Apuun päätettiin ottaa korvatulpat. Näin mies voisi hoitaa pojan mahdolliset yöherätykset ja minä saisin nukkua rauhassa autuaan tietämättömänä siitä, mitä asiaa pojalla saattaisi yöllä olla.

Kaunis ajatus. Sille tasolle se sitten jäikin.

Nimittäin korvatulpista huolimatta herään klo 01 siihen, kun maa heiluu alla kuin Fukushimassa konsanaan. Eli mies ponkaisee norsun notkeudella sängystä ja säntää pojan huoneeseen. No eipä siinä mitään, silmät kiinni ja takaisin unille.

Paitsi että seuraavaksi kuulen keittiöstä jotain epämääräistä huutelua, joka aika nopeasti eskaloituu maailmanlopun meiningiksi. Mies oli katsonut digitaalisesta kellostaan, että 01 olisi 07 ja noukkinut pojan sängystä valmiina aamumaidolle. No siitähän poika oli varsin eri mieltä.

Miehet olivat takaisin unilla puolessa tunnissa, mutta minä makasin sängyssä silmät auki ja korvatulpat korvissa vielä pari ylimääräistä tuntia. Kyllä oli korvatulpista siinä touhussa suuri apu.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!