En ole koskaan ollut mikään erityinen jouluihminen. Kolmen päivän ruokaähky, iso kulutusjuhla ja kaatopaikalle kuormattavan lahjapaperin määrä ahdistavat. Jo vuosia ollaankin itse satsattu pääasiassa aineettomiin lahjoihin, kuten palvelu- tai ravintolalahjakortteihin, joiden pakkaamiseen riittää kirjekuori ja joista ei jää nurkkiin turhaa tavaraa.

Tänä vuonna perheemme vietti aaton ihan kotosalla. Kun lumipyry alkoi, hauduttelin kaikessa rauhassa lasagnea uunissa ja iloitsin siitä, ettei tänä vuonna tarvitse lähteä aattoiltana ulos auraamaan tietään sukulaisten luokse.

Raivasin pöydän leluista ja hesareista (joulusiivous tehtiin aatonaattona, mutta ei sitä enää mistään huomaa), kannoin pöytään vesilasit, viinilasit, aterimet, valkoiset lautasliinat, hopeiset mansetit, valkosipulikeiton… Sytytin kynttilät. Istuttiin syömään. Kynttilät loistivat kauniisti ja tulppaanit olivat väriltään juuri sitä oikeaa joulunpunaista. Mukavaa oli. Ruoka maistui kaikille, joskin napero söi alkuruoalla pelkkää patonkia.

Vasta keiton ja pääruoan välissä hoksasin unohtaneeni kattauksesta pöytäliinan. Oho hups. Mitäs pienistä.

Tunnelma säilyi kuitenkin mukavana koko illan. Syötiin, naurettiin, halailtiin. Rakennettiin hempeä talo naperon uusista vaaleanpunaisista duploista.

Onnellista ja rauhallista joulua kaikille lukijoillemme!