Eli elokuuhun. Silloin löysin taas sisäisen teinityttöni kun olin Cheekin Stadionin keikalla.

Katselin sunnuntaina keikkataltiointia telkkarista ja mukavat muistot tulvahtivat mieleen: ystävät, laulaminen kurkku suorana, sade joka kasteli trenssin ja untuvatakin läpi ja muovipussiin kääräistyn Chanelin. Oli aivan mahtava ilta, vaikka siitä tuntuukin olevan vähintään valovuosi.

Niin kiva kuin olikin olla silloin iltaa viettämässä ilman lasta, oli se kyllä aika hellyyttävää katsella konserttia niin, että pieni polkkajantteri tanssii vieressä pyjamassaan ja taputtaa mukana itseensä varsin tyytyväisenä.

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, ei syytä huoleen, ainakin yksi ihana humppahousu.