Tässäpä aihe, josta en ymmärrä yhtään mitään. Ehkäpä joku osaisi tämän minulle selventää. 

Kirpparilla todella hyviä ja laadukkaita lastenvaatteita myydään usein muutamalla eurolla. Aivan uudenveroisia vaatteita voi kuulemma saada lähes ilmaiseksi. Hienoa, tässä kirpputorin perusperiaate näyttää toimivan, toiset pääsevät turhasta tavarasta eroon pientä korvausta vastaan ja toiset taas ovat ekologisia ja säästävät pitkän pennin kun eivät osta uutta.

Nettikirpputoreilla hinnat ovat puolestaan usein aivan pilvissä, jo perusnukkaantuneesta bodysta saatetaan pyytää vaikkapa kymppi, koska kyseessä on POP tai Lindex. Ja auta armias jos vaatteessa on Bamsen kuva, sittenpä hinta vasta korkea onkin. POP:in tai Molon haalarista voidaan pyytää jopa lähemmäs satanen, eikä kyse ole käyttämättömästä tuotteesta. Ja se saatetaan ihan hyvin saada myytyä. Kysyntä ja tarjonta siis kohtaavat ainakin osassa tapauksista.

Minun on todella vaikea kuvitella, mistä käytetystä lastenvaatteesta olisin valmis maksamaan niin korkean hinnan suhteessa uuden hintaan. Onko taustalla ainoastaan ekologisuus? Se nyt tunnetusti ei ole vahvin lajini. Vai haluaako myyjä saada omansa takaisin, kun käyttöikä on ollut niin lyhyt? Mutta sama hinnoitteluperiaate ei kylläkään tunnu toimivan autoissa, elektroniikassakin varmaan harvoin. Aikuisten vaatteissa ei varmasti.

Vai onko kyse siitä, että kotiäidin ainut shoppailuaika on päiväunien aikaan, joten silloin google laulaa ja hoitorahaa pitää äkkiä saada vingutettua? Kotiäidin oma terapiahetki, jossa rahankulutuksen morkkis tasapainotetaan ekologisella näkökulmalla? Onko kotiäidin aika niin kallista, että helposta nettishoppailusta ollaan valmis maksamaan huomattavaa preemiota?

***

Tulevana viikonloppuna järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla Suomen suurin kirppis. Sinne itsekin suuntaamassa, tulkaahan moikkaamaan jos bongaatte! Etenkin te, jotka Iltalehden puolella otatte minut aivan liian vakavasti.