Vanhuus käsi kädessä
Näin tänään erittäin ihastuttavan vanhan pariskunnan. Mies auttoi naisen bussista ulos, vaikka itselläänkin oli vaikeuksia liikkua. Nainen puolestaan auttoi miestään kävelemään eteenpäin ja johdatti oikeaan paikkaan, sillä miehellä oli mahdollisesti heikko näkö. Aivan ihanaa huomaavaisuutta luultavasti pitkän yhteisen taipaeen jälkeen. Minä oikein liikutuin!
Jäin pohtimaan, onko tällaista huomaavaisuutta ja aitoa toisesta välittämistä havaittavissa vielä omassa sukupolvessani. Kuinka ihanaa olisikaan, jos me kaikki huolehtisimme toisistamme niin kuin tämä ihastuttava pariskunta? Näkyykö välittäminen ja toisten kunnioitus nuoremmissa sukupolvissa eri tavalla kuin vanhemmissa?
Samalla haaveilin omasta tulevaisuudestani; olisi aivan ihanaa löytää puoliso, joka kunnioittaa, välittää ja rakastaa niin, että se näkyy myös arjen pienissä hetkissä. Kunpa joku pitäisi minusta huolta vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Kunpa voisin pitää huolta siitä toisesta silloinkin, kun on vaikeata.
Vaikka en sitä vuosikymmenten kestävää rakkautta löytäisikään, ennen kaikkea toivon eläväni onnellisena. Vastoinkäymisistä oppii; kunpa osaisin ne selättää ja iloita myös oppimastani. Vanhalta pariskunnalta opin, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä. Elämästä voi iloita ja antaa muille omastansa sen, minkä pystyy.
