Ei oo vaikeeta mennä salille, on vaikeempaa tulla ihmiseksi, joka alkaa käymään salilla.

Ei oo vaikeeta perustaa yritystä, on vaikeempaa muuttaa uskomuksiaan ja ruveta ihmiseksi, joka voikin perustaa yrityksen.

Ei oo vaikeeta hakea opiskelemaan, vaikeeta on ajatella olevansa ihminen, joka voi tehdä niin.

Luen Seth Godinin kirjaa The Practice, joka sai mut miettimään, mikä ihminen olen tällä hetkellä ja mitä se on vaatinut? Missä asioissa olen joutunut ensin rikkomaan uskomuksiani ja hienosäätämään ajatuksiani, jotta olen saavuttanut jotain? Itse urheilen paljon, olen lapsesta asti urheillut. Se on istutettu minuun jo nuorena, jolloin minusta on tullut ihminen, joka liikkuu paljon ja on itsevarma harrastamaan mitä tahansa matalalla kynnyksellä. Tän suhteen mun ei oo tarvinu siis ensin muuttaa identiteettiäni, koska on käynyt hieman tuuri tän kanssa. Joidenkin toisten asioiden suhteen oon ensin joutunut oivaltamaan ”öö siis kyllähän mäkin voin olla se ihminen!”, ennen kuin mitään on tapahtunut.

Jos jatketaan siitä urheilusta, liikunnasta ja liikkumiseen kannustamisesta (olematta alan koulututettu asiantuntija), oon joskus huvikseni miettiny, mistä näkökulmasta alottaisin purkamaan jonkun toisen tilannetta, jos esimerkiksi jotain huvittaisi vaikka alottaa säännöllisemmin liikkumaan. Oon myös seurannu niin sanotusti koko ikäni vierestä eri liikunta-alan ynnä muiden asiantuntijoiden tapoja liikuttaa muita ja ihmetellyt välillä heidän lähestymistapojaan esimerkiksi sellaiseen henkilöön, joka ei ole ikinä mieltänyt itseään liikkujaksi.

Miksi ensinnäkin ei puhuta enemmän siitä, että ei tarvitse urheilla 5 kertaa viikossa kovaa nähdäkseen itseään ihmisenä, joka liikkuu? Tai siitä, että ei oo olemassa mitään hierarkista järjetystä, että joku liikkumisen muoto on parempi kuin toinen. Ja että se voi olla niinkin helppoa kuin tehdä sitä, mistä keho tykkää. Jollekin se on pingis ja joku tykkää käydä salilla. Juosta pallon perässä, kiipeillä, kävellä, venytellä.

Toisekseen, ei aina tartte mennä täysiä eikä se aina oo ees niin kivaa. Ei tarvi myöskään aina urheilla säännöllisesti samalla lailla, eikä tauoilla oo mitään väliä. Kukaan ei oo kirjottanut Elämän Oppikirjaan, että jos et urheile kuukauteen, niin sitten et voi tehdä mitään ikinä tai jatkaa siitä mihin jäit.  On myös oikeasti ihan totta, että joillekin rauhallisemmat liikuntamuodot ovat paljon parempia kuin raskaat. Kyllä keho tietää! Sama tulee syömiseen; ei oo mitenkään mahdollista, että kaikille toimii samat ruokavaliot.

Musta on hauskaa, miten mun postausten aiheet muuttuu niiden ottaessa vaan yhtäkkiä jonkun suunnan! Tänään mun pää päättikin ilmeisesti purkaa tälläsen räntin liikunnasta ja siihen tukemisesta.

Ja ainiin, en päässyt jatkoon työpaikassa, jossa kävin haastattelussa maanantaina. Nooooh, taas kohti uutta sitten! Koska mitä me muutakaan voidaan kuin vaan toivoa. Ja keksiä uusia suunnitelmia. Koska itseasiassa ollessani ihminen, joka on vähä semmonen muovautuja (”okei mitäs UUTTA voitas yrittää jos tää ei toiminu”) niin mulla on enemmän ja enemmän nyt alkanut muovautumaan sivubisnes-toiminimi-tällästätättäärää-hommia päässä. Ja ne vaan vahvistuu ja vahvistuu pikku hiljaa. En ajatellut ikinä olevani tyyppi, joka perustais toiminimen ja tuottais ite mitään, mut se onkin ollut sillee että en VIELÄ tiedä mitä teen, mut tuun koht tietää. Tääkin on vaatinut tosi paljon sitä, että mietin millanen ihminen on ees sellanen, joka perustaa esimerkiksi yrityksen (Tähän laitetaan nyt listaus ominaisuuksia X ja sit vaa ryhdytää kokeilemaan olla semmone).

En VIELÄ osaa, mut koht

En VIELÄ tiedä, mut koht

En VIELÄ.