Tammikuista hullunmyllyä

 

Tämä viikko alkoi oikein lupaavasti – ainakin paperilla. 

Mies lähti takaisin koulunpenkille, ja hänen kalenterinsa alkoi täyttyä oman päivätyön lisäksi päivittäisistä luennoista yliopistokampuksella. Minun kalenterini taas pullistelee uusia soitto-oppilaita – triplasin oppilaiden määrän syksystä. Lisäksi olen tehnyt kolme päivää sijaisuutta luokassa, jonka opettaja hoivaa sydänkohtauksesta toipuvaa aviomiestään. Tähän vielä päälle orkesteritreenit ja kunnianhimoinen saliohjelma, sekä tietysti vähän itsestäänselvästikin se perus perhe-elämän pyörittäminen. 

Logistiikkaa on vähän saanut sumplia, kun käytössä on vain yksi auto. Sekin vielä saatiin jotenkin kimppakyytien ansiosta järjestymään, kunnes kävi niin, että lapset päättivät sairastua juuri tällä sekopäisellä viikolla. Molemmilla tytöillä on angiina, siitepölyallergiaa ja silmätulehdus. Öitä on valvottu haukkuvasta yskästä kärsivien lasten kanssa. Ilmankostutin on jatkuvasti käynnissä, ja lääkkeet yritetään saada alas kaikin mahdollisin keinoin (uhkailu, kiristys, lahjonta)… 

Maanantaina olin töissä aamukahdeksasta iltayhdeksään, kotiin tulin puoli kymmenen maissa. Sängyssä odotti kaksi itkevää lasta räkä poskella ja syliä vailla. Kotityöt olivat tietysti tekemättä, kun mies väänsi tiskirätin sijaan integraaleja. 

20141205_134001.jpg

Tänään sain onneksi jäädä aamulla kotiin halimaan naperoita. Tai niin kuvittelin, kunnes tajusin, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Toiveikkaana lähdin kahden taaperon kanssa ruokakauppaan: työputken jälkeen olin oikein ladannut itseeni kärsivällisyyttä 2- ja 3-vuotiaiden oikuista selvitäkseni. Ensimmäisessä etapissa (Farmer´s Market) teimme demokraattisesti päätöksen, että kuopus istuu ostoskärryissä ja 3-vuotias ”auttaa” äitiä keräämään ostoksia. Juu, kuulostaa tosi toimivalta konseptilta. Lopputulos on se, että parivaljakko tappelee siitä, ovatko persikat päärynöitä ja kuka saa kantaa avokadopussia. Isosisko antaa armollisesti pikkusiskon pitää sylissä avokadopussia, joka putoilee joka hyllynvälissä lattialle. Pienet kädet klähmivät esillä olevia hedelmiä ja kantavat koiranpentuilmeellä luokseni bakeryn puolelta kaikkea muffinsseista bageleihin. 

Seuraavassa kaupassa etsimme dädille opiskeluvihkoja. Kun selvitän, haluaako herra 0.7 – vai 0.5 -vahvuista lyijyä, kaksi pikkuapinaa ehtivät kiskoa hyllyiltä alas puolet tuotteista (kertokaa mulle, kenen 2-vuotias oikeasti pysyy ostoskärryissä edes vöiden ollessa kiinni?). Esikoinen eksyy vahingossa juuri sinne joka äidin painajaishyllyvälikköön, missä on barbeja, keijukaisensiipiä ja muuta kolmevuotiaan mielestä tuikitarpeellista krääsää. Kai arvaatte lopputuloksen, kun ilonpilaajaäiti kieltäytyi ostamasta merenneitobarbeja kolmessa eri värissä? Siinä koeteltiin kanssashoppailijoiden tärykalvoja ja testattiin lafkan akustiikkaa, kun Rääky-Reetta päätti nostaa tästä epäoikeudenmukaisuudesta asianmukaisen metelin. 

20150111_144055.jpg

Viimeiseen putiikkiin päästyämme äidin ja lasten pinna alkoi olla aika lopussa. Kumpikaan tytöistä ei suostunut kävelemään eikä ainakaan istumaan siellä ostoskärryjen istuinosassa: saparopäät halusivat välttämättä ahtautua molemmat sinne itse kärryyn, johon ne loput ostokset pitäisi vielä mahduttaa. Aikani väännettyäni ja tyttöjen kiljumista kuunneltuani taivuin (vastoin kaikkia periaatteitani), ja pyhää raivoa uhkuen marssin karavaanini kanssa hakemaan loput ostoslistan tavaroista. Siinä sitten irvistelin hymyilin seesteisesti vanhemmille tätysköille, jotka tulivat ihastelemaan suloisia lapsosiani.

Tässä vaiheessa oli pakko luovuttaa ja laskea rimaa reilusti. Päässä jyskytti, koska en ollut saanut vielä edes aamukahvia. Kävin tuhlaamassa eskarioppilailta saadun Starbucksin lahjakortin ja hain itselleni caramel latten. Kotiin päästyä kokkasin tytöille hodareita, jälkkäriksi suklaamuffinsseja. Enkä jaksanut itkeä sitä, että puolet muffinsseista oli murusteltu pitkin lattiaa, pöytää ja vaatteita. Whatever. Joskus vaan on parempi katsoa sohvalla piirrettyjä ja nousta ainoastaan pyyhkimään räkänokkia tai hakemaan lisää naposteltavaa. Kyllä niitä porkkanoita ja parsakaalia ehtii puputtaa ensi viikollakin. 

IMG_20150114_124427.jpg

20141107_220518.jpg

 

Translation: Sick kids, lazy mom. Crazy week means three C´s: comfort food, couch and cartoons.

 

Kommentit (7)
  1. Mua ainakin hymyilytti tää sun postaus 🙂 …varsinkin koko kauppareissu. Hyvähän mun on täällä hymyillä, ku mun lapset on niin vieraskoreita, että meidän kauppareissut on yleensä todella mallikkaita. Sitte kotiovella – ellei jo rappukäytävässä – alkaa kunnon paineiden purkaus, kun ovat pinnistelleet niin kovasti. Hyvä, että osaat höllätä rankan päivän päätteeksi. Jos mullaki menee energia lapsiin, ni sitä ei riitä enään mm.siivoamiseen. Siivoan sitte ku on helpompi päivä.

    1. Jes, kiva kuulla! 🙂 Kyllä meilläkin kylässä ollaan tosi vieraskoreita, mutta kaupassa nyt alkaa pienimmäinenkin jo tajuta kaikki houkutukset. Ja siitähän sitten saadaan riemu aikaiseksi, kun äiti ei ostakaan jokaista vastaantulevaa lelua… No, se kasvattaa luonnetta. Mä oon toisaalta myös sitä mieltä, että jos lapsia ei koskaan vie mihinkään asioille mukana, niin sitten se vasta vaikeaksi menee, kun niillä ei ole alkeellistakaan käsitystä siitä, miten kaupassa / ravintolassa tms. tulisi käyttäytyä. Eli joskus vaan on pakko purra hammasta ja yrittää mennä survival-modella… 😀 

       

  2. Hmm… itsekin olen kahden lapsen äiti, ja blogiasi lukiessa aina pistän merkille etta kirjoitat monesti lapsistasi negatiiviseen sävyyn. Vai kuvittelenko vain? En halua mitenkään neuvoa mutta tulee sellainen kuva ettet kovin nauti lapsesi äitinä olemisesta (?)

    1. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista! Onpa kurjaa jos tekstit välittyvät sinne negatiivisina. Välillä toki on näitä tekstissä kuvaamiani hullunmyllypäiviä, mutta kyllä nämä kaksi pikkuista ovat mulle ihan kaikki kaikessa 🙂 tänne blogiin päätyy niin pieni osa meidän elämästä, että toivottavasti kukaan ei tee sen perusteella kovin lopullisia päätelmiä. Yritän jatkossa nostaa esiin enemmän positiivisia juttuja, niitä kyllä riittää! Yritin kirjoittaa tämänkin tekstin kieli poskessa, uskon että moni vanhempi tunnistaa sen kuumottavan tunteen, kun lapset eivät käyttäydy kaupassa ihan toivotusti.

      1. Hyvä ettet loukkaantunut! Itsellenikin opettelemista keskittymään enemmän niihin positiivisiin asioihin mitä toivottavasti jokaisen meidän elämästä löytyy..liian usein takertuu niihin hankaliin asioihin. Kerran me vaan eletään 🙂

        1. Tämä kirjoittamalla itsensä ilmaiseminen on todella taitolaji, kun kaikki äänensävyt ja ilmeet jäävät tarinankerronnasta pois. Vielä haluaisin lisätä sen, että mun tapa käsitellä niitä välillä turhauttaviakin fiiliksiä on kirjoittaa niistä huumorilla, jolloin stoori alkaa enemmänkin naurattaa kuin kismittää. Ehkä mun pitää jatkossa alleviivata teksteissä tätä sarkasminsävytteistä huumoriani vielä enemmän 🙂

      2. Blogisti on tunnettu sarkasmistaan;). Joten ei kannata ottaa juttuja ihan kirjaimellisesti 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *