Sota wokea vastaan uhkaa jo akateemista vapautta

Kun luin Jani Kaaron tuoreimman Yle-kolumnin woken vaaroista, tulin jälleen ajatelleeksi, miten alkeellista keskustelu termistä Suomessa on ja miten huonosti kirjoittajat tuntevat aiheen kansainvälistä kontekstia.

Suomessa tyydytään maalaamaan uhkakuvia siitä, miten ankarat woke-soturit haluavat viedä hyvien ihmisten työpaikat, mutta harva tietää tai haluaa puhua siitä, miten vaarallinen ilmiö woken vastainen sota Euroopassa tällä hetkellä on.

Tara John avaa CNN:n jutussaan monipuolisesti ongelman laajuutta.

Esimerkiksi Britanniassa konservatiivipuolue on syyttänyt lukuisia kulttuurisia instituutioita ja tutkijoita ”woke-liikkeen” tukemisesta. Pääministeri Boris Johnsonin edustaja syytti hiljattain hyväntekeväisyysjärjestöä siitä, että se yrittää vähätellä Winston Churchillin sodanaikaisia saavutuksia, sillä järjestö oli muuttanut nimensä Winston Churchill Memorial Trustista The Churchill Fellowshipiksi. Järjestö oli myös tuonut esiin, etteivät Churchillin näkemykset rodusta olisi tänä päivänä hyväksyttäviä.

Konservatiivipuolueen puheenjohtaja Oliver Dowden onkin varoittanut kulttuurijärjestöjä suoraan: ”Go too woke, risk going broke.” Eli jos olet liian woke, saatat päätyä pennittömäksi. Hallituksen rahahanat voivat siis ehtyä, jos nostat yhdenvertaisuusteemoja liikaa esille.

Woke on konservatiivien luoma uhkakuva

”Kulttuurisotia ei oteta täällä vakavasti, koska niiden merkitystä ei ymmärretä”, kirjoittaa Nesrine Malik The Guardianissa.

Nesrine muistuttaa, että jos hallitus luo pelottavan mielikuvan siitä, että tavallisten ihmisten elämäntapa on uhattuna – kuten tässä tapauksessa woke-ilmiön myötä –, ihmisten mielessä se voi muovaantua peloksi toimeentulosta, koulupaikoista ja terveydenhuollosta.

Vastapuolen käsissä woke typistyy käsittämättömiksi vaatimuksiksi siitä, miten vanhoja televisiosarjoja tai kirjoja pitää sensuroida tai miten ihmisiltä vaaditaan liian korrektia käytöstä. Tällöin on hyvin ymmärrettävää, että tavallinen ihminen alkaa mieltää woken typeräksi ja vaaralliseksi ilmiöksi.

Britanniassa kyse on kuitenkin paljon vakavammista asioista: esimerkiksi akateemisten instituutioiden ja museoiden rahoituksen eväämisestä sekä BBC:n rekrytointeihin puuttumista.

”Euroopassa woke kuvaa usein mitä hyvänsä sosiaalista liikehdintää, jota tietty maa pelkää kaikkein eniten. Siitä on tullut helppo tapa väheksyä noita liikkeitä: kun niitä kutsutaan ’wokeiksi’, niitä kutsutaan amerikkalaisiksi, jolloin voidaan sanoa, etteivät ne kuulu Eurooppaan”, kirjoittaa James McAuley The Nationissa.

Tutkijat noitavainon kohteena

Wokesta on tullut kirosana myös Ranskassa. Presidentti Emmanuel Macronin tasa-arvoministeri Elizabeth Moreno sanoi toukokuussa 2021, että ”woke-kulttuuri on vaarallinen, eikä sitä pitäisi tuoda Ranskaan.” Myös Macron itse on maalaillut julkisesti wokeen liittyviä uhkakuvia.

Vuoden 2020 terroristi-iskujen jälkeen useita vasemmistolaisia tutkijoita alettiin syyttää islamistiterroristien tukemisesta ja siitä, että he kylvävät yliopistoihin vihaa valkoisia ihmisiä ja Ranskaa kohtaan – siis ovat liian ”woke”.

Wokesta on tullut termi, jonka varjolla tutkijoita, akateemikkoja ja ihmisoikeusaktivisteja yritetään vaientaa, CNN:n Tara John kirjoittaa.

”Kyseessä on noitavaino niitä kohtaan, jotka kyseenalaistavat status quon. Sen sijaan että syrjintään, rodulliseen profilointiin ja Ranskan kolonialistiseen historiaan liittyviä ongelmia yritettäisiin ratkoa, tutkijoita pidetään uhkana niin sanotuille republikaanisille arvoille”, sanoo tohtorikoulutettava Rim-Sarah Alouane  CNN:n jutussa.

Myös muualla Euroopassa ”woke-ilmiötä” on yritetty torjua ankarasti: esimerkiksi Unkarissa sukupuolentutkimus on jo oppiaineena kielletty.

Anti-woke on poliittista peliä

Sodasta wokea vastaan on tullut poliittinen työkalu, jolla konservatiivit kahmivat kansan kannatusta ja hyväksyntää.

Se on johtanut myös koulujen toiminnan rajoittamiseen. Britannian tasa-arvoministeri Kemi Badenoch totesi vuonna 2020, että ”koulu, joka opettaa kriittistä rotuteoriaa faktana tai edistää tietynlaisia poliittisia näkemyksiä, kuten poliisin rahoituksen vähentämistä, tarjoamatta myös vastakkaista näkökantaa, rikkoo lakia.”

Brittiläinen The National Trust -järjestö joutui konservatiivipoliitikkojen silmätikuksi nostettuaan esiin maan kolonialistista historiaa. Hallitus myös kieltäytyi nimittämästä uudelleen brittimuseon luottamustehtävissä työskennellyttä henkilöä, joka on esittänyt dekolonisaation opetusta opetusohjelmaan. Brittiläinen museoalan järjestö onkin puhunut pelon ilmapiiristä, josta museoalan työntekijät joutuvat kärsimään.

Se, että naisten, vähemmistöjen ja muiden heikko-osaisten ongelmien esiin nostaminen vääristetään vaaralliseksi woke-ilmiöksi, joka on vain eliitin puuhastelua, aiheuttaa todellisia riskejä alisteisessa asemassa oleville ihmisille ja tukahduttaa keskustelun rakenteellisista ongelmista.

Tutkijat muistuttavat, että liian ankara anti-woke-puhe voi johtaa myös nuorten äänestäjien menettämiseen.

Jopa Winston Churchillin 73-vuotias lapsenlapsi Nicholas Soames piti kohua Churchill Trustin nimen vaihtamisen ympärillä ”säälittävänä ja surullisena.”

Cis-miesten kanselointifantasiat

Tätä taustaa vasten Jani Kaaron kolumni on surkuhupaisaa luettavaa. Kaaro kiinnittää kolumnissaan huomiota siihen, että ”woke-ilmiön” seurauksena ihmisiä on irtisanottu heikoin perustein.

Toimittaja James McAuley huomauttaa The Nationissa, ettei niin sanottu cancel-kulttuuri – josta Kaarokin näyttää puhuvan – ole seurausta woke-ilmiöstä vaan pikemminkin internetin toimintalogiikasta. Yksi lähtee myllyttämään ja muut seuraavat.

”Woke ei välttämättä viittaa julkiseen häpäisyyn: se merkitsee pikemminkin näkökulman ja käytöksen muuttamista. Kun näitä termejä (wokea ja cancel-kulttuuria) käytetään synonyymisinä, sillä voidaan kätevästi tukahduttaa keskustelu rodusta ja epätasa-arvosta”, hän kirjoittaa.

McAuley kiinnittää huomiota myös siihen, että niin sanottuja ”kanselointitapauksia” on Euroopassa hyvin vähän verrattuna Yhdysvaltoihin. Euroopassa ollaan myös jäljessä yhdenvertaisuuskeskustelussa, jota käydään rapakon takana paljon aktiivisemmin.

”Eurooppa on kuitenkin ryhtynyt täyttä häkää anti-woke-linjalle, vaikka täällä hädin tuskin edes on woke-ilmiötä, jota vastaan taistella”, McAuley jatkaa.

Miksen muka saa kommentoida?

Eurooppalaiset tuntuvat olevan haluttomia keskustelemaan rakenteellisesta syrjinnästä.

Siksi joudumme lukemaan Ylen sivuilta älykkyyttämme aliarvioivia cis-sukupuolisten valkoisten miesten kirjoittamia kolumneja, joissa kolumnisti fantasioi itseensä kohdistuvasta kanseloinnista ja ihmettelee, miksei hänellä muka olisi oikeus arvostella vähemmistöjä.

Kaaro kysyy vilpittömästi, eikö ole ihan sama asia, jos me arvostelemme alkuperäiskansan kulttuuria kuin jos alkuperäiskansan jäsen arvostelisi meidän kulttuuriamme.

”En millään pääse sinuiksi sellaisen ajatuksen kanssa, että joku ei voisi kommentoida toisen ihmisryhmän asioita, koska kommentoija on ’väärässä positiossa’”, Kaaro kirjoittaa.

Kuten Kaaro tietää, kyse on siitä, että jos käsitellään vähemmistöön liittyvää epäkohtaa, on viisasta ottaa kyseinen vähemmistö mukaan keskusteluun. Muuten tullaan puhuneeksi vähemmistön yli. On mautonta, jos miljonääri kritisoi köyhää siitä, ettei tämä yritä riittävästi, tai jos kohduton ihminen selittää synnyttäneelle, miltä synnytyskivut tuntuvat.

Taistelu wokesta on taistelua historiasta

Ironisen tilanteesta tekee se, että juuri ne, jotka ovat huolestuneita sananvapautensa kaventumisesta, saavat käyttää sananvapauttaan erittäin laajasti.

Siitä on esimerkki myös Jani Kaaron kolumni. Hän kritisoi woke-ilmiötä jostain, mitä se ei ole, eikä kontekstualisoi vähemmistöjen oikeuksiin liittyvää keskustelua lainkaan.

Siinä missä suomalaiset (cis-miehet) kauhistelevat woke-kulttuurin uhreja, muualla Euroopassa tutkijat ja vähemmistöt saavat jo tuntea anti-woke-sodan seuraukset nahoissaan uhkailuna, väkivaltana ja rahoituksen eväämisenä.

”Taistelu wokesta on myös taistelua yhteiskunnan historiasta – siitä, miten sitä kirjoitetaan, mitä sitä opetetaan ja miten se ymmärretään”, kirjoittaa James McAuley The Nationissa.

Hänen mukaansa onkin kyse siitä, että osa ihmisistä kokee oman merkityksellisyytensä vähenevän. Siksi he pitävät wokea vaarallisena.

Odotan päivää, jolloin Suomessakin päästäisiin puhumaan siitä, miksi eurooppalaiset ovat niin herkkähipiäisiä syrjinnän ja rasismin suhteen, vaikka niitä ei tarvitse tuoda Amerikasta asti – ne ovat aina olleet täällä.

puheenaiheet ajattelin-tanaan uutiset-ja-yhteiskunta tasa-arvo
Kommentit (2)
  1. Loistava kirjoitus.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *