Tiikerililja juhlii!

Ajattelin kirjoittaa tämän jutun jo aikaisemmin, mutta Lilyn päivityksen takia tämä tulee vasta nyt. Tiikerililjan elämää on voinut seurata jo yli kuukauden ajan! Seuraavaksi muistellaan vähän kulunutta kuukautta:

– Olen julkaissut 27 juttua eli lähes joka päivä.

– Juttuni ovat keränneet 30 tykkäystä, jotka ovat ilahduttaneet minua.

– Kommentteja on kertynyt 47, joista tosin osa on omiani. Näistä olen iloinnut valtavasti!

– Seuraajia palstani on saanut 4, joista olen riemuinnut erityisen paljon.

– Olen viettänyt lukemattomia tunteja lukien muiden kirjoituksia ja tehden omiani. Onneksi näitä ei ole laskettu!

– Palstani on päässyt uusien kuumien palstojen listalle. Kuinka jännittävää!

– Ainakin yksi jutuistani on ollut myös luetuimpien listalla.

Nyt on aika kiittää joka ikistä lukijaa, kommentoijaa ja tykkääjää sekä kaikkia kirjoittajia, joiden mahtavia juttuja olen päässyt lukemaan! Olen saanut viettää erityisen mukavaa kuukautta tutustuen bloggaukseen, oppien muiden jutuista uusia asioita ja nauraen teidän hauskoille oivalluksille. Arkeni on muuttunut siten, että katselen muita ihmisiä tarkemmin ja etsin hyviä jutun aiheita. Näen maailman aivan uusin silmin, kiitos bloggauksen! Nyt on aika aloitella uutta kuukautta uusin jutuin. Tehdään yhdessä seuraavasta kuukaudesta vielä kulunuttakin parempi Tiikerililjan elämää seuraten!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Flirttailun alkeet

Pieni flirtti piristää aina arkea. Flirttailu on kivaa ja sitä voi harrastaa melkein missä tahansa.

Tänään pohdin, mistä tietää, kun mies flirttailee sinulle. Olen aivan onneton huomaamaan arjen pientä flirttiä. Olen suorastaan sokea sille! Siksi kaipaisinkin apua pulmaani. Kertokaas, mistä huomaatte, kun miehet flirttailevat! Tarkoituksenani olisi tulla Suomen mestariksi flirttailussa tai siis ainakin oman elämäni sankariksi. 😉

Miksi tämä tuli mieleeni juuri tänään? No, luulen, että eräs kohtaaminen tänään sisälsi pientä flirttiä. Mutta mistä sen tietää? Luulenko vaan, että se tietynlainen hymy on flirttiä vai kuvittelenko liikoja? Jääkö suurin osa flirtistä huomaamatta? Kai sitä nyt muutamia flirttejä minäkin saan?

Seuraavaksi aion opetella myös itse flirttailemaan enemmän, olen aika ujo sen suhteen. Humalassa kyllä osaan, mutta kukapa humalassa haluaisi jatkuvasti olla. Etenemisestä kerron joskus lisää, jos sitä nimittäin tapahtuu.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään