En ole koskaan ymmärtänyt ilmakylpyjä. Tai miten ne käytännössä onnistuvat.

Sananahan se on aivan ihana – antaa ilmavirran leyhytellä nivuset kuiviksi ja kaikki kikattelevat kuorossa onnesta. Kaunis ajatus, valitettavasti siinä on yksi aika iso este: lapsi.

Vauva-aikana tästä ei olisi tullut mitään, koska makuuasennossa on äärimmäisen helppo poikalapsen ruiskutella seiniä pitkin. Tai kaaressa kuin pieni suihkulähde konsanaan. Ja kun sitä toistakin voi suihkuta, niin ei kiitos, vaippa pysyy kiinni.

Nyt sitten vihdoin yli vuoden iässä ajattelin antaa ilmakylvylle mahdollisuuden. Antaa pojan kekkuloida pitkin olohuonetta pelkällä paidalla, lueskellaan vaikka kirjoja lattialla, niin että mahdolliset vahingot saadaan nopeasti siivottua.

Toimi todella hyvin, kunnes keskittyminen lipesi yhdeksi nanosekunniksi ja meidän Manneken Pis otti pari askelta matolle. Arvaattekin varmaan loput.

Onneksi pojalla ei ole ollut iho-ongelmia. Muuten olisi varmaan tässä kuukausien mittaan tullut vesieristettyä koko koti kätevästi vaikkapa tuorekelmulla.