Kylläpäs tänään kirjoituttaa. Varmaankin siksi, kun kerrankin on aikaa. Sain kouluhommiin pari päivää vapautta ja huominen on aikatauluvapaampi päivä. Siksi varmaan tulee nyt kukuttua yötä myöten vaikkakin nukkumaanmenoaika on säännöllistynyt normaalisti kymmeneksi.
Koska on yö niin tähän väliin sopii kertoa pieniä kummajuttuja. Tavallaan kiehtoo ajatus siitä, että huolehtiiko minusta joku vai kuulenko itse itseni unessa ja alitajunta herättää. Tai vaistot. Silloin kun tapahtuu jotain hämyistä niin koetan kyllä järkiperäisesti keksiä selityksiä. Toisaalta uugibuugi on paljon hauskemman ja jännemmän kuuloista.
Eli asiaan hieman matkan päästä, eli menneisyydestä. Mistäs muualtakaan. Minulla oli siis aikaisemmin kolme kissaa. Kaksi tyttöä, sisarukset ja nuorimpana poika. Niillä oli oma hierarkiansa nukkuma hommissa. Pienempi tytöistä nukkui melkeinpä koko elämänsä poskeani vasten. Jos käänsin kylkeä oli hänenkin siirryttävä puolelta toiselle. Pikkaraisen elämäntehtävä oli nukuttajan rooli. Joskus tosin se rituaali kesti ja kesti ja olisin toivonut hieman nopeampaa tahtia. Joskus taas, kun tuli nukuttua huonosti niin rampattua vessassa ja milloin missäkin, joutui reppana aina aloittamaan alusta. Kerran sillä meni kuitenkin hermot ja juuri kun olin nousemassa ties monennetta kertaa ylös, tarrasi se pikkuisella tassullaan ja kynsillä päästä kiinni. Sinä et lähde enää mihinkään vaan nyt nukutaan. Alkoi naurattamaan ja paremman mielen kanssa sainkin unen päästä helpommin kiinni.

Toisen tyttökissan paikka oli joko kyljen tai selän päällä. Siihen se tuli makaamaan hetkeksi ja valui sitten rauhallisempaan kohtaan viereeni. Sen tehtävänä oli herättää. Joskus hämmästyin suuresti ymmärrystä kellon ajoista. Aamuvuoron jälkeen ensimmäisenä lomapäivänä saattoi herättää viideltä. Kerroin, että nyt ollaan lomalla, joten nukutaan huomenna vähän pitempään. Herätti sitten seuraavana aamuna puoli seitsemän. Totesin, että, jos ihan pikkasen vielä pitempään. Seuraavana aamuna herättiin vasta puoli kymmenen. ja se oli liian myöhäinen herätys. Päivä meni hieman hukkaan. Puolileikilläni motkotin, että eihän me voida koko päivää nukkua. Säädetään vielä kelloa. Sitten päästiin rytmiin. Puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä hoitui sitten loppu loma. Käsittämätöntä. Piti vain synkronoida kissa oikeaan aikaan ja homma toimi. Joskus lipsahduksia sattui suuntaan, jos toiseen, mutta sattuu niitä meille jokaiselle. Vanhuksena sattui niin, että puhelin oli unohtunut laukkuun jonnekin eteiseen, eikä kumpikaan meistä kuullut sitä. Nukuin pommiin ja tokaisin kissalleni, että miksi sä et herättänyt. Kisu rukka otti sen verran nokkiinsa velvollisuuksiensa mönkään menosta huonon kuulonsa takia, että päätti herättää minut seuraavana aamuna tuntia aikaisemmin. Toiselle herätyshommat taisivat olla kunnia-asia.

Poikakissan paikka oli jalkopäässä. Se osallistui aina rituaaliin nukutushommissa osallistumalla rinkiin. Ja kun näytti siltä, että se ruokkiva kasa alkaa pikkuhiljaa nukahtamaan, meni se ikkunalle vahtimaan taloa. Eräs kesäinen yö tuli valtava hälytys. Miu mau mouh! Nyt kaikki paikalle ja vähän äkkiä. Mamma tule nyt herran tähden katsomaan. Ikkunasta oli päässyt jokin ötökkä sisälle ja poika hälytti sitä katsomaan. Tutkin ötökän raatoa. Kuollut. Hyökkäys estetty. Kiitin kisuani ripeästä ja urheasta toiminnasta ja painelin jatkamaan unia.

Hierarkia toimi loppuvuosina niin, että ensin lähti muille niityille kirmailemaan pienin. Eli poskipaikka vapautui jonossa seuraavalle ja poika otti kylkipaikan. Sitten meni toinen tyttö kissa ja loppuajan sai poika nukkua naamani vieressä, joskus päällä, joskus persaus poskessa. Ei se niin tarkkaa hänellä ollut, kunhan oli samalla tasolla pääni kanssa ja kasvojen puolella.

Keskimmäisen kissan herätyshommelit olivat kuitenkin erikoiset. Se selkeästi valvoi vointiani ja teki sitä myös hereillä ollessani. Jos olin kipeä niin se ajoi muut pois ja pötkötti vieressä vahtimassa. Ruokinta-automaatti/palvelija on saatava kuntoon, että palvelu pelaa jatkossakin. Öisin, jos vaikka flunssaisena kuorsasin tai hengitin huonosti, niin joko se ryntäsi päältäni koko pituudelta. Tai mätki kirjaimellisesti turpaan.
Kun tämä herättäjä katti lähti aikanaan siskonsa luokse niin mietin, että mitenköhän nämä hengittämiset mahtaa pojan kanssa sujua. Se yllätti ja herätti tarpeen tullen.
Mietin syytä herättämiseen. Olen taatusti kuorsannut muulloinkin, kuin vain flunssaisena vaikka olen kuullut, että yleensä vain tuhisen. Vain joskus ovat nuo eläimet katsoneet tarpeelliseksi herättää täysin hereille ja kovakouraisesti. Olenkohan hengittänyt katkonaisesti. Kissat toivat turvallisuutta tässä asiassa. Ne vahtivat vointiani. Kerran olin kyllä taatusti mekkaloinut vain häiritsevästi, koska sain tassusta päin pläsiä ja näin yrpiintyneen kissan tuhahtavan heittäytyessään takaisin paikalleen nukkumaan. Muilla kerroilla ne selkeästi olivat valppaampia ja pakottivat nousemaan ylös. Ja vessaanhan sitä yleensä silloin lähteekin.

Kun viimeisen kissan aika alkoi koittaa, mietin tätä herätys juttua. Saatanko tukehtua, kuka minut sitten herättää? Vihdoin päästään niihin kumma juttuihin. Kisujani on tosin ihana muistella välillä ja liittyy herättämisillään asiaan.

Jokin minut on herättänyt kolmesti kolmen vuoden aikana. Ensimmäisellä kerralla näin unta, että jokin pieni hahmo leijaili unessa ja töräytti täysillä torveen korvan juuressa.
Toisella kertaa olin juuri muuttanut ja umpi väsynyt. Verhoja ei ollut vielä ikkunoissa. Vain jätesäkit teipattu siihen asti, kunnes saisin verhot ikkunaan. Keskellä yötä heräsin rysähdykseen. Aivan kuin jokin olisi kolahtanut ikkunaan. Tums ja kriik. Kurkin ulos ja mietin, että olenko kuorsannut niin kovaa, että yläkerran naapuri on hermostunut ja kalauttanut jollain esineellä ikkunaani. En oikein usko, että olisi nähnyt sellaista vaivaa. Olisi luullut, että olisi laittanut lapun postiluukusta tai soittanut ovikelloa. Säikähdin kuitenkin aika rajusti ja sai hetken aikaa tasoitella oloa. Alhaalta se ei ainakaan kolahtanut. Alas on niin paljon matkaa kuitenkin. Eikä siellä ollut lintuakaan, jos olisi yhtäkkiä yöllä lennellyt ikkunaan
Kolmas kerta sattui viime viikolla. En ole ollut flunssassa ja pölytkin olin saanut siivottua. Nukuin hyvää unta kyljelläni, kunnes joku puhalsi kasvoilleni nopeita lyhyitä puhalluksia. Olen vuoren varma, että hiuksetkin olisivat liikahtaneet ilmavirrasta. Heräsin sen verran, että tajusin kääntää kylkeä. En säikähtänyt vaan olin jotenkin hyvilläni. Havahdun siis tarpeen tullen vaikka olisin yksin. ja puhallus oli lempeämpi herätys, kuin torvi korvassa tai rysäys.

On varmasti järjellä selitettävissä, että olen kuullut hengitykseni ja nähnyt unta. Jotenkin on kuitenkin kivempaa ajatella, että joku minua oikeasti suojelee. Sitäkin olen pohtinut, että mitä tapahtuisi, jos en heräisikään vaan nukkuisin vain samassa asennossa aamuun asti. Ja tuleehan sitä yleensä käännyttyä unissaankin. Miksi siis jokin töräyttää minut torvella hereille. Kolisee ikkunaan tai puhaltaa kasvoille. Siis niissä unissa. Nuo tapahtumat ovat olleet niin yllättäviä eikä välttämättä mielestäni ole liittynyt siinä hetkessä pyörineeseen filmiin.

Olen joskus nähnyt unta, että kompastun ja olen siitä hätkähtänyt hereille. Tai jotain vastaavaa. Horjahtanut veneessä esimerkiksi. Niissä on ollut kuitenkin erilainen fiilis. Ikään kuin looginen uni, missä on jonkinlainen tapahtumaketju. Näissä kolmessa on ollut selkeä tarkoitus herättää.

Että unimaailma onkin ihmeellistä. Ja se tosiaan on.

Nettikirppis! Ah tuo viheliäinen piikki lihassa silloin, kun yrittää päästä jostain tavarasta eroon.
Lukuisia kertoja on käynyt niin, että laittaessa jonkin tavaran myyntiin tulee noin 20 kyselyä, että onko tämä vielä vapaa. Vastaat kuuliaisesti jokaiselle ja sitten alkaa jonotus musiikki soimaan. Ristin sen siis markettimusiikiksi, koska se on sitä liirumlaarumia vailla mitään määränpäätä, ratkaisua, lopputulosta ja jää soimaan senkin jälkeen, kunnes poistuu tilanteesta.
Eli ihmiset vain kysyvät, että onko tavara vapaa. Ennätykseni taitaa olla 48 kertaa yhden tavaran kohdalla. Vastasin joka ikiselle ja jossain vaiheessa kyselin vielä, että kiinnostaako itse tavara ostaa. Hiljaisuus…..Tai siis se hemmetin dibabbadiiduu diu diu ding dong. Minut jätettiin siis jonottamaan vastausta jonnekin tyhjyyteen.
Onko tämä vielä vapaa? Jos totta puhun niin mieleni tekisi joka kerta kysyä vastakysymys, että ” mitä v#!?# sinä sillä tiedolla teet?
Mitä sillä tiedolla oikeasti tekee, jos ei ole aikomustakaan tavaraa itselleen hankkia? Joku ihme Mööbelihuoli-syndrooma. Eikö saman energian voisi käyttää johonkin hyödyllisempään?

Sitten on niitä, jotka varaavat tavaran koko viikonlopuksi tai viikoksi ja vasta kun itse kyselet perään aikataulua niin en mää otakkaan. Väärän värinen. Väärän kokoinen. En tarvitse tällaista. (???)

Joskus minut on haukuttu pystyyn siitä, että joku on alkanut kyselemään tuotteen tietoja, jotka jo lukevat siinä ilmoituksessa, kun olen sitten luvannut henkilölle joka ensimmäisessä yhteyden otossa kertoo kellon ajan milloin noutaa. Lypsetään ja lypsetään vastauksia. On ikään kuin tehty varaus, mutta jos saisi vielä lisäkuvia, miltä pöytä näyttäisi, jos maalaisin sen uusiksi, päällä olisi kylkiäisenä kymppitonni viidenkympin seteleinä, sivusta ja takaa. Joo ei se mahdu, kun etsin sohvaa.

Jos lukee nouto niin aletaan inttämään kuljetuksesta. Itsekin toivon joo kuljetusta ostaessani, mutta jos sitä ei ole niin ei se inttämälläkään onnistu.

Jos hinta on kaapille vaikka 50e niin se pitäisi saada 20e, koska rahat on loppu. Ja taas intetään ja kuulet olevasi kylmä ihminen.

Kauppojen peruuntuessa ihan pätevästäkin syystä olisi pitänyt matkustaa toiseen kaupunkiin katsomaan jonkun täysin tuntemattoman ihmisen kaloja ja piipahtaa läheisessä metsässä. (????)

Sohvalla on nettikirppiksiä helppo plarata, mutta eihän häiritä yksityisiä ihmisiä turhaan, koska ei ole polttava pakko. Eikös juu. Vai voiko olettaa, että jos otan turhan yhteydenottosi perusteella agenttivaihteen päälle ja selvitän osoitteesi ja kiikutan sen tuotteen kotiovelle ja sinähän otat sen pentele tai itket ja otat. Halusit tietää tavaran kohtalosta niin siinä alat selvittelemään. Voit keskustella aiheesta tämän mööbelin kanssa vaikka hamaan tappiin. Rahnat tähän kouraan kiitos.

Eikä pelkästään nettikirppis. Annat kaverille ilmaiseksi huonekalun, jonka ilmoittaa hakevansa seuraavana päivänä. Odotat koko päivän, kunnes on pakko kysyä, että mihin aikaan meinaa hakea. Kello on jo viisi ip. Juu mä tulen hakemaan ennen töihin menoa. Niin siis mihin aikaan sä olet töihin menossa? Kahdeksitoista illalla. Tuota tuota. Tarttis mennä aamulla töihin niin käviskö vähän aiemmin? Jibajee, puoli kymmenen sain tämän markettimusan laittaa kiinni.

Kerran tarjosin naapurille muuttaessani kuivausrumpua ja oli mielellään ottamassa sen. Kun muuttopäivä tuli niin hän muuttui tavoittamattomaksi. Eikä vastannut puhelimeen pariin viikkoon. Pelkäsi kai joutuvansa muuttomieheksi. Siinä minä säilöin tätä masiinaa keskellä kämppää, kun ei mihinkään mahtunut. Tarjosin toiselle tutulle, joka lupasi hakea. Odotin kuukauden, kun kyselin perään. Joo, ei meille taida mahtua.

AAAAAAAAAAAAA!!!!!

Vaikka saisi ilmaiseksi tai ostaisi nettikirppikseltä niin voisiko tyypit alkaa ajattelemaan, että se tavaran myyjä/antaja saattaisi olla ihan tavallinen ihminen, joka vain haluaa siitä tavarasta eroon. Hänelläkin on aikataulut. Näistä ei saa voittoa. Hän ei ole töissä marketissa myymässä huonekalujaan saadakseen palkkaa ja provikoita. ja, jos sovitaan jotain niin se pidetään. Ihan perus käytöstapoja.

Sitten ostajan näkökannalta…. Olisiko hirmuinen vaatimus, että ilmoituksessa olisi mitat? Ja virheet, kolot yms. Aika usein on, muttei aina. Paikan päällä risa selitetty muodikkuudella. Ja jos nouto niin mistä päin noin suurin piirtein? Ja kun tuote on myyty niin poistettaisiin se ilmoitus. Jos seuraavana päivänä lähtee reissuun niin laittais sen ilmon vasta reissun jälkeen, jos ei tavoitettavissa pariin viikkoon. Ja jos sovitaan jotain niin se myös pidetään. Ihan peruskäytöstapoja.

Dibba dibba diidudii Dubbadibba diidi duu.

Olen nyt metsästänyt ruokapöytää. Kyselin yhdestä ja pari päivää odottelin vastausta, että tämähän on myyty jo aikoja sitten. Ahaaa!