Syömisen vaikeudesta

Syöminen, se on niin vaikeaa. Helposti tulee syötyä liikaa, liian vähän, vääränlaista ruokaa, liian harvoin tai liian usein. Kuulostaako tutulta? Syömisen yksi suurimmista ongelmista on se, että ihmisen on pakko syödä, mutta terveellisen ruuan valitseminen tuottaa ahdistusta. Ainakin minulle.

Suuri ongelma syömisen suhteen on minulle se, että elän epäsäännöllistä elämää. 3-vuorotyö ja säännöllinen ateriarytmi ei vain tunnu sopivan yhteen, puhumattakaan vapaa-aikani epäsäännöllisyydestä. Miten epäsäännölliseen elämään voi yhdistää säännöllisen syömisen? Toisinaan tuntuu, että on jatkuvasti nälkä, vaikka söisi koko ajan. Sitten tulee päivä, kun ruoka ei maistukaan, vaikka viimeisestä ateriasta on kulunut jo tunteja.

Mitä sille lautaselle sitten pitäisi laittaa? Pitäisi välttää hiilihydraatteja, lisätä proteiinia ja syödä terveellistä rasvaa. Toisaalta voisi suosia raakaruokaa, syödä paljon kasviksia, mutta entä hedelmät. Toiset vannovat maitotuotteiden terveellisyyteen, toisten mielestä niitä ei pitäisi syödä ollenkaan. Entäpä sitten liha? Onko se terveellistä vai ei? Kalaahan kai edelleenkin pitäisi syödä, vaikka ne ympäristömyrkyt… Haluanhan minäkin syödä terveellistä, ekologista ja maukasta ruokaa. Mutta mitä se sitten tarkoittaa käytännössä?

2013-03-17_18.02.29.jpg

Ohjeita syömiseen riittää. Niitä saa netistä, lehdistä, telkkarista ja kirjoista jo kyllästymiseen asti. Terveellinen syöminen ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen juttu, sillä olemme yksilöitä. Toiselle sopii maito, toiselle ei. Toinen haluaa joka aamu puuroa, toinen ei voisi edes kuvitella syövänsä sitä. Ja sitten on vielä ne mieliteot ja vääränlainen ruoka. Kukapa voisi väittää jokapäiväistä karkkipussia terveelliseksi, mutta silti toiset sellaisen syövät. Mutta onko siinäkään mitään pahaa. Ei meidän kaikkien tarvitse näyttää timmeiltä ja hoikilta. Toisille riittää, että elämä maistuu makealta muutamasta ylimääräisestä kilosta huolimatta. Sen pitäisi olla ihan ok.

Vaikka syöminen ahdistaakin silloin tällöin, haluan kuitenkin ottaa rennosti sen suhteen. En varmastikaan syö kaikkien sääntöjen mukaan, mutta ei minun kai tarvitsekaan. Pääasia on, että osaan olla tyytyväinen itseeni ja koen itseni terveeksi. Kiinnostaisi kuulla suhteestanne ruokaan ja syömiseen. Mikä ahdistaa vai ahdistaako mikään? Vinkkejä säännöllisempään ateriarytmiin otetaan myös vastaan! Tulossa on myös juttu tämän hetken suosikkiraaka-aineistani, joten pysykäähän kuulolla!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Liikunta