Näinpä meidänkin perhe päätti tuossa männäviikolla ottaa elämänsä ensimmäisen äkkilähdön ja karata Suomen kesää pakoon Italian aurinkoon. Jopa tällä kauhun karavaanilla matka oli todella onnistunut.

Ensinnäkin suuri hatunnosto byrokraattiseksi väitetylle Suomelle, koska saimme tytön nimen rekisteröityä ja passin hankittua vuorokaudessa siitä, kun päätimme ostaa lentoliput. Kolmiviikkoisen passikuva tosin oli kohtuullisen koominen, tytär näytti aika pitkälti inuiitilta (yhdennäköisyys äitiinsä oli ainakin hitusen hakusessa), mutta onneksipa näitä ei EU:n sisällä niin syynätä.

Matka alkoi myös loistavasti, kun aamun hieman flunssainen olo muuttui menolennolla rintatulehdukseksi. Kuume hipoi 39:ää kun pääsimme perille hotellille, mutta kiitos ja kunnia Villa Odino -hotellin loistavalle henkilökunnalle, että saimme seuraavalle päivälle lääkäriajan ja kun muistin ulkoa aiemmin rintatulehduksiin syömäni antibiootin ja annostuksen, niin lääkäri määräsi tätä tuttua ja turvallista ja olo parani vuorokaudessa. Sen päivän mies vietti polskien altaalla esikoisen kanssa.

Kun ruumiinlämpöni lakkasi yrittämästä ylittää Italian lämpötiloja (siellä oli aika kuuma ensimmäisinä päivinä!), pääsimme käymään päiväretkillä Venetsiassa, Veronassa, Padovassa, Trevisossa, Gardalla ja Dolomiiteillä. Tokihan nämä päiväretket olivat hieman erilaisia kuin kaksin matkatessa, mutta oli aidosti todella mukavaa. Ja kyllä esikoisella riitti suihkulähteissä ihmettelemistä ja satunnaisesti läträttävääkin.

Oli mukavaa jopa kuunnella eräässä ravintolassa Big big girl -kappaleen eri remixejä levyllisen verran taustamusiikkina (aivan mieletöntä, että tällainenkin levy on siis kaiketi olemassa) ja tilata alkoholitonta drinkkiä joka erehdyttävästi maistui kyllä Camparille. Ja tietysti se porukan imettäjä onnistui tilaamaan jälkiruoaksi sen amaretolla niin kyllästetyn jälkiruoan, että promillerajat tuntuivat paukkuvan yhdestä lusikallisesta. Sattuuhan näitä.