This is ´Murica

 

20140219_155616.jpg

Olemme nyt asuneet USAssa aika tarkalleen kahdeksan kuukautta. Joihinkin asioihin olen jo tottunut, kuten pakastepussin kokoisiin kauppakasseihin, Phoenixin ikuiseen auringonpaisteeseen ja siihen, että oikealle kääntyessä saa ajaa punaisia päin (typerää, että näin ei saa tehdä Suomessa). Toisissa asioissa riittää vieläkin ihmettelemistä. Ai missäkö? Lähes päivittäin jaksan ihmetellä amerikkalaisten avoimuutta, avuliaisuutta ja kohteliaisuutta, johon Suomessa vielä on aika paljon matkaa.

Ihan nyt aluksi voisi ottaa esimerkiksi naapurikulttuurin. Suomessa asuessamme en varmasti olisi kadulla tunnistanut edes murto-osaa naapureistamme, koska a) heitä ei koskaan näkynyt ja b) jos vahingossa osuimme käytävässä tai pihalla vastakkain, tervehtiminen ei todellakaan tullut kyseeseen. Välillä tuli sellainen olo, että asuuko näiden ovien takana oikeasti ketään? Suomalainen on kyllä mestari välttämään sosiaalista kanssakäymistä sen kaikissa muodoissa. Naapureitamme iloisesti moikkaileva mieheni sai kyllä normeista poikkeavan käyttäytymisensä anteeksi ihan vain siksi, että hän on amerikkalainen. Ainoat small-talkiin kykenevät naapurimme olivat maahanmuuttajia – ja yläkerran iloinen joensuulainen naapuri. Hänen kanssaan kyläilimme, vaihdoimme arjen kuulumiset ja tarjosimme naapuriapua ruuvimeisselin lainaamisesta lastenhoitoon. Erittäin harvinaista pääkaupunkiseudun betonibunkkereissa, joissa jokainen haluaa yleensä olla mahdollisimman huomaamaton ja anonyymi ja olla tulematta häirityksi.

We have lived here in the U.S. for 8 months now. I have gotten used to some things, such as the tiny grocery bags, the neverending sunshine of Phoenix and the right turns at red lights (I actually think it´s incredibly stupid that it´s not allowed in Finland). However, there are still things that I´m not quite used to. Oh, what are they? Almost daily I admire how open, helpful and polite Americans are. Finns have a lot to learn from you. 

First of all, I could mention the neighborhood culture. In Finland, I wouldn´t have even recognized my neighbors if we passed each other on the street. Why? Because, a) I never saw them and b) if we accidentally ran into each other in the elevator, greeting each other was totally inappropriate. Sometimes I wondered whether there was anyone living behind those closed doors. Finns have seriously mastered this act of avoiding all social interaction. At first, our Finnish neighbors were really weirded out when my husband happily greeted them every day, but he was quickly excused for being ”the crazy American”. The only people capable of small-talk were immigrants – and the cheerful upstairs neighbor from Joensuu, Eastern Finland. We often visited each other, exchanged a couple words here and there, and offered help from borrowing a screwdriver to watching each others´ kids. This is not normal in Southern Finland, where everyone wants to be anonymous, unnoticed and not to be disturbed.

20140219_130202.jpg

Amerikkalaisten puheliaisuus ja ystävällisyys ei todellakaan ole mikään urbaani legenda. Uuteen kotiimme muutettuamme naapurit kävivät lähes vuorotellen esittäytymässä ja vaihtamassa muutaman sanan. Nyt tyttäreni osaa naapureiden lisäksi nimetä lähes kaikki naapuruston koirat ja käy silloin tällöin niitä taluttamassa. Seinänaapurimme kanssa meillä on sanaton roskienvientisopimus: se joka ensin ehtii, vie omiensa lisäksi myös naapurin roskapussit ovelta. Pesukoneemme rikkouduttua naapurin sinkkunainen tarjoutui pesemään meidän nelihenkisen perheemme pyykit. Kun kämppäämme ionisoitiin ja jouduimme vuorokaudeksi evakkoon, naapuri tarjosi kassakaappiaan arvotavaroillemme. Lainailemme työkaluja ja tuulettimia puolin ja toisin ja juomme terassilla toistemme juomat. Viimeisillään raskaana oleva naapurinrouva juoksee oman taaperonsa lisäksi myös minun riiviöni ulkona kiinni silloin, kun en itse huomaa heidän karanneen parkkipaikan suuntaan. Päivällä käymme monesti lasten kanssa katselemassa asuinalueemme kaloja ja kilpikonnia, ja lammen lähellä asuva vanha rouva sujauttaa tytöille toisinaan leivänkannikoita kaloille syötettäväksi. Useampi naapurin täti on lykännyt kouraani käyntikorttinsa, jos joskus satun tarvitsemaan lastenhoitoapua. 

Americans are very talkative, friendly and welcoming – it´s not just an urban legend. After moving to our new place, many neighbors stopped by to introduce themselves. Now my daughter can even name everyone´s dogs and sometimes goes out to walk them. We have an unwritten contract with our neighbor next door: we take each others´ garbage out when we take our own. When our washer broke down, the single lady next door offered to do the laundry of our family of four. When the maintenance guys were ionizing our apartment and we had to leave for 24 hours, she offered to put our valuables into her safe. We borrow tools and fans from each other and drink each others´ beverages on the patio. Another neighbor lady (who happens to be very pregnant) runs after my kids when they sneak out to the parking lot when I´m not looking. During the day me and  the girls often go look at the fish and the turtles at the pond, and the old lady living next to the pond sometimes gives them bread so they can feed the fish. Many ladies in the neighborhood have given me their business cards, in case I ever need a babysitter. 

20140219_130325.jpg

Erilaisen naapurikulttuurin lisäksi amerikkalainen asiakaspalvelu on aika kaukana siitä, mihin keskiverto suomalainen S-marketin kassa kykenee. Elämäänsä kyllästyneen mulkoilun ja silmienpyörittelyn sijaan täällä saa aina poikkeuksetta iloisen tervehdyksen, ja monesti kassan kanssa tulee heitettyä ihan random-läppää. Lähden täällä kaupasta aina hyvällä tuulella, joten kyllä niillä pienillä eleillä vain on iso merkitys. Alan jo tottua siihen, että ostokseni pakataan kasseihin kassalla, mutta vieläkin välillä hämmennyn, kun kassa tarjoutuu kantamaan ostokset autoon. Yleensä kieltäydyn avusta, mutta joskus lasten kanssa asioidessa apu saattaa olla tarpeen. Onneksi suomalainen asiakaspalvelukulttuurikin on muuttumassa parempaan suuntaan: nykyään vaatekaupoissa tervehditään ja tarjoudutaan jopa auttamaan. Tunnustan, että pari kertaa olen Suomessa ostanut jonkun tuotteen ihan vain sen takia, että asiakaspalvelija on erottunut edukseen ja lunastanut tittelinsä asiakaspalvelijana. Jenkeissä hyvä asiakaspalvelu on niin itsestäänselvyys, että välinpitämätöntä asennetta ei todellakaan katsota hyvällä. Huonoista asiakaspalvelukokemuksista saa lähes poikkeuksetta hyvän kompensaation – ja jos ei, niin kannattaa äänestää jaloillaan.

The American customer service culture is also very different from what the average Finnish cashier is capable of. Instead of the usual eye-rolling, sighing and glaring that I am used to, here I always get a friendly hello and sometimes end up making random, stupid jokes with the cashiers. Here I always leave a store in a good mood, so these little gestures do make a difference. I am already becoming used to someone bagging my groceries, but I still am amazed when someone offers to help me to the car with my groceries. Usually I politely decline but the help is invaluable when shopping with kids. Fortunately the Finnish customer service is improving: nowadays they greet customers and even offer to help to find something. I have to admit that a couple times I have bought something just because the customer service was exceptionally good. Here in the U.S., good customer service is a norm and they definitely don´t approve ignoring potential customers. Bad experiences are always compensated – and if not, you better vote with your feet.

20140219_130939.jpg

Itse olen perusluonteeltani sosiaalinen, ja nautin ihmisten välisestä kanssakäymisestä, toisten huomioonottamisesta ja huomioiduksi tulemisesta. Toivoisin Suomeenkin enemmän toisista välittämistä, tuntemattomien auttamista ja arjen pieniä tekoja, jotka täällä kuuluvat perus käytöstapoihin. Muutamia kertoja olen meinannut jäädä kauppareissulla ihan sanattomaksi, kun tuntematon herrasmies nappaa kauppakassit vastusteluistani huolimatta ja kantaa ne autolle minun taistellessa kahden taaperon kanssa. Muutama viikko sitten kävin reippaana naisena hoitamassa Ikean-reissun ystäväni sekä kolmen alle 3-vuotiaan kanssa. Kärryt olivat aivan täynnä tavaraa, ja en edes ollut miettinyt, miten saisin pitkänmallisen maton mahtumaan autoon, kun takapenkillä on kolme turvaistuinta. Olin tuskin päässyt myymälän ovista ulos, kun vanhempi mies poikansa kanssa tarjoutui pakkaamaan auton. Se ei ollut heille kovinkaan iso vaiva, mutta merkitsi minulle todella paljon. Kuntosalilla käydessä minulle ja lapsille avataan säännönmukaisesti aina ovet: moni oikein ryntää vastaan ja saattaa siinä sivussa kommentoida, kuinka suloisia lapsia minulla on. Nuo pienet huomionosoitukset tekevät päivästä niin paljon paremman: ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun päiväni on mennyt pilalle Suomessa ähertäessäni tuplarattaiden kanssa pienistä ovista ja porttikongeista muiden pyyhältäessä laput silmillä ohi. Kerran joku keski-ikäinen nainen kirjaimellisesti rynni kyynerpäätaktiikalla ohitseni ja mutisi jotain siitä, kuinka nämä äidit tukkivat rattaillaan ovet – hänelle ei tainnut pälkähtää päähän, että oven avaamalla hän olisi itsekin päässyt nopeammin ulos. 

I am definitely an extrovert and enjoy interacting with people, being observant and helping others. And I am very appreciative of considerate people. I wish Finns were more considerate towards one another and started helping strangers (which by the way are just basic manners here). A couple of times I have been literally speechless when a complete stranger grabs my groceries despite my objections, and carries them to my car while I struggle with my two toddlers. A couple of weeks ago I made an ambitious trip to Ikea with my friend and 3 kids under the age of 3. My cart was full of stuff and I hadn´t even thought of how on earth I would fit a rug into my small car, especially with the three car seats in the back. I had barely made it out of the store when an older gentleman offered to pack my car for me. It wasn´t a big deal for them but it was huge for me. At the gym, people systematically open the doors for me and my girls, and always comment on how cute my kids are. These little gestures make my day: it´s not once or twice when my day has been ruined by rude Finns who just cruise by as I´m struggling to make my way through heavy doors with a double stroller. Once this middle-aged lady literally pushed me over muttering something about how these moms always block the entrance with their strollers – it probably didn´t occur to her that helping me would have gotten her through the door faster as well.

IMG_1199.JPG

No nyt te suomalaiset siellä pyörittelette silmiänne tälle amerikkalaisen sosiaalisuuden hehkutukselle. Kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että toisten huomioonottaminen ja arjen sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää. Mutta ihan näin meidän kesken, kyllä sisälläni edelleen asuu se suomalainen jöröerakko, joka silloin tällöin pääsee valloilleen. Ja niinä päivinä toivoo, että voisi kävellä naapurin ohi kuulematta viimeisimpiä yksityiskohtia parisuhdeskandaalista ja tehdä kauppareissunsa ilman tekopirteää kuulumistenvaihtoa. Istua sohvalla kumppanin vieressä – ja nauttia hiljaisuudesta, potematta siitä pienintäkään syyllisyyttä.

Well, now you Finns must be rolling your eyes at this hype. Yes, I still think that everyday social interaction and consideration for others is very important. But just between you and me, there is still a little Finnish hermit living inside me that sometimes wants to get out. And on those days, I just wish I could walk past my neighbor´s patio without having to hear the latest update on her relationship drama, do my grocery shopping without exchanging a word with anyone. Just to sit on the couch with my spouse – and enjoy the silence, without feeling the least bit of guilt.

 

x Hanne

Kommentit (9)
  1. free pc blog
    15.11.2018, 06:10

    Use your computer device care less or carefree because free pc blogger is here to take care of your computer and will help you to recover the damage.

  2. Olisi kiva kuulla niitä jenkkien huonojakin puolia, yksikään kansakunta kun ei ole täydellinen 😉

    1. Haha, saamasi pitää! Ei tämä kulttuurista toiseen hyppääminen ihan ruusuilla tanssimista ole, päinvastoin. Tämä postaus tuli melkeinpä tehtyä tsempiksi itselle sellaiseen hetkeen, kun kaikki muu ottaa päähän. 😉 Pitää yrittää nähdä välillä asioiden hyvät puolet!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *