhtäkään ajatusta, varsinkin kun mieheni tekee pitkää päivää kahdessa duunissa ja opiskeluiden parissa. On ollut ylimaallisen ihanaa saada valmis lämmin ruoka nenän eteen, kun on henkisesti ja fyysisesti vielä vähän puolikuntoinen. Se mikä tässä perinteessä on hätkähdyttävää, on se, että apuaan ovat tarjonneet ihan lähimpien ystävien lisäksi myös kaukaisemmat tuttavat, kuten lapsen koulukaverien vanhemmat.

 

IMG_20160829_191426.jpg

 

Kuluneiden viikkojen ajan meitä on autettu monin tavoin.

Sairaalassaoloaikana lastenhoidosta ja koulukyydeistä vastasivat kälyni, mieheni serkku (joka on itsekin viimeisillään raskaana) sekä ystäväni. Kotiuduttuani en kuitenkaan saanut ajaa autoa kolmiolääkkeiden vuoksi pariin viikkoon, joten kälyni huolehti parin viikon ajan koulukyydeistä sekä läksyjen teosta viisivuotiaan kanssa. Ystävät toivat meille kolmen ruokalajin illallisia alkupalasalaatteineen ja jälkiruokineen. Lapsemme kummit kävivät hakemassa Cheesecake Factorysta suosikkipastaamme sekä toivat siinä sivussa kummitytölleen tuliaiset Ikeasta (ja minulle puolukkahilloa, jee!). Viimeisillään raskaana oleva ystäväni (kahdeksan lapsen äiti) kävi eräänä aamuna hakemassa minulle aamiaista ja kahvia Paradise Bakerysta ja otti tullessaan kolmevuotiaamme päiväksi heille, jotta saisin levätä päivän ihan kaikessa rauhassa. Lapseni koulukavereiden vanhemmat ovat myös jättäneet yhteystietojaan, jos tarvitsisimme apua kuskauksissa tai ruokahuollossa. Parin koulukaverin vanhemmat ovat lähettäneet lapsen mukana kotiin vauvanhoitotarvikkeita ja vaatteita – siis ihmiset, joita en edes ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut!

On ollut todella opettavaista nähdä, miten ihmiset täällä auttavat pyyteettömästi toisiaan. Jenkkien yhteisöllisyys ei todellakaan ole mikään urbaani legenda, vaan se näkyy hyvin aidosti arjessa. Välillä itselläni on ainakin taipumusta itsekkyyteen enkä välttämättä ole hyvä tarjoamaan apuani muille, varsinkaan vähän tuntemattomammille. Moni näistä ystävistäni ja sukulaisistani elää niin hektistä elämää, että heillä olisi varmasti montakin syytä ajatella että omassa arjessa on jo ihan tarpeeksi. Silti nämä suurperheiden äidit / vuorotyötä tekevät / opiskelijat antavat itsestään muille, vaikka heidän päivänsä ovat varmasti ennestäänkin kiireentäyteisiä. Ei voi kuin nostaa hattua! 

Onko sinua autettu vauva-arjessa alkuun erilaisin tavoin?

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa aivan ihanalta!
    Tuntuu että ite kyllä sai poikien syntymien jälkeen aikalailla päästä itse jaloilleen- niillä voimilla mitä oli (ja mitä ei ollut). Toki ystäviä oli ympärillä, mutta suurella osaa heistä oli itsekin pikkuvauva-aika samaan aikaan, ja muistan vain sen väsyneiden äitien piirin! 😀 Tuollainen mieletön auttamiskulttuuri mikä siellä vallitsee, kuulostaa ihan mielettömän ihanalta! <3 ihanaa että saat kokea jotain sellaista, varsinkin kun vauva-arki kyllä helposti vie mennessään kaikki mehut.

    1. Joo niin se tuntuu monesti menevän että kaikilla on pikkuvauvoja samaan aikaan eikä siinä välttämättä repee auttamaan kun ite on just sillä survival-modella ja käy ihan säästöliekillä! Mutta täällä näkee tosi paljon just tällaista epäitsekästä avun tarjoamista, mulla ainakaan ei tuu mieleenkään kysyä jeesiä muilta kun tuntuu että kaikilla on kiire ja tarpeeksi hommaa oman arjen pyörittämisessä (ja niin onkin)! Mutta silti ne jostain repii energiaa ja intoa auttaa muita. Siinä sitä on suomalaiselle opettelemista! Vähästä annetaan muille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *