Jospa minäkin – Lilyn uudistus

Pitkään olin ajatellut olla hiljaa tästä Lilyn uudistuksesta, mutta ehkä se on aika minunkin laittaa lusikkani soppaan. Tällä hetkellä oloni on hiukan ristiriitainen uudistuksista. Taitaa olla paikallaan kertoa, että en yleensä tykkää uudistuksista ennen kuin niihin totun. Toivottavasti totun siis tähänkin.

Eniten on ärsyttänyt laskeneet kävijämäärät. Tuntuu, että omat juttuni ovat saaneet vähemmän huomiota etusivulla, josta itsekin etsin useimmiten mielenkiintoisia juttuja. Toisaalta muutama teksteistäni on noussut useamman kerran pyörimään nousussa olevien juttujen listaukseen, jolloin kävijämäärät ovat lisääntyneet. Ehkäpä jatkossa on siis tiedossa enemmän lukijoita? Lukijoita kaipailen, sillä niiden määrä on jokseenkin yhteydessä motivaatiooni kirjoittaa. On niin palkitsevaa huomata, että juttuni kiinnostavat!

Kiitosta haluan antaa Seuratut-listauksesta. On entistä helpompi seurata kiinnostavia juttuja, kun uudet tykättyjen blogien jutut tulevat samalle sivulle. Tätä sivua seurailen päivittäin! Onpahan ainakin lukemieni blogien määrä kasvanut viime aikoina…

Kuten monet muutkin ovat sanoneet, uusien kiinnostavien blogien löytäminen on entistä vaikeampaa. Niitäkin löytyy, kunhan jaksaa nähdä vaivaa. Taidanpa toistaa aika monia, kun sanon, että suosituimmat blogit saavat melko paljon näkyvyyttä etusivulla. Tällainen pieni bloggaaja haluaa sitä myös! Ehkäpä olen vain kateellinen… 😉 Lisäksi kaipailen hakutoimintoa. Oli niin kätevää hakea kiinnostavia juttuja haun kautta.

Ei niin hyvää, ettei huonoakin. Lily kaipasi päivitystä ja sitä toden totta saatiin. Tämä vaatii totuttelua, ja ainakin minä olen välillä ihmeissäni näitten uudistusten kanssa. Muutaman viikon kuluttua en varmaan edes muista kaipailla sitä vanhaa. 🙂

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Arvostuksen puutetta

Itsetunto-ongelmat herättivät minut tänään ajattelemaan. Eräs ystäväni oli pahoittanut mielensä muiden ihmisten arvosteluista. Hän on eronnut muutaman lapsen äiti, joka kokee itsensä epäonnistuneeksi, koska ei ole onnistunut pariutumaan uudestaan. Miksi ihmeessä, tekisi mieli huutaa!

Miksi ihmeessä arvotamme itse itseämme muiden mielipiteiden takia? Usein niitä satuttavia kommentteja sanoo juuri ne ihmiset, jotka ei tiedä elämäntilanteestasi tarpeeksi. On liian helppoa arvostella, kun ei tiedä kaikkia faktoja, mutta jokin ärsyttää. Itse tiedämme kuitenkin parhaiten, miksi teemme asiat niin kuin teemme. Kaikille ei myöskään voi kertoa omia asioitaan, vaikka he kommentoisivat mitä.

Haluaisin muistuttaa kaikkia olemaan ylpeitä itsestään juuri sellaisina kuin olemme. Tähän maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja juuri sinuakin tarvitaan. Mitä sitten, vaikka emme pystyisi pitämään kotia aina siistinä, emme seurustelisi tai unohtaisimme välillä tärkeitä tapaamisia. Olemme hyviä ja tarpeellisia silti. Olemme tärkeitä, vaikka välillä tuntuu, ettei kukaan välitä tai ketään ei kiinnosta asiamme.

Itsetunto-ongelmia on liian monella. Toivon teille kaikille oman itsetuntonne kanssa kamppaileville paljon kauniita ajatuksia itsestänne. Ette ole niin huonoja, rumia tai tarpeettomia kuin luulette. Olen myös kamppaillut näitten ongelmien kanssa, mutta tullut pitkän tien. Nyt voin sanoa pitäväni itsestäni. Kunpa te kaikki muutkin löytäisitte sisäisen kauneutenne, jonka jo muut näkevät!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä