Vaikka nämä arkivapaat alkavat käydä vähiin työrupeaman lähestyessä loppuaan – tai siis sittenhän tässä on pelkkää arkivapaata – niin täytyy vielä hehkuttaa kyllä niiden erinomaisuutta. Arkivapaina nimittäin tehokkuus tuntuu olevan huipussaan ja kotitöitä tulee tehtyä koko viikon edestä.

Tuossa juuri eräänäkin arkivapaana pojan kanssa täytettiin ja tyhjennettiin pyykkikonetta moneen kertaan ja tehtiin yhdessä (tai siis pojan laadunvalvonnan alaisena) lasagne uuniin. Ulkona oli vielä kaunis aurinkoinen kevätpäivä, joten ajankäytön optimoimiseksi päätettiin mennä vielä pihalle leikkimään siksi aikaa, kun lasagne on uunissa.

Siinäpä ajattelin käyttää ulkoiluaikaakin hyödyksi ja laitella hieman pihakalusteita ja ruukkuja paikalleen, kunnes kuulin sen ihanan paukahduksen. Ovi paiskautui kiinni, epäilisin että pienen murusen toimesta, mutta saattoi syynä olla ihan luonnonvoimatkin. Joka tapauksessa tässä vaiheessa tuli vietettyä pieni hiljainen hetki sen kunniaksi, kun tietoisesti päätin olla ottamatta avaimia taskuun sillä ajatuksella, että mehän olemme pihalla vain pienen hetken. Eikä tietenkään terassin ovikaan ollut auki, vaikka yleensä se minulta nimenomaisesti miehen motkotuksista huolimatta jää lukitsematta.

Niin ja lasagne ei tietenkään ollut uunissa ajastuksella.

Naapureilla olisi vara-avaimet, mutta eivätpä yllättäen olleet arkena keskellä päivää kotona.

Luojan kiitos puhelimesta, jonka someaddiktioni vuoksi olin ottanut taskuun. Ei muuta kuin soitto miehelle ja mies kesken työpäivän avaamaan avuttomalle vaimolleen ovea. On se ihana.