Huhhuh mikä setti eilen! Kaspar Hauser ylitti kyllä kaikki odotukset ja olin nukkumaan mennessäkin vielä hymy huulessa. Mutta ennen kun palataan eilisiltaan on pakko mainita aamusta. Päätin kuun alussa, että tavoitteena olisi nukkua joka yö vähintään kuusi tuntia. No päätinkin sitten repäistä ja nukkua ruhtinaalliset kahdeksan! Oli ihanaa herätä, kunnes huomasin, että eihän mulla olekaan aamupalaa jääkaapissa. Ei hätä eikä mikään, voisin kipasta kaupassa matkalla töihin. Hupskeikkaa kauppa aukeaakin kello 9 (siis mikä ihme ruokakauppa aukeaa vasta tollon?). Päivä pelastui, kun Haagan torilla näkyikin yksi pikkuruinen torikahvila. Ai että oli ihanaa juoda kahvia ja syödä croissanttia ulkona auringossa. Pitää alkaa käymään useammin.

Mutta siis takaisin eiliseen. Kuten hehkutin viimeksi, oli luvassa kehuttu Kaspar Hauser, mitä on odotettu tässä pari kuukautta, kun joka paikasta kuuluu ylistäviä kommentteja. Vähän pelotti, että mitä jos se ei vastaakaan mun odotuksia. Oli kyllä muuten ihan turha pelko. Kaspar Hauser oli samaan aikaan yllättävä ja niin arkinen, raju ja rauhallinen, vitsikäs ja masentava. Kaikki kolme näyttelijää veti täysillä ja koko setti oli kuorutettu niin visuaalisesti, että tuntuu toisen katselukerran olevan välttämätön kaiken ymmärtämiseksi.

Hauskinta oli huomata kuinka Kaspar Hauser tuki kesäkuun teemaa. Kuinka hidastaminen on tärkeää ja kaikki ei voi olla suorittamista. Välillä kohtaukset osui niin nappiin, että rupes oikein hävettämään oma käytös. Parasta oli se, että vaikka nauroin vedet silmissä koko näytelmän ajan, käsitteli se monia vaikeita asioita. Herätti paljon ajatuksia ja menee varmaan viikkoja ennen kuin kaikki on käsitelty.

Joten kaksi suositusta: torikahvilat ja Kaspar Hauser. 

iv