Viimeisimmän juttuni kommenteista innostuneeni aloin pohtimaan ulkonäön merkitystä parinvalinnassa. Kukapa voisi väittää, että ulkonäkö ei merkitse yhtään tutustuessa uusiin ihmisiin. Mielenkiinto herää kohdatessamme komeita, kauniita, seksikkäitä ja/tai persoonallisia ihmisiä.

Kuinka tärkeää se ulkonäkö loppujen lopuksi onkaan? Jääkö moneen mielenkiintoiseen, ihanaan ja huomaavaiseen ihmiseen tutustumatta, koska hän ei ole ”tyyppiämme.” Jos näin on, on mielestäni sääli, että arvotamme ulkonäön niin tärkeäksi. Enhän minäkään ole kaunein, täydellisen vartalon omaava ja upein ilmestys. Tarkoittaako tämä siis sitä, että miehet eivät huomioi minua ulkonäön ollessa epätäydellinen? (Älkää ottako tätä siten, että kokisin olevani ruma.) Eihän kaikkien miesten tietenkään tarvitsekaan minua huomioida, ja miksi pitäisikään, mutta jääkö johonkin mielenkiintoiseen ihmiseen tutustuminen ulkonäön jalkoihin.

Samalla kun ulkonäöstä puhutaan, voisin kertoa omasta miesmaustani. Huomioni kiinnittyy yleensä persoonallisiin tyyppeihin. Pitkät hiukset ja rento pukeutuminen sekä sopusuhtainen vartalo saavat minut kiinnostumaan. Tosin on myönnettävä, että olen ollut kiinnostunut hyvin erilaisista miehistä. On ollut pitkää, pätkää, laihaa, miehekkäämpää, lyhythiuksista, pitkähiuksista… Miesmakuni on siis vaihdellut iän karttuessa paljonkin. Ulkonäköä tärkeämpänä olen aina pitänyt suurta sydäntä, huumorintajua ja yllätyksellisyyttä. Minun sydämen voi valloittaa siis minkä näköinen mies tahansa, kunhan luonne on kohdallaan.

Kuinka paljon se ulkonäkö kertoo ihmisestä? Voiko ulkonäköänsä muokata niin, että se kuvastaa luonnetta paremmin? Voiko ulkoisesti epämiellyttävä ihminen olla mielenkiintoinen ja seurustelisitko ihmisen kanssa, joka ei miellytä silmää? Näitä Tiikerililja pohtii tänään.