Jalkaleikkauksen jälkeen on tullut kuultua kaikenlaista tuntemattomilta ihmisiltä, kun olen reippaasti lähtenyt kotoa kyynärsauvojen kanssa liikkeelle.

     ”Kato toinen invalidi!” Huudahti vanhempi mieshenkilö, kun bussiin nousin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen jälkeen vertailtiin, kuinka paljon rautaa jalkamme sisältävät.

     ”Oho, ootko kaatunu? Mitä sulle on käynyt?” Myöskin bussissa kuultua…

     ”Oho, invalidikin pääsee tien yli ennen kuin valot vaihtuu punaisiksi! Jos oisit vähän vanhempi, et ois varmaan ehtinyt!” Eräs nainen kääntyi tuijottamaan taannoin, kun ylitin tietä. Mitäköhän mahtoi ajatella, kun tällaisia päästi suustaan. 😀

      ”Pärjäät sä varmasti noitten keppien kanssa?” Joku suloinen kaupan kassa kyseli huolissaan, kun ensimmäisiä kertoja kävin kaupassa. Hänellä oli aikaa vielä kysellä, mitä minulle oli tapahtunut ja toivotteli paranemisia.

Hauska huomata, miten ihmiset reagoivat, kun ihminen on jotenkin massasta poikkeava. Tosi monien on pakko saada kommentoida jotain aivan tuntemattomille. Aluksi pohdinkin, että muutuinko helpommin lähestyttävämmäksi, kun sain kepit. Ehkäpä en ole enää niin pelottava ;D

Onhan tästä hyötyäkin. Ovet aukeavat kuin itsestään ja bussikuskit odottavat että pääsen istumaan. Täydessä ratikassa tarjotaan istumapaikkaa ja hymyjä tulee paljon enemmän. Mikäs tässä eduista nauttiessa.

Huomaan nykyään ihmisten ilmeistä, koska he aikovat kysyä, mitä minulle on tapahtunut. Tänään jo mainitsin tutulleni, että tiesin, mitä olet sanomassa. Tästäkö ihmiset hämmentyvät!

Tuttujen kommentteja olisikin sitten pidempi lista kerrottavana. Ehkäpä palaan niihin vielä! 🙂