Ensimmäinen työharjoittelu taputeltuna

Olihan kokemus. Viiden viikon harjoittelu meni nopeasti ja vaikka osastolla ei kiire missään vaiheessa ollutkaan, niin jakso oli silti yllättävän väsyttävä ja luulen, että se johtui kielimuurista. Jatkuva vierailla kielillä ajatteleminen ja puhuminen on uuvuttavaa ja on myös ollut turhauttavaa, ettei ole aina ymmärtänyt mitä potilas on puhunut. Harkassa ei siis ole pystynyt olemaan ihan niin omatoiminen kuin olisin halunnut. Ohjaajani silti antoi arviointikeskustelussa kiitosta oma-aloitteisuudesta. Tämän jakson aikana olen päässyt tekemään ihan mukavasti eri hoitotoimenpiteitä ja ohjaajani on antanut minun tehdä myös yksin asioita (mitä Suomessa ei todennäköisesti vielä saisi yksin tehdä). Koenkin, että olen oppinut täällä ollessa todella paljon.

Edellisessä postauksessani kehuin sairaalan osastoa ja henkilöstöä, mutta nyt voisin kertoa mitkä asiat täällä ovat huonommin kuin kotipaikkakuntani sairaalassa. Ensinnäkin osasto kaipaisi kipeästi pintaremonttia… Kaikki tilat ovat ahtaat ja käytävillä sekä potilashuoneissa on älyttömästi turhia tavaroita ja huonekaluja. Aina kun menee potilashuoneeseen vaikkapa mittaamaan potilaan verenpainetta, niin saa olla jatkuvasti siirtelemässä tavaraa pois tieltään. Täällä ei myöskään ole potilasvuoteiden välissä verhoja vaan älyttömän painavat ja epäkäytännölliset sermit! Olimme katetroimassa potilasta, kun yksi hoitajista vahingossa vähän takapuolellaan tönäisi sermiä. Jos emme olisi ennättäneet napata sermistä kiinni, niin se olisi kaatunut suoraan toisen potilaan päälle. Täällä myöskin suurin osa sairaalasängyistä ovat vanhanaikaisia, eli ei sähkötoimisia. Potilaat joutuvatkin aina hälyttämään hoitajan apuun, kun haluavat sänkyä säädettävän. Viimeisiksi huonoiksi puoliksi voisin listata, että potilashuoneissa ei aina ole kertakäyttöhanskoja ja osaston pyykkihuolto toimii vähän kehnosti. Usein kun pitäisi saada puhtaita pyyhkeitä tai lakanoita, niin ne ovat kaikki loppu. Yritin kysyä ohjaajaltani, että kenen vastuulla homma on, mutta ei hän oikein tiennyt. Olen aika järjestelmällinen ihminen ja olenkin käyttänyt tylsät hetket osastolla kaappien siivoukseen ja tavaroiden järjestelyyn. Mikä sinänsä ei ole hyödyttänyt, koska seuraavana päivänä kaikki on taas sotkettu 😀

Asiasta kolmanteen, ruokatunneilla on ollut hauska seurata mitä täkäläiset syövät. Pääosin leipää… Yhdellä hoitajalla oli eväänä kolme näkkäriä, jonka päälle laittoi voita ja majoneesia, ei mitään muuta eväänä. Hilloa ja suklaata nämä tykkäävät myös levittää leivän päälle. Lettujen päälle puolestaan laittavat voita. Itse syön töissä aina lämpimän ruoan, jota hoitajat katsovat pitkään ja ihmetellen. Näillä vaan ei ilmeisesti ole tapana syödä töissä kunnon ateriaa.

Näihin viikkoihin on myös mahtunut vapaapäiviä, jolloin olen käynyt lenkkeilemässä mm. Vardafjelletin ympäristössä. Täydellinen lenkkipaikka, koska huipulta näkee koko Haugesundin kaupungin. Joka viikonloppu on myös ollut vaihtareiden yhteisiä illanviettoja, joten on päässyt hyvin tutustumaan muihin. Meillä on myös oma whatsapp-ryhmä, jossa suunnitellaan usein yhteistä tekemistä. Valitettavasti vapaa-aikaa menee eniten koulutehtäviin. Joudun suorittamaan etänä kaikki kurssit, joita luokkakaverit paraikaa Suomessa käyvät. Tehtävien ja esseiden kirjoittamisen lisäksi työstettävänä on myös opinnäytetyön suunnitelma, jonka deadline on kuukauden päästä. Tavoitteena kuitenkin on järjestää vapaa-aikaa niin, että pääsen parin päivän reissulle Stavangeriin, vaeltamaan Himakånålle sekä käymään muutamassa muussa ohjaajan vinkkaamassa nähtävyydessä.

Koti-ikävästä usein kysytään. Ei ole varsinaista koti-ikävää, mutta parhaiden ystävien seuraa kaipaan kovasti, olisi ihana jakaa täällä kokemuksia heidän kanssaan.

Alla näkymiä Vardafjelletin huipulta. Oli ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä 🙂

Kulttuuri Matkat Opiskelu Työ

Työharjoittelu i Haugesund Sjukehus

Mukavaa maaliskuuta! 

Kuukausi on nyt vierähtänyt Norjassa ja kolme viikkoa työharjoittelussa vatsaelinkirurgian osastolla. Älyttömän nopeasti on mennyt aika. Heräsin juuri kolmen tunnin päikkäreiltä. Tein työharjoittelussa poikkeuksellisesti 47 tunnin työviikon ja meinaa olla vähän univelkaa, varsinkin kun yläkerran naapureilla oli koko viikonlopun kestävät kotibileet ja itse piti herätä aamuvuoroon. Normaalisti meiltä odotetaan viikossa 30 työtuntia, mutta koska ohjaajani teki pitkän viikon, niin seurasin hänen työvuorojaan. Pitkään viikkoon vaikutti myös se, että sain oman potilaan, jonka mukana menin leikkaukseen ja jota hoidin heräämössä sekä leikkauksen jälkeiset päivät.

Leikkaus

Potilaani  tuli osastolle ileocecal resectioon, eli leikkaukseen, jossa poistetaan  ohutsuolen loppupää ja paksusuolen alkupää. Pääsin seuraamaan hänen leikkaustaan, joka kesti valmisteluineen noin 3,5h. Hoitajat asettivat leikkauspöydän päätyyn jakkaran, jonka päällä seisten seurasin leikkausta noin metrin etäisyydeltä. Jännitti älyttömästi, että miten reagoin kaikkeen näkemääni. Vähän ehkä teki pahaa, kun he nostivat suolet mahan sisältä esiin, mutta nopeasti siihen tottui ja sitä oli älyttömän mielenkiintoista seurata. Hoitajat leikkaussalissa olivat todella mukavia, he varmistelivat että eihän pyörrytä, kyselivät Suomesta ja juttelivat hiihdon MM-kilpailuista. Se onkin ollut täällä iso juttu. Hoitajien taukohuoneessa ja lähes joka potilashuoneessa on seurattu telkusta kisoja. Nauratti kun jopa sairaalapappi istui potilaiden odotustilassa tv:n ääressä.

Potilaani leikkaus meni hyvin ja seurasin häntä heräämöön. Siellä hän vietti vuorokauden ennen takaisin osastolle siirtoa. Heräämön hoitaja oli aivan ihana. Hän aidosti halusi opettaa mitä kaikkea heräämössä tehdään ja miten potilasta hoidetaan. Seuraavat päivät sitten hoidin potilastani osastolla, eli hoidin mittaukset, lääkitykset, mobilisoinnin jne. Hommaa helpotti se, että potilas puhui sujuvasti englantia. Nyt alkoi nyt parin päivän vapaat, joten saa nähdä onko hän enää osastolla, kun palaan töihin.

Yleistä työharjoittelusta

Paljon olisi kerrottavaa, mutta yritän tiivistää tähän muutamia asioita mitä olen työharjoittelussa nähnyt ja kokenut.

Ensinnäkin hoitajat ovat ihania. Suurin osa puhuu englantia ja kaikilla on suuri halu opettaa ja auttaa. Opiskelijoita osastolla on jatkuvasti paljon ja heitä kohdellaan todella hyvin eikä heitä koeta taakkana. Täällä en ole myöskään törmännyt sellaiseen hoitajien huonoon työilmapiiriin mitä valitettavasti Suomessa on nähnyt. Kukaan ei hauku työkavereitaan, pomoa tai työvuoroja, vaan kaikki hymyilevät ja ovat ystävällisiä ihan koko ajan. Saa nähdä millaista seuraavassa työharjoittelupaikassa on.

Osastolla ei ole kiire, vaan hoitajilla on hyvin aikaa hoitaa potilaita. He juttelevat potilaille paljon, kävelevät heidän kanssaan käytävillä eikä hoitotoimenpiteitä tehdä kiireellä. Esim. aamutoimilla ikääntyneille potilaille annetaan hyvin aikaa tehdä mahdollisimman paljon itse, eikä hoitajat hosu pesujen kanssa potilaasta toiseen. Isoin juttu mikä täällä ihmetyttää on se, että hoitajat eivät käytä käsidesiä eivätkä hanskoja juuri ollenkaan. Verikokeet, kanyloinnit ja IV-lääkkeet hoidetaan ilman desiä ja hanskoja. Näin kun verikoe otettiin ilman, että ihoa edes puhdistettiin. Kanyloidessa iho puhdistettiin, mutta sen jälkeen suonta taas paineltiin paljain käsin. Tuntuu,että hoitajat käyttävät hanskoja vain itseään suojatakseen, eli silloin kun ovat potilaan eritteiden kanssa tekemisissä. Suomessa potilaan alapesuissa käytetään kertakäyttöisiä pesulappuja, mutta täällä käytetään käsipyyhettä, joka sitten heitetään pyykkikoriin. Lääkkeiden jako sen sijaan on täällä hyvällä mallilla. Lääkehuoneessa on kärryjä, joissa on jokaiselle potilaalle oma lokeronsa. Niihin farmaseutti jakaa jokaisen potilaan vuorokauden lääkkeet ja sairaanhoitajat hoitavat lääkkeenannon. IV-antibiootteihin käytettävät infuusioletkut ovat ns. kaksiosaisia, eli niissä on kaksi eri päätä, joista toinen laitetaan NaCl-pulloon ja toinen antibiootin kuiva-ainepulloon. Samanlaisia ei ole tullut muissa harjoitteluissa vielä vastaan. Täällä IV-lääkkeet ja huumelääkkeet pitää hyväksyttää toisella hoitajalla ennen potilaalle antoa ja toinen hoitaja oikeasti katsoo, että lääke ja lääkemäärä on varmasti oikea. Hidastaa tietysti jakoa, mutta mielestäni ihan hyvä systeemi.

Potilaista voisin kertoa sen verran, että heitä on monenkuntoisia, minun moduulissani suhteellisen hyväkuntoisia ja omatoimisia. Iäkkäät harvemmin puhuvat englantia, joten heidän kanssaan olen yrittänyt kommunikoida parhaani mukaan ruotsiksi. He vastaavat takaisin norjaksi, josta ei välttämättä ymmärrä puoliakaan, joten aika usein saa pyytää toista hoitajaa tulkiksi. Nuoret ja keski-ikäiset yleensä puhuvat englantia, joten heidän kanssaan on päässyt paremmin jutustelemaan. Välillä väsyneenä tulee puhuttua ohjaajalle ruotsin ja englannin sekoitusta ja joskus vahingossa suomea. Meillä on ollut ohjaajan kanssa todella hauskaa, kun olemme yrittäneet selittää toisillemme asiaa mitä kumpikaan ei osaa sanoa englanniksi. Omaiset ovat täällä todella paljon läsnä. On ollut ihana seurata miten omaiset pitävät sairaista läheisistään huolta ja viettävät pitkiäkin aikoja vuoteen vierellä tai käyvät vierailulla päivittäin. Ruusuja ym. tuliaisia löytyy lähes jokaisen potilaan pöydältä.

Siinä nyt pieni pläjäys Haugesundin sairaalamaailmasta. Vielä kaksi viikkoa harjoittelua jäljellä, jonka jälkeen siirryn Udlandin hoivakotiin. Ha det bra!

Pilvinen päivä taukohuoneen ikkunasta. Sairaalan viereen rakennetaan uusi sairaalarakennus, jonka on tarkoitus valmistua 2021.
Työ ja raha Terveys Opiskelu Työ