Maakuntamatkailua
Je
Jes. Vihdoinkin pääsin reissuun. Olin toki toukokuussa ulkomailla, mutta niin sanotulla kesälomalla pääsin hetkeksi pois kotiympyröistä.
Olen nyt kotona ollessani huomannut, etten meinaa saada mitään aikaiseksi. Tai sitten se vain tuntuu siltä. Kävin kaappeja läpi, siivoilin sieltä täältä ja jotenkin kotona on ollut jatkuva kaaos. Yksi mikä on rassannut, on meteli. Lähellä on rakennustyömaa ja räjäytykset tutisuttivat taloani useamman kerran päivässä. Jopa viikonloppuisin ja myöhään illalla. Senkin jotenkin kestää, muttei lisääntynyttä liikenteen meteliä ikkunan alla. Busseja menee tiuhempaan tahtiin ja lisäksi kuorma-autoja työmaakoneita ja kaiken välissä pärinäpoikia. Eli siis evakkoon hetkeksi.
Piipahdin Tampereella. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä vain museoissa. Ehkä jollain kattoterassilla kahvilla ja klompsia kaupungilla muuten vain. Ihan selvin päin. Olin kaksi yötä ja heti perille päästyäni jouduin sortumaan terassille. Oikeastaan syynä tilapäiseen alkoholisoitumiseen ovat lapset maailmalla, jotka joutuvat naimisiin liian nuorena. Oikeastaan heidän ”auttajansa” hiersivät hermoni mutkalle ja ajattelin, josko istahtaminen juoman ääreen rauhoittaisi. Ehdin olemaan Tampereella noin tunnin. Kun olin heittänyt kamppeet huoneeseeni, lähdin ulos katselemaan kaupunkia. Tunnin aikana kolme kertaa minulle tultiin inttämään, että voisin alkaa kuukausilahjoittajaksi tähän hyväntekoon. Koetin selittää, etten ole töissä, joten en voi tällaista pestiä ottaa. Niin mutta ku, niin mutta ku.. Tää on niin halpa. Kolmannen kohdalla mulla meni totaalisesti hermo. Miksi minun pitäisi tuntemattomalle perustella, etten voi ottaa kuukausilahjoitusta kontolleni. Miksi ei riitä pelkkä ei? Sitten siihen jankuttamiseen kimpaannuin ja sanoin, että olen elämäni aikana auttanut moniakin henkilöitä ja joka helkkarin kerta siitä on saanut kiitokseksi paskat silmille. Ei enää.
Milloin olen netti-deittaillessa saanutkin ”elämäni miehen” tilalle jonkun ressukan, joka on ollut kanssani vain syödäkseen tai pummatakseen rahaa, jotta voisi mennä treffeille selän takana jonkun muun kanssa. Siivousapuja tarvitsevia on ollut enemmän kuin lääkäri määrää. Nämäkin ovat sitten kustantaneet minulle aina jotain ja kiitokseksi vaivannäöstä olen saanut haukut ja arvostelut. Milloin olen ollut henkilökohtainen terapeutti ja hoitokerrat ovatkin menneet yli äyräiden. Ei kiitos enää. Siivoojalle voi maksaa. Äidillä voi syödä ja jos ei ole äitiä niin hakekoot avustusta. Ja ihan oikeillakin terapeuteilla on oma vapaa-aikansa ja saavat siitä hommastaan vieläpä palkkaa. Kun tulin muuten Tampereelta takaisin niin törmäsin naapuriini. Eräs romaninainen, joka on ollut yllättävän miellyttävä tuttavuus ja olemme jopa jutelleet niitä näitä. Yks kaks hän ehdotti minulle, että voisinko siivota hänen äitinsä vessan seinät. Hän ei voi pestä, koska hame kastuu. Kieltäydyin kohteliaasti ja pakenin paikalta. Ei ole totta tämä vai onko sittenkään. Tutkailin peilin edessä, että missä hitossa se otsassani lukee, että totta kai minä voin tehdä kaikki likaisimmat hommat, mitä muut ei pysty.
Noniin. Takaisin Tampereelle. Istuin terassilla parin juoman verran ja tulin sen verran huppeliin, että katsoin parhaimmaksi mennä hotellille odottamaan museopäivää.
Seuraavana päivänä suuntasin Vapriikkiin. Lämmin suositus museoiden ystäville. Kivien voima- näyttelyssä vierähti todella pitkään. Tutkailin kaiken mahdollisen, koska ne kiinnostavat. Välissä kävin syömässä museoravintola Valssissa. Linjastoruoaksi oli todella herkullista ja kahvi oli erityisen hyvää. Täydellä vatsalla jatkoin postimuseoon. Jotenkin ennakkoon kuulosti tylsältä, mutta olivat loihtineet sinnekin mukavan tunnelman. Oikea arki unohtui kokonaisuudessaan taloa kolutessa. Radiomuseossa kuuntelin muutaman vanhan historiallisen lähetyksen. Luonnontieteellisen kävelin läpi ja pelimuseon myös. Nokian jostain flopista en jaksanut kiinnostua. Suuntasin Manse Rock- näyttelyyn. Aaah… nostalgiaa kerrakseen. Olisin voinut kuunnella dokumenttipätkiä loputtomiin, mutta jossain vaiheessa aika loppui kesken. Suomirokin tahtiin olen varttunut ja elänyt ja se vain nyt sattuu olemaan niin, että ne legendaarisimmat tulevat Tampereelta.
Lopuksi käväisin vielä museokaupassa ja mukaan tarttui muutama kivi. Valikoin osan sattumanvaraisesti, koska tuntuivat siltä, että ne ovat oikeita minulle. Yhden ametistin, koska niitä ei ole koskaan liikaa ja yhden, mitä viime vuonna himoitsin ja nyt se oli edullinen. Se pitkään himoittu on Shiva Lingam. Jospa feminiinisyyteni vihdoin puhkeaisi kukkaan. Sattumakiviä ovat Rodoniitti ja Afrikan turkoosi. Selvitellessä kivien voimaa hotellilla, tuli yllätyksenä, että rodoniitti auttaa esim. Äitisuhteessa ja tuo pinnalle käsiteltäväksi ja parannettavaksi sydämen haavat ja turkoosi antaa voimaa muutoksen poluilla. Kolmas sattumanvarainen kivi, josta ei ollut mitään ennakkotietoa on Pyriitti. Hmm. Tutkaillessa hotellilla kiveä, sen sanottiin auttavan saavuttamaan tavoitteissa ja onkin hyvä manifestoinnissa. No minähän manifestoin oitis, että minä haluan minulle sopivan kumppanin. Huomasin juuri tarkistellessa kivien nimiä, että se auttaa myös pysymään oikealla polulla. Heh heh. Hymähdys liittyy myöhempään, mutta on noissa jotain perää. Ja niitä pitää huoltaa. Sen olen huomannut ja tuntui jotenkin hyvältä, että kivet, joihin en ollut vielä tutustunut olivat nappiin valitut. Museokaupan kivet olivat jotkut jopa hieman edullisempia kuin kivijalkakaupassa. Ja myyjän mukaan tarkistettuja, että ovat aitoja.
Museossa meni monta tuntia ja edellisen päivän ärsytys ja ilmeisesti jonkin aikaa kehittynyt työmaameteliväsymys irroitti otteensa. Illalla olinkin niin hyvällä tuulella, että päätin vielä piipahtaa hoilaamassa parit karaokekipaleet. Ilmeisesti jonkin sortin matkaromanssin maustamana.
Menin siis johonkin karaokekuppilaan. Asiakkaita vain noin kaksi, joten luritin jonkun kappaleen ja päätin lähteä johonkin vähän enemmän täyttyneeseenpään paikkaan. Melkein vastapäätä löytyikin ihan kiva ja istahdin alas. Ensimmäisen laulun jälkeen tuli joku tyttö kiittämään laulusta ja höpötimme niitä näitä. Sitten tyttö palasi kavereidensa luo ja minä jatkoin lauleskelua. Rekisteröin kyllä erään miehen katseen tiskillä, mutten reagoinut siihen mitenkään. Sitten, kun menin ostoksille, hän alkoi juttelemaan. Juttelimme hetken ja halusi välttämättä tarjota. Kieltäydyin. Sen olen oppinut, että mitään ei saa ilmaiseksi ja minulta ei heru tuntemattomille mitään. Hetken aikaa siinä intettiin ja luovutin. Okei, saat tarjota, mutta minä en jää sitten yhtikäs mitään velkaa. Näillä ehdoilla voit tarjota, jos kerran haluat.
Jäin kuitenkin juttelemaan hemmon kanssa. Rekisteröin, että ihan söötti, vaivatonta keskustelua oikeastaan mistä vain aiheesta, minun ikäinen…Ainoa kriisi oli aina juomaa ostaessa, että halusi maksaa. Välillä kävin lauleskelemassa ja juttua riitti. Hän sanoi asuvansa toisessa kaupungissa ja on nyt työmatkalla. Sanoi kotikaupunkinsakin, mutten tässä tohdi mainita. Kyseli ammattiani ja siihen ei olekaan tänä päivänä lyhyttä vastausta. Sanoin kuitenkin avoimesti olevani työtön ja menossa opiskelemaan elokuussa. Ammatinvaihtaja. Kun tuli hänen vuoro kertoa ammattinsa niin siihen tuli niin kummallinen vastaus, ettei oikein tiedä mitä tekee, mutta kovasti tekee. Vai niin, miten tämä kuulostaa niin tutulta? Mahtaisikohan olla perheyritys vaimoliinin kanssa vai? Sitten hemmo ehdotti, että mennäänkö toiseen karaokepaikkaan ja ok, mennään vain. Siellä samat kinat maksamisesta, mutta höpinää riitti. Siihen asti, kunnes hemmo alkoi kinumaan pusua. Kieltäydyin ja pakenin vessaan ynnäämään tilannetta. Hetkinen, itsestä kerrotaan epämääräisesti, tarjotaan koko ajan…. mitähän olettaa maksavansa kolmella siiderillä. Onhan toi pirun söpö joo´o, mutta lähdenkö minä tämmöiseen yhden illan ihmettelyyn. EN! Palasin takaisin ja kysäisin, että mites muuten se vaimo kotona tykkää, kun sinä täällä tuntemattomia naisia tykkäät pussailla? Mies meni täysin hämilleen ja vastasi, että hänellä on kymmenen vaimoa. Yritti sitä sitten jotenkin vääntää ja kääntää vitsiksi onnistumatta, että hänellä on monta. Tröööt! Väärä vastaus. Sinkku sanoisi, että on sinkku tai sanoisi, ettei ole parisuhteessa. Ei lähde vitsailemaan tönkköä vitsiä. Huikkasin heippa ja liukenin ulos ja kipitin lujaa omaan hotelliin.
Kyllä minä mietin vielä seuraavanakin päivänä, että mitä jos olisi katsonut pari sivua eteenpäin. Mutta sitten kokemuksen tuoma järki totesi, että ei. Minä en ole tähänkään mennessä kohdannut yhtäkään miestä, jolla ei olisi aivo-ongelmia tai varattu niin tuskin tälläkään kertaa. Ja minä itse… Vaikka minulla tosiaan otsassa lukee kissan kokoisin kirjaimin, että olen tyhmä ja helposti hyväksikäytettävissä niin, koska en itse sitä tekstiä kuitenkaan näe niin käyttäydyn ihan omien arvojen mukaisesti ja siihen ei kuulu seikkailut baarituttavuuksien kanssa siiderin hinnalla. Tähän liittyy jo äidiltäni saadut opit. Olenhan ollut huora ihan vain kahvia myymällä… minä en pysty yhden illan suhteisiin. Menkööt maksamansa siiderit palkkiosta aikani kuluttamisesta. Kyllähän tällaisella moottoriturvalla suu kuivuu, kun seuraa pitää. Viime vuonna sen huijariepisodin lopputuiverruksissa tein hinnaston ja vaativammat palvelut ovat jo sen verran kalliita, ettei kannata edes yrittää vain siitä lähtökohdasta, että pitää minua helppona nakkina. Jos sitä huorailua sitten mutkan takaa joutuisi oikeasti harjoittamaan. En ole, en tule, minulle jo tarjotun juoman ottaminen vastaan on todella haastavaa..
Jo vain Tampereen pyörteistä palauduin kotiin pakkaamaan seuraavaa reissua varten. Toki se hieman hiveli itsetuntoa, että joku oli kiinnostunut, mutta se itsetunto lysähti tässä asiassa tosiaan saman tien lyttyyn, että olen kiinnostava vain tyydyttääkseni jonkun randomin tarpeet. Tätä mietin junaillessa kotiin ja mietin sitäkin, että mikäköhän kivi auttaisi ajatusmalliani muokkaamaan siihen, että joku voisi haluta olla seurassani ihan itseni takia. Ehkä se muokkautuu siinä kohtaa, kun joku sellainen oikea tulee oikealla tavalla vastaan. Meinasin lisätä: ”Tai ei sitten vain tule.” Mutta en usko tähän ajatukseen enää. Joku kummallinen toive elää taas.
Seuraavana telttailu. Kohde oli auki viimetippaan asti. Metelissä miettiessä haaveilin Nuuksiosta. Päädyin kuitenkin Kouvolan Tykkimäki Resorttiin. Sinne oli helppo mennä ja on mahdollisuus peseytyä vaivattomasti. Kouvolan asema tervehti likaisuudellaan ja avasi silmiä, kuinka Suomi taitaa ränsistyä paikka paikoin. Bussilla pääsin näppärästi perille vaikka pysäkiltä olikin kävelymatkaa.
Ensimmäisenä päivänä kävin uimassa ja paistattelin päivää. Saunoin, koska se kuului hintaan. Toisena päivänä käväisin Tykkimäen huvipuistossa aistimassa tunnelmaa. Yhdessä laitteessa, Kouvola-pyörässä, kävin muodon vuoksi. Laiteranneketta en raatsinut ottaa, koska en ole laitehurjastelija. Puisto itsessään on mäntymetsän keskellä viihtyisä. Puistoilun jälkeen lähdin kävelyretkelle luontopolulle. Kävelin Paaskosken sillalle ja takaisin. Pieni harmitus jäi siitä, että olisin voinut huvipuiston jättää kokonaan väliin ja olisin mieluummin kiertänyt koko reitin luontopolulla. Sää oli lämmin ja vähän ripotteli sadetta. Mutta juurikin sopivasti. Nautittavasti. Pilvet maisemassa toivat oikealaista dramatiikkaa. Koski oli kaunista katsottavaa ja mikä parasta, luonnossa oli rauhallista. Illalla nautin auringonlaskusta joutsenperheen touhuja seuraten. Kännykällä sain ihan hyviä kuvia, mutta on hetkiä, kun harmittaa, ettei oikea kamera ole mukana. Tähän on tyytyminen.
Leirintäalueen puitteet tuntuivat luksukselta. Suihku ja wc-tilat siistit. Kokkauspaikkoja keittiössä riittävästi. Tulipaikkoja huomasin kolme, joista yhdessä paistoin makkarat. Voi jummi se oli hyvää. Ihka oikea hiillosmakkara. Sitä saa niin harvoin. Kodalla oli myös perhe, jotka valmistivat trangialla ruokaa. Siinäpä tulikin sitten jännitystä yleisön edessä, että miten saan puut syttymään. Iskeekö nolousmomentti ja savuisen ähkimisen jälkeen pyydettävä apua? Ei, ihme ja kumma sain kerralla sytytettyä pienen nuotion. Kuivat puut ja hyvät sytykkeet varmaankin auttoivat.
Kuulostaa varmaankin auvoiselta. Lisään vielä hieman hurmosta. Resortissa on mahdollisuus aamiaiseen ja sillä ajatuksella, että ajattelin pehmeää laskua telttailuelämään, otin molemmille aamuille aamiaisen.
Mutta koska mikään ei ikinä mene niin kuin ajattelee. Mummoani lainatakseni käänteisesti: Ei ole mitään niin hyvää, jos ei jotain huonoakin.
Tuo paikka ei sinänsä ole huono. Siellä on hyvät puitteet oikeastaan kaikkeen. Uimaranta hienonhienolla laiturilla ihan vieressä. Välissä vesipuisto, jos sille tarvetta. Ravintolassa söin parhaimman muikkuannoksen vuosiin. Huvitukset seikkailupuistoineen ja alueella ja lähistöllä peräti kaksi minigolfia. Aktiviteettejä riittää joka lähtöön luontopolkuineen. On saunaa, savusaunaa ja tilaussaunaa jne. Jos tulisin tänne uudemman kerran niin vuokraisin mökin tai kodan. Kodat olivat kauimpana ja jotenkin houkuttelevan näköisiä. Mökit ilmeisen laadukkaita vaikken sellaisessa käynyt yhdessäkään sisällä. Laiturit, mistä pulahtaa uimaan. Aamiainen oli kattava….
Mutta mennääs niihin miinuspuoliin.
Aloitan aamiaisesta. Ensimmäisenä aamuna menin aamupalalle ja croisant siinsi silmissäni, melkein näin siitä unta. Aamiais-buffetissa oli kaikkea mitä aamiaiseen voi toivoa. Puuro, jugurtti, marjoja ja muita hörsseleitä. Perus leikkeleet ja juustoa, valikoimaa reilusti. On hedelmiä… oi oi ananasta, viinirypälettä, omppua, melonia. Mehuja ja kahvia. Ihan joka lähtöön löytyy jotain, mitään ei puutu.
Mmm Munavoita mmm. Mistä sitten kiikastaa. Ylensyönti. No se oli ainut ongelma toisena aamuna. Eli otanpas riisipiirakkaa. Rutikuiva piirakka. Kuinkahan vanha tämä on? Hei, mutta tuossa on ne croisantit mistä oikeinkirjoitus-viiva, punainen , muistuttaa, että kirjoitan sen väärin, mutten nyt ruoan äärellä ehdi etsimään oikeata kirjoitusmuotoa. Menen korille, missä on liiskaantuneita, osa kai taikinaisia voisarvia. Valikoin yhden vähiten kärsineen. Kerään leikkeleet ja vihannekset. Kurkkua ja paprikaa ja taitaa tomaattiakin olla. Pöydässä mietin, että olen tainnut ratkaista ongelman, jota en edes tiennyt olevan olemassa. ”Miten valmistetaan vihreää pahvia?” Kurkku. Vaikuttaa siltä, että se on leikattu pari päivää sitten ja asetettu kylmiöön suoraan tuulettimen alle ilman minkäänlaista suojaa, jotta rapeus säilyy, ellei jopa lisäänny.
Noh, huomioin kyllä, että henkilökuntaan kuului todella nuori tyttö. Siis todella nuori tyttö. Seuraavana aamuna häntä ei näkynyt. Olisiko kesätyöläinen, työharjoittelija, keikkatyöläinen, jolla ei riittävää kokemusta tai kiinnostusta muuhun kuin palkkaansa? Mainitsin laadusta kokeneemman näköiselle, joka pahoitteli ja pyysi laatua anteeksi. Seuraavana päivänä olikin aamiainen taivaallinen, jopa niin hyvä, että hintaansa nähden voin suositella muillekin… kunhan vain laatu säilyy, eikä pompi ala-arvoisen puolelle joka toinen päivä.
Tässä siis viestiä nykypäivän työelämään, missä itsekin olen nykyään keikkatyöläinen. Palaute heti. Vakituisemmille täytyy taata aika tarkistaa ummikon työt varsinkin, kun on kyse terveydestä. Ja ruoka kuuluu yhtenä terveyteen liittyvistä asioista.
Ravintola- alan nuorille ummikoille ja keikkatyöläisille, johon itsekin kuulun, toki enemmän elämänkokemusta omaavana, mutta olen joskus aloittanut minäkin. Kun laitatte tarjolle ruokaa niin maistakaa ensin. Jos tuote näyttää siltä, ettet pistäisi omaan suuhun niin kysy joltain onko tämä ok. Voihan se olla jotain, mitä et ole ikinä maistanut. Kurkun kuitenkin luulisi tunnistavan kaikki ja kaatopaikkakama pitäisi tunnistaa jo omastakin jääkaapista. Kun tulette työelämään, muistakaa, että saatte työstä rahaa. Se on hyvä juttu se, mutta jokaiseen tekemiseen vaaditaan hieman vastuuta. Jos tehdään virhe… hei virheitä tekee kaikki, mutta opitaan niistä ja pidetään pieni ammattiylpeys päällä, tehdään sitten mitä vain. Niin, että joka päivä voi olla ylpeä osuudestaan. Ainahan se ei kaikille kelpaa. Otetaan palaute vastaan ja opitaan siitä. Joskus palaute voi olla turha, älytön, perusteeton. Silloin keskustellaan. Jopa konkarit oppivat keskusteluista. Ehkä ei, mutta eivät vaivaa silloin turhalla. Jos nämä ei tepsi niin sitten täytyy tutkailla persoonaa itseään, joka ei joko opi tai kehity.
Toinen miinus tulee metelistä. Valtatie 6 ja rekat ja muu liikenne pitkin yötä…Liian lähellä. Iso ei telttayöpymiseen. Yritin nukkua kuulokkeet päässä, mutta heräsin noin puolen tunnin välein etsimään kadonnutta kuuloketta. Meteli on todella kova herkkäuniselle ja ihmiselle, joka on lähtenyt meteliä pakoon. Nukuin kahtena yönä noin 7 tuntia yhteensä pätkittäin j ja arvio taitaa olla reilusti yläkanttiin. Kotiin tullessa meni par päivää palautuessa ja nukkuessa.
Vielä se ulkona nukkuminen kiinnostaisi ja pienemmän teltan testaus. Taidan kokeilla heti, kun sateet hiipuvat. Ja vain yksi yö ja saa olla vähän alkeellisempi ympäristö. Kaipaan luonnon rauhaa.
Erikoista telttareissulle oli, että olin juuri käynyt Paaskosken -sillalla. Sain ihan kivan kuvan sateen ripsiessä veden pintaan. Pilvi yläpuolella hieman roikkuu kyyneleitään. Isäni vaimon tytär ilmoitti äitinsä menehtyneen juuri. Meillä oli hieman outo viestittely. Hän ilmoitti äitinsä kuolleen. Minä otin osaa öööö-alkuisesti ottamalla osaa tai jotain. Meille molemmille kun tilanne on oikeastaan helpotus. Siksipä lisään tähän kaksi kuvaa telttailureissulta. Taitaa näkyä alussa, koska en enää silmät sirrilläni jaksanut ihan loppuun kohdentaa. Toinen heille, jotka tarvitsevat voimia surussaan… siellä jossain on kuitenkin aina valoa ja kauneutta . Joki kuitenkin kulkee kuin väylänä eteen päin. Tietämättä, mitä vastaan tulee, kuitenkin mielenkiinnosta nähden mitä siellä jossain on, mitä ei juuri nyt voi nähdä. Toinen heille, jotka syntyvät tulesta uudelleen. Ja heille molemmat kuvat, joille luonto on vain niin kaunis sellaisenaan kuin on. Pahoittelut laadusta. nämä ovat kännykällä napsaistu.
