Fitnessmörkö

Mitä lähemmäksi kesää mennään, sitä suurempi stressi kaveripiirissäni tuntuu olevan kesäkuntoon pääsemisestä. On tuhatta eri sovellusta puhelimessa, johon merkataan gramman tarkkuudella kaikki syöty. Sitten stressataan ja panikoidaan, että jos me nyt mennään kahville, niin joudun juoksemaan tunnin, että saan kulutettua kahvin kalorit. Ainoat sallitut ruoat tuntuu olevan avokado, parsakaali ja maustamaton lohi. Kaikesta muusta lihoo välittömästi sata kiloa ja ei ole hyvä kyllä nyt.

Mulle itselleni ruoka on herkästi stressitekijä. Kun on koko ikänsä ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen, niitä laihdutusvinkkejä on kyllä kuultu. Sitten kun kaikki sanoo vastakkaisia asioita, toisen mukaan pitää vältellä rasvaa, toinen käskee syödä rasvaa, ja sitten kun niitä kommentteja satelee joka puolelta. Älä syö noin, kun sun pitää syödä näin ja näin, jos sä haluat laihtua. Et sä voi ottaa tuota, siinä on näin paljon kaloreita. Syö sitten tuo, jos haluat lihoa. Se on aivan helvetin raskasta, henkisesti.

En tykkää avokadosta. Kyllä se menee jossain salaatin osana tai jonkun leivän välissä tai vaikka smoothiessa. Avokadosta tehty suklaamousse on hyvää. Mutta en vaan välitä avokadosta, mieluummin otan salaatin ilman avokadoa kuin sen kanssa. Mulla meni tosi pitkään päästä yli siitä ajatuksesta, että avokadot on avain laihtumiseen. Avokadoja PITÄÄ syödä, jotta laihtuu. Parsakaalin kanssa oli sama juttu. Se ei sovi mulle ollenkaan, mutta pakko syödä sitäkin, että laihtuu.

Nyt oon tietoisesti päättänyt keskittyä siihen, että en kuuntele kenenkään ruokakommentteja. Mun olo on paljon parempi, kun pidän itse silleen suurpiirteisesti silmällä mitä syön. Yritän saada monipuolisesti ja tasapainoisesti rasvoja, hiilareita ja proteiinia, mutta voin silloin tällöin ostaa vaikka jäätelön, syödä kahvilassa muffinssin tai käydä baarissa. Se henkinen puoli on paljon paremmassa jamassa ilman tyhmiä ihmisiä kommentteineen.

Ja tyhmistä ihmisistä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, eli fitnessmöröksi muuttuneeseen kaveriini. Kaverin uusi aluevaltaus on nimittäin läskivitsit ja tässä yhteydessä läskiä tarkoitetaan siis kenellä tahansa muulla, jolla ei ole bikinifitnessiin soveltuvaa kroppaa. Mulla on hyvä huumorintaju, mutta en ymmärrä ulkonäköön kohdistuvaa ilkeilyä, oli kohde sitten laiha, lihava, pitkä, lyhyt, tumma tai vaalea. Kaveri jakaa Facebookissa usein sellaisia ”motivaatiokuvia”, joissa esimerkiksi kerrotaan, että nainen ei muista, vaikka sitä kutsuisi miljoona kertaa kauniiksi, mutta jos naista kutsuu kerrankin läskiksi, se muistaa sen aina, sillä norsut eivät ikinä unohda. Lisäksi läskiä kaveria ei kannata koskaan aliarvioida, sillä jonain päivänä sama läski voi pelastaa henkesi. Kuvituksena on kuva zombieapokalypsista, missä voi syödä läskin kaverin tai valaa sen rasvasta kynttilöitä, tai kuva, jossa karhu jahtaa laihaa ja lihavaa ihmistä. Don’t hate fatties, they might save your life.

Eräs meidän yhteisistä tutuista oli julkaissut FB:ssa tämän kuvan Selena Gomezista, että siinä on kaunis nainen. Kaverini kommentoi kuvan alle välittömästi, että muija on kyllä hirveä läski, hän ei ymmärrä miten sä voit pitää tuota otusta kauniina? Kun kuvan alle kertyi muiden ihmetteleviä kommentteja, että millähän mittarilla tämä nainen on läski, ihan normaalipainoiselta näyttää, niin kaveri kommentoi takaisin: Jaha, siellä taas joku läski yrittää puolustella olemassaoloaan 😀 😀 😀

No miksei se läski saisi puolustaa olemassaoloaan? Mua henkilökohtaisesti ärsyttää aivan helvetisti se mielikuva, mikä ihmisillä on ei-fitnesskroppaisista tytöistä. Ne on laiskoja, eikä treenaa ja jos sattuu vielä olemaan lihava, niin ainoa liikunta on sohvan ja jääkaapin välillä lyllerrys. Lisäksi lihavat ihmiset ei voi mitenkään syödä terveellisesti, vaan ne puputtaa jotain einespaskaa, karkkia, sipsejä ja kokista kymmeniä kiloja päivässä. Lihavat ihmiset on myös jatkuvasti sairaita ja kustantaa veronmaksajille miljoonia euroja vuodessa.

Ei, ei, ei, ei ja EI.
Iso osa lihavista ihmisistä ei sairastele sen enempää kuin laihakaan ihminen, ne on vain lihavampia. Flunssaa tulee kaikille ja sairauksista esimerkiksi syöpä on sellainen, joka ei kovin tarkasti katsele, että tuleeko lapselle vai aikuiselle, lihavalle vai laihalle. Tietysti esimerkiksi tupakointi altistaa tietyille syöville, mutta on niitä terveitä tupakoitsijoita ja alkoholistejakin.

Jos saisin ihan kenen tahansa julkkiksen vartalon itselleni, valitsisin Kat Denningsin kropan. Tämäkin on kaverini mittapuulla aivan kaamea läski, mutta mun mielestä tuo vartalo on kaunis. Koenkin aina ihan kamalaa vartalokateutta katsellessani Tyhjätaskuja 😀 Bodatut fitnessvartalot eivät ole mun ihannevartalomalleja ja en haluaisi itselleni niin treenattua vartaloa, mutta mulle on ihan sama, mikäli joku muu tahtoo itselleen sellaisen.

Okei, sellaista ihmistä ei varmaan olekaan, joka ei ikinä ajattelisi itsekseen, että ”Hyi kauhea, en haluaisi olla tuonnäköinen / onneksi mä en näytä tuolta.” Mutta jutun juju onkin siinä, että päänsä sisällä voi olla mitä mieltä tahansa. Sen verran pitää olla kuitenkin käytöstapoja, ettei mene laukomaan mielipiteitä toisen naamaan, ellei ole mitään hyvää sanottavaa.

Hyvinvointi Ystävät ja perhe Hyvä olo Ajattelin tänään

Miksi olen sinkku

MeNaiset haastatteli sinkkunaisia ja julkaisivat listan 27 asiaa, joita sinkkukaverisi tahtoo sinun tietävän.

Komppaan vahvasti etenkin ensimmäistä viittä kohtaa.

1. ”Älä ajattele, että kaikki vastaantulevat miehet ovat minulle potentiaalisia kumppaneita. Eivät ne ole. Eikä tarvitsekaan olla.”

2. ”Minulla ei ole mitään tarvetta tai pakkoa ’laskea rimaa’ tai ’joustaa kriteereistä’, jotta saisin jonkun, kenet tahansa, parisuhteeseen kanssani.”

3. ”Elämäni ei ole mitään vailla. Elämä voi olla todella onnellista ilman parisuhdetta.”

4. ”Loputon suhteen tuputtaminen ei kannata. Etsin itse kumppanini.”

5. Kaikki voisivat unohtaa seuraavat kysymykset: Miten voit olla yhä sinkku? Miksi et seurustele? Eikö sinua kukaan halua? Harva sinkku kysyy varatulta, että minkä ihmeen takia sinä seurustelet.”

Monestihan ihmiset tuntuu ajattelevan, että jos on sinkku, niin on pakko olla jotain vialla.

Sä olet liian nirso.
Sä olet liian ruma.
Sä olet luonteeltasi kamala ihminen.
Sä vaadit mahdottomia.

ja niin edelleen.

Myönnetään, on sitä joskus itsekin tultu ajateltua, että onko asia tosiaan noin. Mutta ei se ole. Jos nirsoutta tai mahdottomuutta on edellyttää mieheltä ”normaalielämää”, eli sillä olisi työ-/opiskelupaikka, jotain suunnitelmia elämälleen, harrastuksia ja sosiaalista elämää parisuhteen ulkopuolella, sekä halukkuutta perustaa perhe, niin ollaan sitten mahdottoman nirsoja. Eläinrakkauskin on plussaa. Kavereiden paritusyrityksiä onkin aiemmin käsitelty täällä.

Sinkkuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi jotenkin epätoivoinen tai ylipäätään edes sitä, että sinkulla olisi joku velvollisuus tarttua ensimmäiseen vastaantulevaan ihmiseen, jotta silläkin olisi joku. Sinkkuelämä ei myöskään tarkoita sitä, että elämässä olisi joku perustavanlaatuinen vika, että siitä puuttuisi jotain olennaista. Oma elämäni on rehellisesti sanottuna todella hyvää, myös ilman sitä miestä. Vastaavasti taas jotkut seurustelevista kavereistani ovat hyvin läheisriippuvaisia tai melkein täysin miehen avun varassa. Mies esimerkiksi käy kaupassa ja hoitaa verkkopankkiasioinnit. Tuota jälkimmäistä en ymmärrä, että miksei niitä omia raha-asioita voi hoitaa itse? Jos suhde menee poikki, eikä kolmekymppisenä osaa käydä kaupassa, maksaa laskuja, pestä pyykkiä tai ylipäätään olla yksin, jossain on jotain todella pahasti vialla.

Tulin siihen tulokseen, että mä olen sinkku siksi, että mulla ei ole mikään kiire vakiintua. Totta kai se olisi kiva vakiintua ja löytää joku ihana mies, jonka kanssa tehdä lapsia ja olla onnellinen, mutta ei mulla ole vielä epätoivo tämän asian suhteen. En myöskään tarvitse miestä vain siihen vierelle huolehtimaan, pitämään kädestä tai pyörittämään arkeani. Ei ole mitään sellaista fiilistä, että sinkkuna on ihan kamalaa, pakko saada mies, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Katsotaan sitten lähempänä kolmeaviittä, koska to-do -listallani on edelleen ”Äidiksi viimeistään 35-vuotiaana.” (aiemmin se oli 30-v. mutta koska se juna alkaa mennä jo, tavoite on hiljaa hivutettu viisi vuotta ylemmäs.)

Totta kai mun biologinen kello huutaa kovaan ääneen, että tee heti lapsia, heti äidiksi, minäkin haluanhaluanhaluanhaluan vauvan heti, sanoin HETI! Vauvoja tänne nythetipaikalla!, mutta onneksi oon hyvä torkuttamaan kelloja 😉
Tämäkään ajatus ei ahdista niin paljoa, että olisi pakko ottaa ensimmäinen vastaantuleva mies ja tehdä sen kanssa vauvoja. Mulla on aina ollut ajatus, että haluan tehdä lapset hyvään parisuhteeseen, toivottuina ja niin, että isäkin on läsnä. En halua yrittää korjata huonoa parisuhdetta lapsilla, enkä roikkua surkeassa suhteessa vain siksi, että meillä on lapsia, tai haluaisin itse lapsia.

Koska haluan lapsia, se on mulle yksi kriteeri miesvalinnassa. Haluan, että mieskin haluaa lapsia. Naisella kuitenkin tulee jossain vaiheessa raja vastaan, joten en halua roikkua turhaan sellaisessa suhteessa, jossa lapsiaihe on luokkaa ”Noemmätiiäkatotaanehkäjoskustässäkai…”
Ei sitä heti tarvitse päättää, että ens viikolla aletaan yrittämään, mutta kuitenkin niin, että jos molemmat on sitä mieltä, että tästä suhteesta tulee jotain, niin sitten vois niitä lapsiakin yrittää.

Enkä toki oo ensimmäisillä treffeillä tenttaamassa, että haluatko sä lapsia 😀 Enkä mieti sitäkään, että menisinkö mä tuon kanssa naimisiin ja tekisinkö mä tuon kanssa lapsia. Ensimmäisillä treffeillä mietin, että haluanko mä nähdä tuon tyypin uudelleen. Sitten jos asiat tuntuu sujuvan ja kemiat kohtaavan, niin kyllä se lapsikortti sieltä jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi.

Suhteet Oma elämä Parisuhde Ajattelin tänään