Ei ollut tarkoitus vieroittaa poikaa unitutista ihan vielä, vaikka se asialistalla ennen uutta vauvaa olikin. Mutta ensimmäisen yön jälkeen uudessa kodissa (ja sopivasti päivä ennen vatsatautia) huomasimme, että tutin kumiosa oli murtunut lähes kokonaan poikki. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tutti rikottiin hyvässä hengessä yhdessä pojan kanssa ja siinäpä riitti sitten ihmettelemistä ja keskustelemista joka nukutuksella. Asiasta oikeasti keskusteltiin alkeellisella dialogitasollamme, ja olihan se varsin hellyttävää huomata, kuinka poika oikeasti prosessoi tapahtunutta. Unille mennään nykyään kotona siis tämä tutin nysä kädessä. Vieläkin se on siis tärkeä, vaikka ei suussa olekaan.

Päivähoidossa puolestaan oli tarkoitus olla vielä unitutti päiväunilla, mutta kävipä niin hassusti, että vatsataudin myötä mummolaan piti ostaa uusi tutti ja se kun ei ollutkaan juuri samanlainen kuin aiempi, niin poika kovin tomerasti kieltäytyi tuollaisesta humpuukitutista. Käteen se kyllä unille kelpasi.

Näin se sitten kävi, ihan salakavalasti ja yllättävän helposti. Yöunet ovat lyhentyneet tosin tunnilla ja yössä on yleensä yksi herätys, jota ei aiemmin ollut, mutta tämä voi kyllä mennä myös muuton piikkiin tai sen, että pojastamme on yhtäkkiä kuoriutunut entistä kovempi puhuja.

Vähempikin surraisi päässä.